Miten irti syyllisyydestä?

Hei, Kylläpä tämä ketju tuli sopivaan aikaan! Minulla ongelma on juuri tuo alkuperäisen kirjoittajan kaltainen, muistan laihdutusajatukset jo ala-asteelta. Mitä pieni puolihuolimaton kouluterkkarin kommentti painosta voikaan saada pikkutytössä aikaan...

Muistan myös nuorena ihmetelleeni ystävääni, jolla oli aina herkkuja kotona. Miten hän pystyi jättämään karkkipussin pöydälle ja ottamaan siitä vain pari karkkia? Itse olisin ahminut ne heti, jos olisin kehdannut. Tämä ketju ja tuo muistikuva saivat aikaan pienen pienen ahaa-elämyksen, että ehkä tässä onkin jotain minulle

Yritin keväällä ja kesällä olla huolettomasti ja en merkannut. Yritin siis sallivuutta. Mutta se ei oikeasti ollut sitä, merkkasin vain hyvinä hetkinä ja aina herkkujen kanssa mietin "otampa tuota kevyt-versiota jne." Siis korviketta. Enkä oikeasti nauttinut ruuasta, edelleenkin se on vaikeaa. No, tämä tie on nyt tuttu, kiloja tuli 6 lisää. Eli vika ei ollut merkkaamisessa / merkkaamattomuudessa tms. vaan siinä, että en todellisuudessa nauttinut ruuasta enkä sallinut itseni syödä.

Miten ihana olisikaan tilanne, jossa ruuasta voisi nauttia ilman syyllisyyttä. Miten ihanaa olisikaan syödä sitä mitä haluaa ja voida hyvin. Ja miten ihanaa olisikaan olla välittämättä taas siitä uudesta laihdutusvalmisteesta / laihdutustuotteesta / kevyemmästä vaihtoehdosta...

Kiitos, keskustelu jatkukoon

Tuolta artikkeleiden Ruoka&Ravitsemus osiossahan on oikeastaan alusta asti ollut artikkeli "Tunnesyömistä.. vai nälkää" jossa tätä luvalla syömistäkin on käsitelty.

Tämän postin tarkoitus on vain hahmottaa sitä, että liki aina kun asiakkaille kertoo kohtuudelle välttämättömistä asioista eli

1) Riittävä syöminen
2) Tasainen syöminen
3) Ruuan laatu
4) Lupa syödä

niin nuo tekniset asiat (1-3) ovat sellaisia joissa suostutaan helposti näkemään parannettavaa ja niitä kyllä helposti lähdetään parantamaan - mikä osin aina auttaakin mutta ei koskaan ratkaise asiaa jos nelonen on pielessä. Esim. Milla-Riikalla vaikuttaisi olevan tällainen tilanne sillä lupa syödä ajattelun pitäisi toimia koko ajan. Morkkikset lisäävät syömistä.

Mutta tuota lupaa syödä eli kohtaa 4 ei kovin helpolla uskota syyksi ja mieluummin etsitään kaikenlaista - usein monimutkaisempaa - muuta syyksi. Ihan kuin mielemme olisi rakennettu niin että tämän syyllisen syömisen syyllisyyteen ei uskota ennenkuin kaikki muu on kokeiltu ja ollaan ihan selkä seinää vasten. Eli jokainen hyväksyy aika äkkiä että jos syö liian vähän niin tulee himoja, mutta paljon vaikeampaa on uskoa että kieltäymys ja syyllisyys lisää himoja - vaikka molemmat aiheuttavat aivan väistämättä ongelmia jokaiselle.

Tämä posti lähinnä siis muistuttamaan että omalla kohdalla tämä"Lupa syödä" ajattelu on hirveän helppo ohittaa monellakin syyllä ("ehkä toimi tuolla mutta ei varmasti minulla" jne..). Mutta ei kannata ohittaa jos tiedostaa siinä olevan ongelman.

Kuitenkin on niin että vaikka aidosti annan mahdollisuuden varsin monille tekijöille syömisen kohtuuttomuuksissa niin toistaiseksi on käytännön asiakastyössä jäänyt tulematta vastaan se asiakas joka on hoitanut nuo kaikki kuntoon ja ahmisi silti.

Mutta kuten aiemmin sanottua niin vaatii paljon rohkeutta luopua kontrollista ja alkaa sallimaan aidosti. Jokainen joka siihen pystyy voi olla varsin tyytyväinen. Joten paljon onnea Matkallekin

Ja uskallusta kaikille muillekin asian kanssa painiskeleville!

Muoks. Sohvi kävi. Laitoin Patrikin mainitseman artikkelin linkiksi.

Mun mielestä tuo 'Lupa syödä' ei saa tarkoittaa sitä, että lupa syödä ihan mitä vaan ja koska vaan....Vaikka niin sen helposti ajattelee ja valitettavasti ehkä toteuttaakin.

Vaan, että on lupa syödä jos on nälkä. Ja oikeaa ruokaa.

Olen osittain samaa mieltä kanssasi. Lisäksi tuo tarkoittaa minusta kuitenkin myös sitä, että välillä voi syödä niitä herkkujakin, niinkuin Patrik sanoo. Eli siis "mitä vain" voisi syödä mutta ei "miten paljon vain" tai "miten usein vain". Noin minä Patrikin viestin ymmärsin. Helpommin sanottu kuin tehty kuitenkin, siitäkin olen samaa mieltä kuin sinä.

tiistaina, 16. syyskuuta 2008 klo 15:43 Sea kirjoitti:

Mun mielestä tuo 'Lupa syödä' ei saa tarkoittaa sitä, että lupa syödä ihan mitä vaan ja koska vaan....Vaikka niin sen helposti ajattelee ja valitettavasti ehkä toteuttaakin.

Toki lupa syödä pitää yhdistää muihin tekijöihin: riittävään kunnon ruuan syömiseen, ateriarytmiin ja yritykseen syödä järkevää ruokaa enimmäkseen. Kuka tahansa ahmii jos noissa on isoja ongelmia. Jälkimmäisessä ei kannata tosin olla liian tiukkana - muuten voi olla aika hankalaa yrittää olla joviaali ja salliva. Eli kaikki neljä kuosiin samaan aikaan ja kolme ekaa on syytä olla kunnossa ennenkuin aloitellaan sallivuutta.

Mutta kyllä lupa syödä pitää ulottaa myös herkkuihin ja kiellettyihin ruokiin jos ne ovat kääntyneet kohtuuttomiksi. Ei niin että terveellistä ruokaa saa syödä luvalla mutta herkkuja ei. Näinhän oli hiljattain käynyt tässäkin ketjussa esim. Johnalle - ja kuten yleensä se ei oikein ratkaissut ongelmaa.

Jatkanpa tätä ketjua, vaikka menee jo hitusen alkuperäisen otsikon vierestä - mutta ei liippaa kovin kaukaa. Edelleen on kuitenkin kyse vääristyneestä syömiskäyttäytymisestä.

Olen ihmetellyt viime aikoina sitä, miksi ihmeessä syöminen on ylitärkeä osa elämääni. Erityisesti olen ihmetellyt sitä, miksen keksi, millä sen arvoa pienentäisi. Viikonloppuna tajusin, että jollain ilveellä syöminen on mutkistunut minulla jo alle 4-vuotiaana.

Miten näin on päässyt käymään, sitä en ymmärrä, sillä olin alle kouluikäisenä hoikka enkä muista, että syömistäni olisi alettu rajoittaa, ennen kuin olin murrosikäinen ja aloin lihoa selkeästi. Sen sijaan meillä ei ollut karkkipäivää eikä karkkia juuri koskaan ostettu. Äidin mielestä sitä ei voinut kaivata, mitä ei saanut.

Niin, neljä minun viidestä selkeimmästä muistostani ajalta ennen 4. syntymäpäivää liittyvät kaikki karkkiin! Viides on juhla, josta on valokuvia, joten sitä olen voinut muistella myöhemmin ja siitä on ehkä kerrottukin minulle, joten se on myös eri muistojen sarjassa.

Nämä neljä muut ovat tällaiset:
1) Lähdin - ilman lupaa tietysti - jonkun kaverin kanssa kerrostalon pihasta läheiseen kauppaan. Kaupassa notkuimme aikamme karkkihyllyn edessä, kunnes nappasin lakukiekon hyllystä ja juoksimme ulos. Tiesin jollain tasolla, ettei näin olisi saanut tehdä.

2) Äiti oli pessyt pienen maustepurkin, jossa oli ollut lakukiekon paloja (eri kuin tuo edellä mainittu varastettu lakukiekko. ). Sitä en muista, kun siellä oli niitä paloja, mutta sen muistan, kun purkki olikin minulle yllättäen tyhjä. Pettymys lienee ollut tunne - miksi sen muuten muistaisin?

3) Kerrostalomme pihassa istui usein vanhuksia, jotka juttelivat minulle. Joku heistä lienee joskus antanut minulle Fazerin sekalaisista appelsiinin makuisen pyöreän karkin, sillä muistan, kuinka sittemmin aina odotin, että he tarjoaisivat sellaisia.

4) Joku naapurin täti oli antanut minulle ja kaverilleni vähän liikaa herkkuja. Oksenkin kotona kaiken. Herkkujen syömistä en itse asiassa muista, mutta sen muistan, kuinka seuraavalla kerralla äiti varoitteli, etten söisi liikaa.

Viides muisto ei liity ruokaan. Se liittyy lapsilla tuttuun asfaltti-ihottumaan.

Moi matka!

Olipa mukava lukea tekstisi se kertoi paljon minullekin. Olen itsekin oivaltanut saman. Olen sallinut itselleni myös herkuttelun mutta vain sallitussa rajassa.
Oli mukava kuulla että voit hyvin.
Olen minäkin alkanut kuunnellella kehoa mitä se kertoo itseleni.
Kirjoitellan !

Sallivuudesta vielä,kun tässä on nyt ollut keskustelua että ei kai kaikki nyt voi olla sallittua ja miten paljon vain ja eihän siitä mitään tule jos ei mitään kontrolloi jne.

Eli tuota herkkujen sallivuutta lähdin itse toteuttamaan kun tuo muu paketti oli jo kunnossa. Eli söin ruokaa säännöllisesti, söin riittävästi jotta oli kylläinen olo ja ruoka oli laaduntaan mahdollisimman terveellistä tarpeeksi usein

Missään nimessä tuo sallivuus ei tuottanut välittömästi tulosta, eli ei voida sanoa että nyt kun alat sallimaan niin ahmimishimot katoavat samantien. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa ja sille täytyy antaa aikaa. Itselläni ainakin tunteet menivät vuoristorataa ja toisinaan iski uskonpuute. Ja silloin kun tuo uskonpuute tulee niin moni varmasti jättää kokeilun sikseen ja alkaa taas rajoittamaan syömisiään. Itsellänikin oli vähällä käydä näin

Eli kun aloin sallimaan, ensimmäisten viikkojen aikana tuli syötyä makeaa aika paljon, etsin rajojani. Hain sitä tunnetta milloin oikeasti riittää vaikka herkkuja olisi vielä tarjolla. Pikkuhiljaa huomasin että edistystä tapahtui;

Söin piirakkaa, otin jopa kaksi palaa, mutta en syönyt koko piirakkaa vaikka normaalisti olisin niin tehnyt, eli tuo oli jo edistystä.

Ostin karkkipussin, siitä riitti iloa kahdeksi päiväksi, normaalisti se olisi hurahtanut kymmenessä minuutissa, eli edistystä taas oli havaittavissa.

Sitten jossain vaiheessa aloin miettimään että kylläpä on tullut syötyä herkkuja turhan paljon ja syyllisyys alkoi painamaan. Ostin kaupasta 2 isoa muffinssia ja aloin asettamaan taas rajoja, mietin että nyt syön vain tuon toisen... mutta niin vain tuo kieltäminen sai minut himoitsemaan tuota toistakin muffinsia ja söin myös sen. Ja tuota toista muffinssia syödessä ajattelin että nyt loppuu sallivuus, huomenna alkaa taas laihdutus ja herkut ovat kieltolistalla numero 1 Ja kuinka ollakkaan, kun kielsin itseltäni taas herkut niin käsi hamusi jo pakastinta kohden ja söin kaikki 3 eskimoa jotka pakkasesta löysin samaan syssyyn muffinssien perään

Ja sitten ymmärsin, kieltäminen saa ainakin minussa aikaan voimakkaita tunteita ja laukaisee ahmimiskohtauksen. Istuin rauhassa alas ja mietin mitä tehdä, olin ahminut 2 isoa muffinssia ja 3 jäätelöä, järkevintä olisi ollut aloittaa laihduttaminen, mutta päätin että ei, huomenna saan syödä herkkuja jos mieli tekee. Kieltämisen aika on ohi.

Nyt kun on reilu 2 kuukautta sallivuutta takana, niin en ole saanut enään yhtään ahmimiskohtausta. Tämä on huomattavaa edistystä. Toki matka jatkuu edelleen ja toisinaan vieläkin tulee pienoista epäröintiä mutta koska olen ollut pahassa ahmimiskierteessä muutamia vuosia niin ei voi varmaan olettaa että hetkessä kaikki muuttuu.

Mutta tällä hetkellä siis tuntuu erittäin hyvältä, ja toivoisin että joku teistä rohkenisi kokeilla tätä sallivuutta. Sillä tämä olotila on tavoittelemisen arvoista, uskomaton tunne olla "vapaa" .

Voimia teille sallivuuden kokeilemiseen, kirjoittakaan vaikka joka päivä päiväkirjaan tunteita ylös sallivuutta opetellessanne niin ehkä se auttaa selkiyttämään ajatuksianne

Matka, minulla on takanani hyvin samanlaisia kokemuksia kuin sinullakin. Tosin en ole ehkä ihan noin pitkällä vielä, mutta perässä tullaan Mahtavaa, että olet jaksanut puurtaa noin sitkeästi!

Kun aloin ensimmäisiä kertoja elämässäni kiinnostua terveellisestä ruuasta ja hyvästä ruokavaliosta, rajoitin herkutteluni yhteen päivään viikossa. Aluksi se toimi hyvin, koska ongelmani oli ollut "tapaherkuttelu" päivittäin. Herkuista alkoi kuitenkin tulla hillittömän himon kohde, ajattelin niitä pitkin viikkoa, ja herkkupäivänä homma karkasi täysin käsistä. Söin varmasti enemmän herkkuja tuon yhden päivän aikana kuin olin aiemmin syönyt viikossa.

Näistä rajoituksista eroon pääseminen on vaatinut sitä, että on saanut syödä aivan kaikkea ja ihan miten paljon vain. Välillä se on mennyt yli, on "ollut pakko" syödä, ikään kuin todistaakseen itselleen, että se on okei.

Nyt ollaan jo huomattavasti selvemmillä vesillä, sillä pakkasessa on kohta kahden viikon vanha jäätelöpaketti Jokailtainen jäätelönhimo hävisi kuin taikaiskusta, kun ostin paketin pakkaseen. Kaksi kertaa olen syönyt, ihan normaaliannoksen molemmilla kerroilla. Seuraavaksi kokeilen vastaavaa salmiakilla. Suklaaseen on vielä matkaa

Hieno kuvaus Matka! Ja onnea!!

Itse asiassa paljoa tuon nopeammin ja suoraviivaisemmin asia ei voi edetä. Eli nuo mutkat matkassa ylilyönteineen, epäuskoineen ja tasapainoon haun kanssa tuntuvat olevan aika säännönmukaisia ja ehkä jopa välttämättömiä.

Itse muistan vuosien varrelta vain yhden ainoan henkilön joka on suurinpiirtein yhdellä iskulla pystynyt päästämään irti ja saamaan kohtuuden. Joten aika turvallisesti nämä ongelmat voi budjetoida etukäteen ensimmäisille kuukausille. Kannattaa ajatella niin, että on niitä ylilyöntejä tullut ennenkin ja tulisi jatkossakin jos ei mitään muuta - ja nyt ne tulee tilanteessa kun asialle yritetään oikeasti tehdä jotakin.