Miten irti syyllisyydestä?

No halleluja! Varmaan oli jo kaamea paine moisesta vedosta. Ei hyvä! En itekään yhtään tykkää kepistä. Porkkanat on niin paljon parempia!

Onnea jennikp että pääsit vedosta eroon Itselläni on menossa sellainen pelkästään positiivinen "veto"... tai no, lähinnä kundikaveri lupasi että jos (ja KUN) mä painan vähemmän kuin hän (hänkin hivenen ylipainoinen, painaa tällä hetkellä 11kg vähemmän kuin minä), hän vie mut barcelonaan Ajallista tavoitetta ei ole, joten tässä mä en voi muuta kuin voittaa. Tällaiset porkkanat mulle sopii oikein hyvin.

Mutta piti tuota matkailuhommaa kommentoida... En tiedä millaiselle lomalle jennikp ootte menossa, mutta mä kielitaidon ylläpitiämiseksi matkustelen vähintään kerran yleensä pari-kolme kertaa vuodessa ja en oo yhtään rantalomatyyppiä vaan aina päädyn johonkin uuteen kaupunkiin kiertelemään. Mä myös lomilla aina kävelen 90% välimatkoista, koska silloin näkee mun mielestä paljon enemmän ja lisäksi kaloreita kuluu joten voi huoleti syödä.

Pari vuotta takaperin oltiin yhden tyttökaverin kanssa Roomassa 6 päivää ja taidettiin molemmat laihtua sillä reissulla vaikka joka päivä pizzaa ja pastaa ja AH niin ihanaa italialaista jäätelöä syötiin. Mutta kun vaellettiin 3-4 tuntia päivässä ihmettelemässä nähtävyyksiä, niin ei ne missään sitten näkynyt Joten kyllä lomasta pitää nauttia! Oikein hyvää matkaa jennikp!

sunnuntaina, 20. kesäkuuta 2010 klo 11:51 @lli kirjoitti:

Jennikp, mitäs jos kuvittelisit, että olet jo ihannepainossasi. Miten söisit sen painon pitääksesi - myös juhlissa? Loppuelämää vartenhan tässä kai opetellaan syömistä, joten ei sen painon pitäisi kai tulevaisuudessakaan keikkua hirveästi, vaikka on juhlia, matkoja, ihania tarjoiluja nenän edessä useinkin.

Tämä kommentti jäi kytemään mun mieleen ja sai mut ehkä jotain oivaltamaankin. Mitäpä jos yrittäisin syödä jo nyt niin kuin painaisin 60kg? Enkä vaan laihduttaa laihduttaa laihduttaa kuin mielipuoli. Tässä on perää, kunhan saan vaan tän mielikuvitusleikin jurrutettua nuppiini eli että "leikin olevani" jo nyt 60 kiloinen ja syön sen mukaan. Toimiskohan?! Mielenkiintoinen ajatus ainakin ja näin ajattelemalla pääsisin eroon tästä mun on/off tilanteestani kun kidutan ensin itseäni minimaalisilla syömisillä ja illalla repsahdan

sunnuntaina, 20. kesäkuuta 2010 klo 15:07 marloviisa67 kirjoitti:

Mulla tuollainen veto olisi tuhoon tuomittu, sillä olen huomannu, että väsyneenä tai stressaantuneena kilot ei lähde, vaikka luulee tekevänsä ihan oikein...

Mulla on seisonut paino tiukkaan kuukauden-kaksi ja nyt näyttää ekoja kertoja nousun merkkejä. Motivaatiota olen yrittänyt korjailla, mutta kun ei löydy tarpeeksi niin sitä romahtaa jossain vaiheessa päivää ja syö kaiken mikä ei pakene. Sitten harmittaa.

Asiaan. Nyt on menossa katastrofiväsymys-vaihe, yövuoroja, tasoittelupäiviä kolmen tunnin unilla, lisää yövuoroja, mummolassa käyntiä=herkuttelua, epäterveellistä ruokaa. Univelka tolkuton, seköhän se nyt painoa junnaa? Ukkokaan ei jaksa enää jatkuvaa lenkillä tai jumpassa ramppaamista, saati kuunnella "ihan vaan hitusen verran" pinnalliseksi muuttuneen vaimonsa ruikutusta? ei nää kilot itsestään putoa, on vaan pakko ettiä aikaa 15 km pyörälenkeille. Jokaista sulanutta rasvakiloa pitää peilata ja rutistella vyötäröä, mitenkä paksu makkara siellä nyt vaanii...

Onko vika siinä, että mä en vaan ole sitä tyyppiä, joka voi ottaa rennommin vai teenkö jotain muuta väärin, kun poikkeuksetta kontrollointi johtaa mulla parempaan itsehillintään (tosin sitten pakko saada se järjetön mässäilypäivä) kuin löysäämisen yrittäminen? Olen reilun viikon yrittänyt olla hiukan sallivampi energiamäärän ja joinakin päivinä herkkujenkin suhteen, mikä on johtanut tähän mennessä vaan siihen, että olen sortunut niin moneen mässäilyyn, etten enää uskalla edes nousta vaa´alle. Yksi jäätelö johti valtavaan suklaa-jäätelö mättämiseen ja kalorimäärien nosto jostain syystä vaan lisäsi nälkää, ruoan ja makean himoa. Olin kuitenkin hyvin tarkka ruoan laadusta, joten siitä ei pitäisi olla kyse.

En jaksaisi ikuisesti kytätä syömisiäni supertarkasti, kun kuitenkin olen normaalipainoinen (toistaiseksi...). Onko mulla siis mitään toivoa oppia rentoutumaan ennen kuin sitä yrittäessäni ja epäonnistuessani päädyn ylipainoiseksi? Ruoan vahtaamista ja syyllisyyttä on kyllä takana kiitettävät kymmenisen vuotta ja kaloritaulukot on syöpyneet turhankin syvälle mieleen (vaikea syödä herkkuja, kun tietää miten paljon järkevää ruokaa samalla energiamäärällä saisi).

Ja vielä semmoinen kysymys, että onko tosiaan mahdollista päästä sellaiseen tilaan, ettet oikeasti haluaisi syödä enempää kuin kohtuullisen määrän herkkuja kerralla? Vai johtaako sallivuus enemmänkin siihen, että haluaisi kyllä syödä enemmän, mutta pystyy jättämään määrät järkeviksi ja välillä kieltäytymäänkin ilman että syöminen riistäytyy käsistä joskus muulloin?

Vitsit Siru-89 kun kirjoitit ihan mun ajatuksia! Totesin juuri pari viikkoa sitten saman, että kun yritin "ottaa rennommin" etten ollut niin tiukka ja pitänyt itseäni vahvassa talutusnuorassa syömisten suhteen, mulle kävi samoin - lipsuin jotakuinkin joka ikinen päivä. Eli mulle sopii myös ehdottomasti se tiukka kuri, mutta annan kuitenkin itselleni 1-2 herkkupäivää viikossa (tosin niistäkin kannan hyvällä säkällä huonoa omaatuntoa).

Minäkään en jaksaisi viettää loppuelämääni kytäten syömisiäni hulluna. Ainoa keino sen välttämiseen on, ymmärtääkseni, oppia syömään uudella tavalla. Eli se mitä joka tuutista hoetaan - terveellisesti, lautasmallin mukaisesti, joka tarkoittaa paljon kasviksia ja vihanneksia ja sopivasti lihaa ja hiilareita. Tai noh, mikä nyt kenellekin sopii, mutta itse tavoittelen jotakuinkin lautasmallia josta puolet on salaattia (kun en kykene syömään lämpimiä kasviksia) ja loput lihaa ja riisiä tms.

Tuohon kohtuulliseen herkkujen syömiseen, kai se on mahdollista ainakin joillakin ihmisillä! Mutta, on myös mahdollista että jotkut meistä vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan tarvitsevat ne mättöpäivät elämäänsä, jolloin saa syödä niin paljon kuin napa vetää. Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa, jos se tapahtuu kerran viikossa jos muina päivinä syö terveellisesti. Mä haaveilen siitä että osaisin syödä kohtuullisesti herkkuja mutta en ole ollenkaan varma, että pystyn siihen ikinä hallitusti. Toisaalta, kun muu ruokavalio rutinoituu ja jos tosiaan syö niitä herkkuja vain kerran viikossa, niitä ei välttämättä enää edes tee mieli niin paljoa. Sitten taas toisaalta, itse kuulun niihin, joille se yksi tai kaksi suklaapalaa ei tee yhtään hyvää. Ne tekee lähinnä vain vihaiseksi ja sitä on saatava lisää niin kauan kuin siltä tuntuu (ja yleensä se on aika paljon, tietty sen puitteissa mitä kaapista löytyyy sillä en sentään kauppaan lähde tällaisessa tilanteessa lisää ostamaan)

Eli oma tavoitteeni jolla saan myös pidettyä tavoitepainoni (joka on nyt 8 kilon päässä) on seuraavanlainen:


- säännöllinen ateriarytmi eli n. 3 tunnin välein on mulle sopiva. Joskus voi mennä 2h tai 4h mutta keskimäärin tuo 3h on hyvä. Syön päivittäin aamiaisen, lounaan, välipalan, päivällisen ja mahdollisesti iltapalan, riippuen kuinka myöhään olen syönyt päivällisen. Jos päivällinen venyy kovin myöhäiseksi, saatan syödä kotiin tultuani välipalan jotta jaksan odottaa päivällistä.

- lounaaksi paras vaihtoehto on mun makuun salaatti jossa jotain proteiininlähdettä, eli voisi kutsua ruokaisaksi salaatiksi.

- syön päivällisellä puolet salaattia lautasesta ja sen loppuosan saan syödä mitä haluan, olkoonkin vaikka omia bravuureitani kuten superhyvää lasagnea tai muuta vastaavaa jotka eivät todellakaan ole mitään laihdutusruokia mutta kun syön niitä kohtuudella, en usko sen aiheuttavan ongelmia.

- välipalaksi hedelmiä. Tässä mun pitäisi vielä skarpata... hedelmiä on viime aikoina uponnut aivan liian vähän.

- herkkuja kerta viikkoon jos vetää kaksin käsin, kaksi kertaa viikossa jos syö vain yhdellä kädellä

Tässä mun ohjenuora painon pitämiseen siellä toivotuissa lukemissa, ja mä voin nyt sitten tän 8 tiputettavan kilon ajan hokea tuota listaa itselleni että olen oikein valmistautunut uuteen ruokavaliooni

Todella harva oppii syömisen rentoutta tuosta vain. Mainitsemanne viikon harjoittelujaksot ovat vielä hyvin lyhyitä, joten niiden perusteella ei kannata heittää hanskoja naulaan.

Jotta rento syöminen onnistuisi, ruokarytmin ja ruuan laadun pitää olla kunnossa ja minun mielestäni selkäytimessä tai ainakin sen lähellä. Eli perusruokailun pitää olla ensin kunnossa. Makeanhimohan johtuu useimmiten siitä, ettei ole syöty tarpeeksi / hyvälaatuista ruokaa tai nälkää on

Toinen asia, jonka pitää myös olla kunnossa, on suhde syömiseen ylipäänsä: se, että antaa itsensä syödä AINA niin paljon, kuin haluaa. Ja tämä koskee myös herkkuja. Kun pitää ruokarytmistä kiinni eikä rajoita herkkujen syömistään millään tavalla, aivot tajuavat vihdoin, ettei kyseinen herkkujen nauttiminen ole "elämän viimeinen kerta" vaan aina saa lisää, kun haluaa. Ja silloin voi vihdoin lopettaa syömisen kohtuuteen.

torstaina, 1. heinäkuuta 2010 klo 11:55 Johna kirjoitti:

Toinen asia, jonka pitää myös olla kunnossa, on suhde syömiseen ylipäänsä: se, että antaa itsensä syödä AINA niin paljon, kuin haluaa. Ja tämä koskee myös herkkuja. Kun pitää ruokarytmistä kiinni eikä rajoita herkkujen syömistään millään tavalla, aivot tajuavat vihdoin, ettei kyseinen herkkujen nauttiminen ole "elämän viimeinen kerta" vaan aina saa lisää, kun haluaa. Ja silloin voi vihdoin lopettaa syömisen kohtuuteen.

Minkä kustannuksella tuo rajaamaton herkkujen syönti kannattaa tehdä? Itse en ainakaan haluaisi lihota yhtään enempää, joten jos nyt alan neuvoasi toteuttaa niin todennäköisesti painoni alkaa nousta (hetkellisesti) ennen kuin opin, että sitä herkkua saa lisää kun haluaa?

Pelottava ajatus minusta, vaikka hetkeäkään en epäile, etteikö toimisi. (:

Tarkoitushan on varmaan syödä itsensä kylläiseksi sillä terveellisellä ruoalla ja syödä sitä tasasin väliajoin. Silloin jos näin toimii, tuskin hirveitä määriä niitä herkkuja jaksaa syödä tai edes tekee mieli.. Jos tämä muu syömispuoli taas ei ole kunnossa, niin sitten tuo tuskin vielä toimii..

- vielä kun tämän joskus itsekin oppisi. Vaikkei mulla nyt ole ongelma tuo herkkujen liika syöminen, vaan pikemminkin se, että antaisin joskus edes itselleni luvan herkutella (ja söisin silloin siis muutakin kuin palan suklaata tai pari lusikallista jätskiä suoraan purkista)

Miulla se on toiminut hyvin, että en pidä itteeni liian tiukilla, vaan tosiaan yritän syödä ja elää niin kuin normaalipainoinen tavallinen ihminen. Joskus joutuu muistuttaa ittesä et nyt ei tarviais herkkuja kuitenkaan jokapäivä syödä. Miullakin tahtoo hyvin herkästi kaupan kassalta tarttua mukaan suklaapatukka tai kaksi ja se muuten jää tosi helposti tavaksi. Jokin aika sitten havaitsin itsekin et turhan tiuhaan tulee patukoita mätettyä autossa, enkä nyt aikoihin ole ostanutkaan. Toki välillä on käynyt mielessä, et tässä ajassa ois voinu tippua enemmänkin kiloja jos oisin ollu hieman tiukempi, mut toisaalta, eipä ole tullut sitä tympääntymisen tunnetta, että ei tää oo elämää ku kaik suupalat pitää vahtia ja sitte ku erehyt "ratkeemaan" ni siitä tulee hurjat morkkikset. oon ollu ylipainoinen 5-vuotiaasta saakka, joten arvata saattaa kuinka monta kertaa oon koittanu laihduttaa elämäni aikana. Lukuisten epäonnistumisten kautta tää kai onnistuukin näin hyvin nyt enkä tavallaan ajattele laihduttavani, vaan eläväni normaalia eloa.