Milloin olen laihtunut "tarpeeksi"?

sunnuntaina, 21. elokuuta 2011 klo 13:50 ¨Tiinuli kirjoitti:

Laihdutus kannattaa lopettaa silloin kun tuntuu ettei jaksa tai huvita enää laihduttaa(olipa sitten vielä ylipainoinen tai ei) laihdutuksenkaan ei pitäs olla pakkopullaa, sillä jos se on pakkopullaa niin laihdutus varmasti epäonnistuu.

Samaa mieltä Tiinulin kanssa. Jos tuntuu ettei jaksa keskittyä painonpudotukseen, voi vaihtaa joksikin aikaa tavoitteeksi nykypainossa pysymisen. Sitten myöhemmin voi taas jatkaa painonpudotusta. Ruoan laadusta on hyvä pitää kiinni silloinkin, kun haluaa pitää painon paikallaan. Joskus "siinä sivussa" saattaa muutama kilo pudotakin, vaikka siihen ei erityisemmin panostaisikaan. Ruoan laadulla voi usein olla määrääkin suurempi vaikutus painon putoamiseen.

Jos pudotettavaa on vaikka kymmeniä kiloja, voi olla hyvä pitää välillä "taukoa" ja keskittyä pitämään paino paikallaan. Minulla on tavoitteen puoliväliin vielä viitisen kiloa, ja siinä kohtaa varmaan keskityn hetkeksi painon ylläpitoon. Tuo paino (75) olisi nimittäin sellainen, etten edes muista milloin olisin painanut yhtä vähän. Joskus teini-ikäisenä varmaan. Vaikka siitäkin on vielä melkein 15 kiloa normaalipainon ylärajalle.

Olen tätä ketjua seurannut alusta asti, kun otsikon kysymys on minua askarruttanut jo useaan otteeseen. Tavoitepaino on vaihtunut jo monta kertaa. Mutta nyt kun normaalipainon sisällä olen (alun alkaen pelkkä unelma, joka pikkuhiljaa tuli mahdolliseksi), niin tuntuu että riittää ainakin toistaiseksi.

Viimeisin tavoitteeni oli päästä vielä turvallisemmin normaalipainon sisään. Mutta pähkäiltyäni asiaa monelta kantilta, esim. kannattaako ketokarpata viimeisten kilojen tähden, vaikka terveysriskejä normimittarien mukaan ei enää ole, päädyin siihen tulokseen että nyt saa toistaiseksi riittää.

Tietysti pieni salainen haave saattaa jossain mielen sopukoissa elää, että paino putoaisi vielä muutaman kilon, mutta mitään mittavia ruokavalion muutoksia en asian eteen tee.

Ehkä yksi asia päätöksen tueksi oli myös se, että elämä ilman ruokapäiväkirjaa ei aivan moitteettomasti suju. Pari kolme viikkoa meni hyvin, mutta sitten söin yhä enemmän mitä mieli teki. Siis liikaa. Tässä riittää vielä opettelemista. Nyt olen palannut ruokapäikkyilemään vielä määrittämättömäksi ajaksi, mutta sopivan hetken ja fiiliksen tullen kokeilen varmasti uudelleen.

Mielenkiintoinen kysymyksen asettelu otsikossa ja mielenkiintoista keskustelua aiheen tiimoilta.

Olen muutamaan kertaan puhunut ystävieni kanssa juuri tästä ongelmasta. Oma tavoitepaino on varmasti helpompi asettaa, jos on aikuisiällään painanut sen verran. Omalla kohdallani on se tilanne, että olen ollut ylipainoinen käytännössä aina, joten mistään kuvista katselemalla en pysty sanomaan, koska olisin ollut hyvän painoinen - sellaisia kuvia ei yksinkertaisesti ole.

Toistaiseksi olen ratkaissut ongelman päättämällä, että pudotan painoa niin paljon kuin hyvältä tuntuu - pudotettavia kiloja on vielä niin monta kymmentä, etten oikeastaan halua edes ajatella koko urakkaa, saati asettaa jotain selkeitä pudotustavoitteita. Ainoat konkreettiset tavoitteet ovat seuraava tasa 5 kg.

Toisaalta tässä projektissa on tuon rajan määrittämistä helpottamassa ajatusmalli, että en laihduta vaan opettelen elämään kuten normaalipainoinen. Useampi netin kalorilaskuri sanoo, että normaalipainon ylärajalla minun pitäisi syödä n. 2500 kcal päivässä (huomioitu n. 500 kcal/pvä liikuntakulutus) ja tällä hetkellä syön luokkaa 2200-2400 kcal päivässä. Joten voisi olettaa, että laihtuminen loppuu jossain kohti - toivottavasti sielä normaalipainon sisällä.

Jokatapauksessa varmasti tulee vastaan niitä hetkiä, kun ei ole kotonaan omassa kropassaan. En ollut sitä elämäntapamuutoksen alkaessa, enkä ole sitä nytkään. Vaikka nyt olen lähempänä sitä olemassa olevaa minäkuvaani. Minäkuvan muutokseen menee taatusti aikaa, mutta hitaasti kiiruhtaessa sitä aikaa toivottavasti löytyy - ja realistisesti kun asiaa ajattelen taatusti tulee niitä kausia, jolloin paino ei ainakaan putoa ja voi jopa vähän noustakin. Ihmisen elämässä, kun sattuu ja tapahtuu, enkä millään voi olettaa että tälläinen seesteinen vaihe kestäisi ikuisesti.