Milloin olen laihtunut "tarpeeksi"?

Olen pudottanut nyt 37 kg, ja painoindeksin mukaan ylimääräistä on vielä 15 kg. Peilistä katselee päivästä ja sukkien väristä riippuen kovinkin simpsakka kaunis neito tai joka suuntaan leviävä lyllerö. Samoin olo on vaihdellen hyvinkin ketterä ja hyvinvoiva ja joskus kuitenkin kömpelö ja huonokuntoinen. Olen aina haaveillut olevani joskus elämässäni normaalipainoinen, ja tavoitepainooni 65kg:aan on matkaa vielä 18kg. Mutta en tiedä onko se realistista? Sopeutuuko kroppani 120-kiloisena elämisen jälkeen normaalipainoon? Pitäisikö lopettaa 75-kiloisena, jolloin tiedän joskus muinoin tunteneeni oloni suht sopusuhtaiseksi? Tai entä jos en sitten 65-kiloisenakaan tunne itseäni sopivaksi, jos tunnen tarvetta laihduttaa vielä lisää?

Mistä tiedän, milloin on aika lopettaa, kun omakuva on sekaisin kuin seinäkello?! En tunnista ihmistä "ennen" -valokuvissa mutta en kyllä tunnista nykyisissäkään, enkä osaa yhtään arvioida kuntotasoani, jaksamistani. Vasta nyt laihtuessa olen tajunnut, miten ylipainoa minua hidasti ja rajoitti... entä jos laihdun 5kg lisää, tajuanko taas miten kamalaa oli 5kg sitten? Entä sitten vielä 5kg lisää? Entä sen jälkeen? Miten teille on käynyt, tietääkö sen sitten kun on sopivassa painossa? Tällä hetkelläkään en ole millään "kuurilla" joka loppuisi kuin seinään, mutta energiansaantini on kuitenkin alle kulutuksen eli laihdun. Milloinkahan sitä pitäisi alkaa syödä noin kulutuksensa mukaan...

Kokemuksia, ajatuksia?

Ajatus:
Pidä selkeää taukoa ja totuttele oloosi. Vaikka vuosi tai parikin. Tunnustele millaista on olla noin kevyt entiseen verrattuna. Nosta kuntoa ja nauti elämästäsi. Siinäkin on hommaa, että pitää sen painon. Tai sehän se homma vasta oikeastaan onkin - sanovat. Painopirulainen kun yrittää heti nousta.

Onnea sulle valtavasta pudostuksesta ja onnea myös tasapainotteluun! Hieno homma!

maanantaina, 27. syyskuuta 2010 klo 22:29 Miinu.s kirjoitti:

Peilistä katselee päivästä ja sukkien väristä riippuen kovinkin simpsakka kaunis neito tai joka suuntaan leviävä lyllerö. Samoin olo on vaihdellen hyvinkin ketterä ja hyvinvoiva ja joskus kuitenkin kömpelö ja huonokuntoinen.

Niin tutun kuuloista, samoja ajatuksia ja tuntemuksia on minullakin. En edes muista, koska olisin ollut BMI:n mukaan normaalipainoinen. Koko aikuisikäni on ollut ylimääräistä ainakin vähän. Ja ne kilot ovat sijoittuneet niin pitkin kroppaa, että päältäpäin ei välttämättä edes huomaa, kuinka paljon ylipainoa on.

Nyt laihdutuksessani on se hyvä puoli, että olen aloittanut lähes vuosi sitten. Keskimäärin paino on pudonnut vain 1kg/kk (käytännössä tämä on kyllä vaihdellut innostuksen ja motivaation mukaan), mutta siinä mielessä minulla on ollut aikaa sisäistää että olen hoikempi. Ja nyt työstän myös ajatusta, että tämä ei ole laihdutusta vaan uusi elämäntapa.

Olen kyllä miettinyt, että onko noin vähän todella minun painoni, jos BMI 24:ään tähtään. Ja onko mulla realistisia mahdollisuuksia pysyä siinä, kun kulutuskin laskee painon mukana koko ajan. Nyt olenkin asettanut tavoitteen jossa BMI on 26,6. Jos/kun sen saavutan, mietin ja kuulostelen tarkkaan olotilaani mitä sitten teen.

Suvussani on alttiutta aikuisiän diabetekselle, joten siinä mielessä BMI 24 kiinnostaa, koska vasta silloin riskit pienenvät paljon. Eli suurin motivoijani mahdolliseen normaalipainoon ei ole niinkään ulkonäkö, vaan terveys.

Olen kerran pudottanut nopeasti 12kg, noin 1kg/vko, ja takaisinhan ne kaikki tulivat, pidemmän ajan kuluessa mutta tulivat kumminkin. Myöhemmin ajateltuna en selvästikään ollut sinut uuden kokoni kanssa, vaan pudotus oli liian nopeaa.

Myöhemmissä laihdutusyrityksissäni olen pudottanut useasti n. 5kg. Näillä myöhemmillä kerroilla tuli selkeästi jokin henkinen stoppi. Kun huomasin laihtuneeni, en jostain syystä uskaltanutkaan jatkaa, ja sen kautta oli helppo repsahtaa, kun ne herkut olivat muutenkin mielessä koko ajan.

Omakohtaisen kokemukseni pohjalta voisinkin sanoa, että jos pudotuksesi on ollut nopeaa (jotenkin sellaisen vaikutuksen kirjoituksestasi sain), kannattaa pitää taukoa ja opetella olemaan nyt juuri tuon kokoinen. Kun se alkaa tuntua normaalilta, niin sitten on hyvä aika miettiä jatkoa.

Tsemppiä myös täältä, samojen asioiden kanssa täällä painitaan!

Hyviä ajatuksia, olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Joskin erään tulevan elämänmuutoksen vuoksi näin terveellisenä saada mahdollisimman paljon painoa pois ennen sitä, siksi oli alussa kiirus. Nyt ei ole kiire mihinkään.

En koe enää "laihduttavani", vaan olen vain muuttanut tapoja. Syön viisi mielestäni aika normaalia ateriaa/välipalaa päivässä eikä mikään ole "kiellettyä". Käyn ravintolassa, teen synttäreille kakkua, syön normaalia kotiruokaa mielestäni aika normaaleja annoksia. Herkkujakin syön yleensä useamman kerran viikossa, kohtuudella. Silloin jos kirjailen syömisiäni Kiloklubiin, pallukat on selvästi eniten vihreällä, mutta ei kuitenkaan neuroottisen tarkasti. Liikun itselle mieleisellä, monipuolisella tavalla kolme-viisi kertaa viikossa. Ja paino putoaa edelleen, nyt ehkä noin 700-800g/viikko.

Jossain vaiheessa on pysähdyttävä ja tunnusteltava ja tutustuttava itseensä, mutta minun on hyvin vaikea ajatella, että se olisi nyt. Ei se kyllä nyt ole. Miksi nyt? Enhän ole vielä normaalipainoinen, enkä edes lievästi ylipainoinen, vaan merkittävästi lihava (BMI 30,4). Eli kyllä nyt ainakin sinne lievän ylipainon puolelle sopisi siirtyä ensin. Mutta tuntuu, että pitäisi etukäteen asettaa se tasapainoilun hetki, siltä varalta että se sopivan painon tunne tosiaan tulee jälkijunassa omaan kroppaan uudelleen tutustuessa. Mutta mihinkäs sen asetat, that's the problem?

Elämästä nauttiminen ja kunnon kohottaminen ovatkin prioriteettejani nyt, mutta tuntuisi hullulta jäädä tahallisesti lihavaksi vielä vuodeksi, pariksi, kun painonpudotus nyt tapahtuu vain muuttuneiden tottumusten sivuvaikutuksesta. Mutta jossain vaiheessahan niitä tottumuksia on muutettava muutaman ruisleipäsiivun tai hedelmän tai maitolasillisen verran runsaammiksi, etten maailman tappiin asti kapene?

En tainnut selventää itseäni yhtään, intin vain vastaan? Kiitos kommenteista ja ajatusten pallottelusta.

tutun kuuloista, kun ei oikein tiedä mikä olis ja minkä kokoinen tai paljonko vielä pitäis mennä, että olis vieläkin parempi. Siinä me ollaan kyllä yksilöitä kaikki.

Mä listasin laihtumiseni hyvät puolet. Sain tosi monta, lähtien terveydellisistä syistä päättyen lapsen haluamiseen.
Ja huonot puolet, jos lihon takaisin. Niitäkin tuli kasakaupalla. Eli syitä laihtumiselle on paljon. Ja kannustimia vieläkin enemmän.
Olen nyt pudottanut puolet siitä, mitä suunnitelin pudottavani ja matka jatkuu kohti 65kilon tavoitetta. Jos jään siitä kilon tai kaksi, niin en ota stressiä. Mutta siinä kohdassa pidetään tauko. Se on jo päätetty miehen kanssa. Hänen taukonsa on 80 kiloa. Silloin ollaan jo ihannepainon rajalla molemmat ja silloin on hyvä tutkia itseään.

Meidän ihmisten rasvasoluthan on hyvin innokkaasti uusiutuvia ja hyvin aktiivisia.
Ja huutavat täytettä vielä pitkiä aikoja hoikistumisen jälkeenkin. Ja se huuteleminen ainakin minulla kalvaa, "syönkö liian vähän", "olenko väärän kokoinen", etenkin kun on ollut pitkään lihava, on vaikea olla ja ajatella kuin laiha.

Meillä oli miehen kanssa 6viikkoa taukoa kaikesta häiden takia. Otettiin rennosti, saatiin takaisin kiloja ja otettiin opiksemme. Nyt otetaan edelleen rennosti, mutta laihduttaminen jatkuu. Tauko oli hyväksi siksi, että ihmiset lakkasivat hetkeksi kyselemästä ja itse sai asetella motivaatiotaan uudelleen. Ja meidän syyt ovat edelleen samoja, joten mukava on jatkaa vielä matkaa.
Voimia, Miinu.s. Sinä päätät. Sinun kroppa ja elämä.

Minullakin on mennyt aika sekaisin pää siitä, että milloin olen laihtunut tarpeeksi. Tiedän olevani hyvinkin hoikka jo ja että tästä on hyvin pieni matka anoreksian tai vastaavan puolelle. Ja siinehän minä en missään nimessä halua! Mutta siis jotenkin kun pää ei tiedä minkä kokoinen oikeasti olen, niin välillä peilistä näkyy vaikka minkälaista vatsamakkaraa ja jenkkakahvaa ja sitten taas eräänä päivänä katsoin olkani yli peiliin tullessani suihkusta ja tuli pieni järkytys, kun näytin jo melkein liian laihalta siitä kulmasta katsottuna.

Painoindeksi on noin 20 ja siis ihan sopiva ja olenkin nyt pari kuukautta onnistunut pitämään painoni samana, mutta silti tulee näitä hetkiä kun mietin, että jos alkaisin taas laskemaan kaloreita ja syömään miinuksilla. Olen kuitenkin suurimmas osan aikaa hyvinkin tyytyväinen kroppaani, joten mistä näitä laihdutushaluja tulee . Mutta siis minä myös kannatan tuota mitä @lli sanoi, että kokeile vuosi pari ja mieti sitten miltä tuntuu. On hyvä saada se pää mukaan, että alkaa nähdä itsensä oikean kokoisena peilistä. Tämä laihdutus tuntuu olevan vähän niin, että ruokahalu kasvaa syödessä.

Onneksi emme ole yksin tämän asian kanssa
Olen itsekin pudottanut painoa 33,5kg, enkä varsinaisesti ole laskenut keskimääräistä viikkotahtia. Mutta kuukausia sitten kun vaaka kertoi minulle 100,5kg, sanoi oma pää samalla että nyt sai riittää (pituutta minulla 165cm) ja niin tein suoranaisen elämäntapamuutoksen. Olen huomannut laihdutukseni edetessä itse kunkin laihtuvan tavallaan ja omalla kohdallani lupasin pieniä palkintoja ensin ekasta kymmenestä kilosta ja sittemmin viiden kilon välein. Välillä pidin myös ihan oikeasti lomaa laihdutuksesta enkä niin tarkasti välittänyt mitä söin ja miten paljon, kävi kuitenkin niin että siihen lomailuun mennessä opitut uudet ruokailutottumukset olivat juurtuneet kaaliin varsin hyvin enkä sitten loppujen lopuksi syönytkään sitä "entisen minäni lihottavaa"-safkaa.

Tällä hetkellä olen jo normaalipainoinen, mutta haluan silti vielä nipistää pari kiloa ja todellakin ihan tuntemattomasta syystä. Olen käynyt mieheni kanssa keskustelua kroppani muutoksista - en omista tarpeeksi isoa peiliä itseni töllistelyyn, että miksi minusta ajoittain tuntuu pulskemmalle kuin oikeasti olenkaan. Luulen että se vain kuuluu asiaan ainakin minun kohdallani. Tavoitepainoni, mihin aion jäädä on jo hyvin loppusuoralla ja siihen jään, olen myös tehnyt itselleni selväksi +-2kg muutoksien olevan sallittujen rajoissa. Puntari ja mittanauha kertovat säännöllisin väliajoin, missä mennään ja tällä hetkellä itsetuntoni on korkeammalla kuin koskaan ennen. Ehkä se on sitten se lopullinen palkinto menetetyistä kiloista

En tiedä oliko tästä hyötyä sopan hämmennykseen, mutta sanotaan että vaikeuksien kautta voittoon! Lykkyä tykö!

tiistaina, 28. syyskuuta 2010 klo 01:03 Miinu.s kirjoitti:

Jossain vaiheessa on pysähdyttävä ja tunnusteltava ja tutustuttava itseensä, mutta minun on hyvin vaikea ajatella, että se olisi nyt. Ei se kyllä nyt ole. Miksi nyt? Enhän ole vielä normaalipainoinen, enkä edes lievästi ylipainoinen, vaan merkittävästi lihava (BMI 30,4). Eli kyllä nyt ainakin sinne lievän ylipainon puolelle sopisi siirtyä ensin. Mutta tuntuu, että pitäisi etukäteen asettaa se tasapainoilun hetki, siltä varalta että se sopivan painon tunne tosiaan tulee jälkijunassa omaan kroppaan uudelleen tutustuessa. Mutta mihinkäs sen asetat, that's the problem?

Jos tuntuu että nyt sujuu tosi hyvin ja menee kuin omalla mallillaan, ei varmaan kannatakaan heti pysähtyä miettimään. Miksi pitäisikään väkisin pysähtyä, jos hyvin sujuu. Ehkä se tilanne tulee sitten itsestään, että itse tunnet koska olisi hyvä vetää henkeä.

Tai sitten, varmuuden vuoksi asettaa jokin raja. Olisiko sinulla mikään tasakymmen tai vastaava alittumassa jonkin ajan päästä? Siihen vielä pelivaraa vaikka pari kiloa niin voisiko olla jokin sellainen? Ja jos silloinkin tuntuu hyvältä ja sujuu edelleen hyvin niin miksi ei voisi vielä jatkaa siitäkin. Mutta hyvä jollakin lailla antaa itselle edes mahdollisuus varmistaa, että oma pää pysyy laihtumisen mukana.

Tämmöisiä mietteitä tuli nyt mieleen..

Minä olen miettinyt samoja asioita, oma laihtumiseni on ollut yllättävän nopeaa ja vaikka olen pudottanut "vain" viisi kiloa, se näkyy paljon, vyötäröltä on kadonnut lähes 10 senttiä reilussa kuukaudessa. Aluksi asetin tavoitteen normaalipainon ylärajoille, mutta sitten asiaa pohdittua viilasin sitä viisi kiloa alemmaksi ihan itsekeskeisistä syistä: "Minulla on oikeus tavoitella tuota painoa!" Nyt huomaan olevani hämmentynyt kroppani kanssa, ja koitan vähän unohtaa painolukemat, tai pikemmin muuttaa suhtautumistani niihin. Keskityn juoksuun.

Mutta siis, Miinu, minusta kuulostaa siltä, että voit ainakin kaikessa rauhassa jatkaa vielä toistaiseksi. Ehkä siinä vaiheessa, kun pudotus tuolla tavalla ollessa pysähtyy, voisit hetkeksi pysähtyä itsekin? Tietysti jos tarvitset jonkin konkreettisemman pysäkin, niin ainahan niitä voi ottaa, niin kuin ylhäällä sanottiin. Itse suosittelisin enemmänkin mittanauhaa pysäkkimittariksi, kun tietty senttilukema vyötäröltä on saavutettu, niin... Ehkä siis olisi paras asettaa pysäkiksi se hetki, jolloin muutoksen tarve ruokavaliossa tai liikunnassa tai missä ikinä tulee ajankohtaiseksi, eli keho lakkaa laihtumasta, toisin sanottuna vyötärö ei kapene tai paino putoa. Voisit vaikka arvuutella milloin se tapahtuu.

Oma mielipiteeni on se, että normaalipainon ylärajoille "uskaltaa" varmaan lähes jokainen pudottaa. En sano, että kaikkien on pakko, jos vaikka on ollut merkittävästi ylipainoa, niin lievän ylipainon puolelle siirtyminen on varmasti terveydellisistä ja myös ulkonäkösyistä myös ihan sopivaa, ja toisaata myös niin, että jokainen pudotettu kilo on kilo vähemmän, eikö jossain sanottu, että jo 10% painonpuodotuksella on merkittäviä terveydellisiä etuja. En siis tällä halua sanoa, että kaikkien on pakko heti ottaa tähtäimeksi suuri pudotus normaalipainoon jos pudotettavaa on paljon.

Mutta jos tätä ajatellaan niin päin, että milloin pelkää olevansa jo liian hoikka tai mikä on kropalle epärealistista, niin itse pistäisin tuon normaalipainon ylärajan sellaiseksi, että pidemmällä tähtäimellä se varmasti voi olla realistinen lähes kaikille. Ei välttämättä kertapudotuksella, mutta siinä kohtaa on tuskin vielä menty liiallisuuksiin painonpudotuksen suhteen.

Sen jälkeen minusta on hyvä ruveta pohtimaan asiaa vähän tarkemmin, miettiä oman kropan muotoa, mallia, omia ulkonäkömieltymyksiä jne ja katsoa vähän kerrallaan, että mitenköhän sitä etenisi. Kannattaa miettiä asiaa myös muiden asioiden kuin pelkästään kilojen kautta. Vaatekokoa kannattaa ajatella, senttimittoja, sitä, miltä olo tuntuu... Esimerkiksi niin, että "käytän koon 38 vaatteita, jos joku toinen ihminen sanoisi käyttävänsä koon 38 vaatteita, niin olisinko sitä mieltä, että hänen täytyisi pudottaa vielä painoaan vai vaikuttaisiko hän minusta hyvän kokoiselta".

Tuo ylläoleva voisi minusta olla kätevä siksi, että moni (nainen) tuntuu asettavan itselleen kovin korkeita standardeja vaikkei sovella niitä kuitenkaan toisiin ihmisiin. Oma makkara hyppää heti silmään, mutta jos kaverilla on samanmoinen niin eihän sitä edes erota. Ja kannattaa ehkä luottaa ennemmin siihen kuvaan mikä näkyy peilistä hyvänä päivänä, saa ainakin positiivisemma itsekuvan. Huonona päivänä luulen, että mallin mitoissa olevilla naisillakin näkyy peilistä makkaraa ja selkäläskiä ja löllöä ja selluliittiä.