Miehen muistuttelu painosta

Jos mulla olisi mies ja se huomautelisi mun painosta jotain niin mä kyllä näyttäisin ovea. Mä en anna kenenkään miehen arvostella mun painoa.
Sellanen mies joka ei hyväksy mua omana itsenäni, ei ole rakastamisen arvoinen.

vihdoinkin!, minkä ikäiset lapset teillä? Jotenkin liippaa tutuntuntuisesti. Meillä oli jossain vaiheessa niin että minun iltahuomio keskittyi vain lasten iltatouhuihin ja usein nukahdin lapsen viereen heitä nukuttaessani. Mies siis oli YKSINÄINEN ja söi. Aika hoiti homman, enää ei tarvitse tuhrata koko iltaa lapsia nukuttaessa ja jossain vaiheessa ymmärsimme myös sopia että hän tulee hakemaan minut torkkumasta lapsen sängystä....
Koitapa.siis toisinpäin. Älä harmittele hänen salasyömistään, vaan tehkääkin jonkun aikaa niin, että ostatte aikuisten iltapalaa laitettavaksi teille kahdelle yhteisesti. Me laitettiin usein esim. Ilmakuivattua kinkkua ja leipätikkuja \ viininlehtikääryleitä ja uunifetaa tms. Eli ei vain porkkanaa ja sellerinvarsia, mutta niitä sitten vain enää jos tekee mieli mussuttaa kun aikuisten iltapala on syöty.. Jospa laadukas iltapala yhdessä rakkaan kanssa saakin hänet automaattisesti vähentämään jääkaapilla käyntiä?

Muoks: ja sitten yhdessä nukkumaan....

torstaina, 19. tammikuuta 2012 klo 11:29 ¨Tiinuli kirjoitti:

Sellanen mies joka ei hyväksy mua omana itsenäni, ei ole rakastamisen arvoinen.

Sikäli samaa mieltä, että jos nainen on jo aloituspainossa ylipainoinen eikä ruumiinrakenne siitä mihinkään muutu, ei siitä ole miehellä oikeutta huomautella, koska itsehän aikoinaan valitsi. Jos taas toinen lihoo vaikkapa 20 kg, niin se kyllä voi ottaa päähän. Yleensä parinkymmenen kilon kertymiseen liittyy esim. liikkumisen vähenemistä, inaktivoitumista muutenkin ja vääränlaisia ruokatottumuksia. Olen aiemminkin tästä kirjoittanut, mutta jos on ottanut "normaalielämäntapaisen" henkilön kumppanikseen, voi olla vaikeuksia pitää sitä merkittävästi lihonutta sohvaperunaa viehättävänä. Ei asiat ole aina niin mustavalkoisia.

Tämähän oli mielenkiintoinen ketju! (:

Itse elän naisen kanssa, johon tutustuin ja ihastuin kun painoin 113kg. Hän oli silloin normaalipainoinen, 65kg. Minun ylipainoni ei ole koskaan ollut hänelle ongelma vaan hän rakastaa kurvejani, syystä jota itse en ehkä ymmärrä.

Yhteenmuuton jälkeen hänelle tuli tämä "Berliininmunkki-ilmiö", eli ajatus kyllä mä nyt yhen munkin voin vielä ottaa, kyllä se silti mua rakastaa. Itseltäni putosi silloin 10kg ja hän lihoi saman verran! Puhuin asiasta avovaimoni kanssa suoraan kun hän alkoi vaivihkaa kaivaa minun vaatteita päälleen kun omat olivat liian tiukkoja. Pahinta oli hänen oma itseinhonsa kun ei mahtunut enää uusiin juhlavaatteisiin. Minua hävetti, että inhosin hänen lihomistaan vaikka itse olen isompi!

Päädyimme yhdessä muuttamaan jääkaapin sisältöä minkä seurauksena puolisoni on palannut muutamassa kuussa ihannemittoihinsa ja uudistanut vaatekaappinsa hotimmaksi kuin koskaan. Oma painoni putoaa hitaammin, mutta laskusuunnassa pysyvällä elämäntapamuutoksella (:

Vaimokkeeni kannustaa minua enemmän kuin itse ehdin, mutta huolin ehkä turhaan; pitääkö hän minusta yhtä paljon kun kurvit muuttuu suoremmiksi? Vai nauttisiko hän jos minä voisin joskus vaivihkaa lainata hänen vaatteitaan..