Masennus ja laihdutus

Olipa hassua, kun kuvittelin, että minun masennukseni olisi jotenkin voiton puolella... Niin nopeasti tuli romahdus.

Lääkkeet vie kaikki voimat ja ilmankin on paha olla. Uusi terapia osoittautui tosi rankaksi. Töihin paluu siihen päälle vei ruokahalut. Paino kyllä putoaa...

Enpä olisi arvannut että tällä sivustolla löytyy tällaista, hauska huomata että näin on. Masennusta ei varmaan voi ymmärtää kunnolla ennenkuin sen on itse kokenut tai hyvin läheltä nähnyt. Se voi lamauttaa elämän totaalisesti.

Itsellä on ollut eriasteista, välillä todella rankkaa masennusta jo kolmen vuoden ajan, töistä olen yrittänyt ottaa pitkiä kesälomia ja muuta mitä nyt keksii jaksamisen tueksi. Olisi pitänyt jo aiemmin ymmärtää että uupumus oli niin voimakasta, mutta siinä suossa on itsekin vaikeaa ymmärtää miten huonosti asiat ovatkaan, sitä vaan yrittää rämpiä päivästä toiseen. Nyt tänä syksynä kävi niin että voimat aivan totaalisesti loppu. Tiedän, että en kykene pitkään, pitkään aikaan mihinkään. Jos saan ruuan tehtyä perheelle, se on jo iso saavutus.

Masennuslääkityksellä olen, nyt olen sairaslomalla ollut kolme viikkoa ja se tulee jatkumaan, varmasti kauan. Nyt miettii ihan tosissaan sitä mahtaako tästä edes toipua, tätä on kestänyt niin kauan ja se on niin täydellistä vasymystä kaikkeen. Mutta kai se on mahdollista, odotan sitä ihmettä että vielä voimat ja kiinnostus elämään joskus palautuu. Onneksi on hyviä ymmärtäväisiä ystäviä jotka ei tuomitse. Itse syyllistää jo itseään tarpeeksi.

Voimia kaikille kohtalotovereille!

tsau. taas täällä, oliskohan kolmas/neljäs kerta, kun yritän aloittaa tällä sivustolla laihduttamista. Masennus (vaikea) alkoi jo yli 10 vuotta sitten - hurraa sille - lääkitys on ollut vuodestä 97, 14 vuotisen terapian lopetin syksyllä, kun piti valita vuokra/terapia

Luin näitä juttuja, osa tuttuja.. Liikunta auttaa, joopa joo. Juoksin viimeisen maratonin vielä kaksi vuotta kuntoutustuelle jäämisen jälkeen: se oli kamalaa, maaliin kyllä pääsin, mutta aika oli huonoin ikinä. Sen jälkeen olen yrittänyt aloittaa liikuntaa tavalla tai toisella (ryhmä EI käy, ei minulle..). Paras jakso oli, kun vaelsin 3 kk Lapissa yksin yhden kesän ja osan syksyä (no, 2kk oli koira seurana, sitten paloi siihenkin päreet) - lääkepussukka painoi aina kuukauden alussa yli 300 gr .. Lähtiessä kunto oli niin huono, että eteneminen oli 5 km/pv, mutta lopussa huitaistiin kerralla reilu 30 km

Lapissa voin hyvin, mutta kotiinpaluu ... nukuin seuraavat 6kk: mikään ei huvittanut.

Nyt "harrastan" opiskelua, en vain pysy muiden tahdissa ja annetuissa aikatauluissa.

Sen Lappireissun jälkeen on tullut 20kg lisää, joista 10 toi joku lääke 3 kk'ssa !(en muista sen nimeä, muutenkin pää hatara kuin harakanpesä) - sehän piristi

Nyt lihon, kun olen kokoajan väsynyt, en nuku kunnolla, vain sellaista 'koiranunta' pari-kolme tuntia kerralla. Ajatus salille menosta hirvittää. Kävelyreittejä ei täällä meillä korvessa ole, tosin pidän majaa kohta taas viikot Hesassa (siellä se salikin). Arkiliikuntaa ei juur tule: matkaa kauppaan on 15km: kannapa sieltä kauppakassit valtatien valaisematonta piennarta pitkin Hesassa ongelma "väärinpäin" kauppa liian lähellä, ja yliopistolle taas se 15km. Talvipyöräily ei oikein ole minua varten. Ja jos jo maksan julkisen matkan, miksi jättäisin sen kesken? (ns "koko rahan edestä"-ajattelu)

ups, tästäpä tuli liian pitkä, pitänee lopettaa
Uutta Kevyempää Vuotta Kaikille

Moikka kaikille! Olen tosiaan itse 25-vuotias, ja olen kärsinyt erilaisista mielentrevyden häiriöistä jo lapsesta saakka. Viime keväänä mielen terveys romahti, ja minulla todettiin myöhemmin keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö. Lääkityksenä olen nyt puolisen vuotta syönyt sitalopraamia 30mg/pvä. Lisäksi mirtatsapiinia minulla on nukahtamiseen. Ja kohtauslääkkeenä vielä erikseen jokin rytmihäiriölääke, joka hidastaa sykettä ja huijaa elimistön uskomaan, että ei ole syytä panikoida.

Laihduttaa ehdin viime vuonna lähes 15 kiloa. 98 kg -> 83-85kg. Lähinnä ruokavaliomuutoksella, ja lihasmassan kasvattamisella. PIkkuhiljaa tämä tästä.

Ilon pilkahdusia kaikkien Uuteen Vuoteen!

Lueskelin tekstejänne. Ilmiöt, joita olin hoksaavinani niistä, vaikuttavat tutuilta. Korkeat tavoitteet- eli läpi vaikka harmaan kiven- ja sitten jälkeenpäin vasta joskus hoksaa, ettei kannata kiveen käyttää arvokasta energiaansa!

Tavoite on innostava ja tarpeellinen, kun sen miettii sopivaksi omille voimille. MUTTA, milloin tavoite on sopivaToivon kadottaminen näköpiiristä on faktaa , mutta onneksi se palaa! Meillä on niin fiksu järjestelmä tämä psyko-fyysinen kokonaisuus, että sitä kannattaa kuulla.

Neil Hardvik oli aikoinaan minulle ankkuri toivoon. Jaksoin silloin vain pätkittäistä lukemista, eli hänen kirjaansa. Meidän taipaleemme on jokseenkin samanmittainen hänen kanssaan. Nyt ensi-ilta on käsillä hänen elokuvastaan. TVssä esiintyy tasapainoiselta näyttävä fysiikaltaankin hyväkuntoisen näköinen mies. Painoa on pudonnut huomattava määrä. Se antaa aina toivoa, kun huomaa toipumisen mahdolliseksi konkreettisesti. Hyvä olo tulee sisältä- ei ole klisee.

Väsähdän aina ylirasitusten jälkeen, kun unohdan sietokykyni rajallisuuden ponnistuksiin nähden. Sitten vielä ihmettelen, miksi olen voimaton. Sänky kutsuu ja mikään ei jaksa huvittaa. Siellä sängyn pohjalla sitten ihmettelen itseäni ja ruoskin tekemisiin, jotka ovat niin ´tärkeitä´juuri tänään tehtäviksi. Sitten olen vieläkin väsyneempi ja voimattomampi. Kunnes- hoksaan antaa itseni nauttia vuoteen lämmöstä ja annan ajan VAIN omaan käyttööni. Päätän nukkua ihanasti PIIITKÄN yön vielä päivän perään. Yöllä sitten usein näenkin unta, jonka hoksaan sellaiseksi, jonka tarkoitus on purkaa jotakin tärkeää...

Siitä usein alkaa voimaantuminen ja ylös nouseminen. Muistetaan annostella voimia. Ne ovat kaikkein tärkeintä, mitä omistamme!

Moikka kaikille! Olen ollut täällä Kiloklubissa nyt jo päälle viikon, ja just tänään mietin ennen tänne kirjautumista, että perustan masennus ja laihdutus -keskustelun. Sitten näin etusivulla tämän keskustelun!
Ihan mieletöntä sattumaa.

Olen 27 ja kärsinyt masennuksesta (keskivaikea) yli 10 vuotta. Eilen oli romahduspiste tosi lähellä, ja silloin ei ruokaa tee mieli kun itkee silmät päästään. En ole käyttänyt ikinä mitään lääkitystä tähän, koska en vaan halua. Nyt vielä vähemmän, jos niiden takia saattaa lihoa (arvot kohdillaan )... Mutta hyvä, että auttavat muita!

Huomaan, että kunnollinen ruokavalio, liikunta ja hyvät yöunet pitävät mielialan tasaisena. Tietenkin myös sosiaaliset suhteetkin vaikuttavat tosi paljon. Nyt kun on parisuhde solmussa ja ystäviä jotenkin näkee harvakseltaan muutenkin, menee tosi huonosti. Ei kiinnosta elää oikein, kun tekee mieli vaan maata ja nukkua. Yritän pudottaa 15-20 kiloa, ja vaikka teen tätä itseni takia, yksinäisyyden tunne lamauttaa aikomuksia. Kuka iloitsee kanssani kun onnistun? -kysymys tuntuu kaikuvan mielessä. Onneksi on tällaisia foorumeita olemassa.

Tsemppiä kaikille tosi paljon!

Sinulle, Mannaliini!

Olet mielestäni juuri oikeassa paikassa nyt, joten Tervetuloa!

Olisin ollut muutama vuosi sitten onnellinen, mikäli tällainen paikka olisi ollut silloin minullekin mahdollinen.

Parisuhteen koukerot, kun menevät turhan monimutkaisiksi, silloin mielliala laske väkisin. Varsinkin, jos on aiemmin saanut siitä voimaa omaan arkeensa. Mitä sanoa Sinulle nyt? No, ainakin sen, että Ensteks tätkein ihminen Sinulle, olet Sinä itse. Olet nyt oivaltanut sen hyvin, kun olet huolehtimassa täällä omasta kunnostasi. Keskity siihen, miltä haluat näyttää toukokuussa 2010! Sisukkaasti vain täyttelet ruokapäiväkirjaasi. Pian huomaat, miten on yhä helpompaa saada omat pallukat vihreiksi! Ja, mikä parasta, kun lähdet liikkeelle johonkin valitsemaasi liikuntaan, niin huomaat kylkiäisenä mielialasikin nousevan!

Olen pitänyt kirjallista ruokapäiväkirjaa laajennettuna versiona joka ilta ennen nukkumaan menoa. Kirjaa siihen edellisen yöunen laadun asteikolla 1-10, eli jos olen nukkunut hyvin on arvioni 10. Samoin kirjaan päivän mieliala-arvioni., jopa vatsantoimimiskerrat (ruoasulatus on tärkeää) ja ravinnon sokerit ja rasvat. Jos olen sortunut munkkiin tai karkkiin, kirjaan ne ylös itselleni. Ei sitten tarvi ihmetellä, miksi ei paino laske...Ja yksi tärkeä on liikunnan laji ja siihen käytetty aika.
MUTTAOLEELLISIN on kohta: Päivän ilot[/b]!

Siihen kirjaa kohta kohdalta numeroiden ne asiat, joista olen saanut hyvää mieltä sen päivän aikana! Minulla ne ovat sellaisia tekemisiä, joita olen saanut aikaiseksi- esim.ulkoilu on minulle yksi sellainen, aamukahvin lisäksi. Hemmottele itseäsi! Liity positiivareiden postituslistalle! Tee Aarrekartta! Leikkaa vanhoista lehdistä ihanimmat kuvat itsellesi,liimaa ne ja kiinnitä sellaiseen paikkaan, että tulet vilkaisseksi sitä päiväsi aikana. Se toimii tavoiteasettelussa. Minulla ainakin on toiminut, eli unelmistani hyvin useat ovat toteutuneet aarrekartan avulla.
Sitten, kun voimasi ovat vahvistuneet, puhu sen henkilön kanssa , jonka kanssa kiemurasi ovat seonneet.. Puhumisen aloittaminen on vaikeaa, mutta se kannattaa silloin, kun pysyn kertomaan sen, miltä minusta tuntuu. Olin sellainen, että puhuin siitä, miltä minä kuvittelin siitä toisesta tuntuvan. Siihen liittyi usein syyllistävää marttyyriyttä hänelle. Rehellisyyskin syyllistää ilman, että minä sen kohdistan toiseen.

Sinä selviät aivan varmasti iloon, kunhan olet voimaantunut tarpeeksi. Askeleet ovat laihtumistakin hitaampia, niin olen kokenut...

Lämmöllä AriaMaria

Heips, aloittelin tuossa jonkin aikaa sitten kiloklubissa ja hyvin menikin. Aikaisemmin olin syönyt todella vähän ja järkytyin kun laittelin entisiä syömisiäni ylös. Ruuasta saatua energiaa tuli päivälle 500-600 kaloria.

Nyt olenkin syönyt niin että vähintään tulee se tonni täyteen ja olen ollut erittäin tyytyväinen, mutta.....

nyt sitten iski jo pari kuukautta energiaa kerännyt masennus. Töissä on ollut aika pahat pari kuukautta ja olen yrittänyt hoitaa 2 ihmisen työt yksin ja ollut samalla osalomautettuna. Nyt sitten stressi ja kamala väsymys ym. saivat aikaan masennusoireita (lievän masennuksen oireet täsmäävät) ja viimeiset pari viikkoa olen syönyt pahaan olooni, sairastanut ja raahautunut töihin. Kun kukaan ei tuuraa ja työt on sellasia että jos niitä ei joku muu tee niin sitten ollaan k***ssa.

Joka kerran kun olen sortunut syömään jotain epäterveellistä ja rasvaista moitin itsenäni ja tunnen itseni epäonnistuneeksi, läskiksi ym. mikä vielä lisää tätä pahaa mieltä, huonoa oloa, kamalaa väsymystä sekä lihavuuden tunnetta. Vaa-alla kun kävin niin se oli aika karua katseltavaa. Vielä 3 viikkoa sitten oltiin lukemissa 69 ja nyt mennään 72 kilossa. Tämä siis kahden viikon aikana ja tuntuu että vaikka yrittäisi niin käsi tunkee suuhun ruokaa pakosti.

Töitä en saa enää oikein tehtyä ja kaikki on hirveän vaivan takana. Tuntuu kun tarpoisi suossa

Olisiko mitään hyviä vikkejä millä saisi itsensä taas raiteille? Olisin niistä kiitollinen.

Suosittelisin hakeutumaan työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen. Masennus ja siihen liittyvät oireet ovat aina vakava asia ja niihin kannattaa hakea apua ennen kuin on liian myöhäistä.

Ehkä olisi myös hyvä keskustella työpaikkasi johdon kanssa ja tehdä selväksi mihin suostut ja mihin et. Kenenkään ei tarvii jatkuvasti tehdä kahden ihmisen työtä.

Ja vielä yksi tärkeä asia: vertaistuki. Täältä kyllä varmasti saat tukea ja lohtua ja apua, mutta ehkä olisi hyvä olla siinä vierelläkin joku kenelle puhua.

Ja entäpäs jos kokeilisit kun seuraavan kerran iskee syömiskohtaus, lähdet ulkoilemaan hetkeksi....?

Kyllä ne asiat parhain päin saadaan. Tsemppiä!

Kotona tuo ulkoilu toimiikin mutta kaikista pahimmat ajat on aina töissä. Sieltä ei oikein pääse irroittautumaan ja siellä sitä tuleekin syötyä koko ajan jotain roskaa jotta jaksaa siihen saakka että työpäivä päättyy

Olen keskustellut johdon kanssa tilanteesta mutta mitään ei tapahdu.
Jos en saa ensi viikolla ketään apuun niin kai se on pakko mennä käymään työterveydessä juttelemassa asiasta.