Laihdutushäpeä

tässä kun olen pohtinut mikä on kaikken vaikeinta painon pudotuksessa olen tullut siihen tulokseen, että olen "piireissäni" ainoa ylipainoinen.
En kehtaa ääneen sanoa, että koitan laihduttaa (n. 40kg ylipainoa). Kun on aihetta lähteä juhlimaan lähden kuten muutkin, juon ja syön kuten muutkin, ja siitä se alamäki sitten alkaakin. Jonkin verran olen pyrkinyt välttämään tilaisuuksia, jossa esim. käytetään alkoholia ja napostellaan, mutta se on loppupeleissä aika raskasta, tuntuu että erakoidun. Sama jos kokkaillaan porukalla, koitan yrittää ajaa läpi kevyttä, mutta usein kevyt on kalliimpaa eikä siis muulle opiskelijaporukalle kelpaavaa.

Painosta puhuminen kaikessa määrin on aina ollut vaikeaa minulle. Täällä kiloklubissakaan en uskalla "surffailla" jos ihmisiä on ympärilläni, edes samassa huoneessa. Minulla on maailman rakkaimmat ja ihanimmat ystävät ja olen varma, että kukaan ei minua missään määrin tuomitse, mutta jotenkin se vaan on niin vaikeaa..

onko muilla samanlaisia ongelmia? miten saisin rohkeutta avata suutani ja kerrottua painon pudotus- haaveestani, jotta uskaltaisin vapautuneemmin kieltäytyä kaikesta epäterveellisestä moskasta?

Minulla on aivan sama ongelma. Mieheni tietenkin tietää laihdutuksestani, mutta kukaan muu ei. Minä en tosin ole varsinaisesti (ihan) ylipainoinen, vaan normaali- ja ylipainon rajalla. Ongelma taitaa olla siinä, etten kehtaa oikein itsellenikään myöntää, miten ylös olen päästänyt painoni hiipimään. Syön yleensä järkevästi, mutta välillä herkuttelu lähtee täysin käsistä (kuten eilen)... Näiden herkuttelupäivien jälkeen takaisin arkeen pääseminen on vaikeaa, tänään kuitenkin onnistuin. No nyt höpötin taas aiheen vierestä, mutta pointti oli se, ettet ole ainoa.

Yhtä leveä kuin pitkä, uskon että sun ystit arvostaa sitä että yrität pudottaa painoa ja opetella parempia elämäntapoja. Eihän sun tarvitse sanoa suoraan että laihdutat, vaan voit vihjaista että koetat pitää vähän painoa kurissa.

Itselläni oli vähän samanlainen tilanne, kun sairastuin uusiksi bulimiaan (sitä ennen jotakin BED:in tyyppistä)... Vaikka paastosin päiväkausia, niin kavereille en voinut sanoa mitään syömis/paino ongelmiastani ja sitten heidän kanssaan söin ja kävin tilaisuuden tullen hankkiutumassa ruuasta eroon. Nyt kun kaverit tietävät ongelmastani, eivät he enää tuputa ruokia minulle, koska tietävät että se voi laukaista sellaisen ahmimisoksentamis kierteen. Ja elämäni on sitä kautta hieman helpottunut, sillä nyt olen onnistunut välttelemään ahmimiskohtauksia ja syönyt säännöllisemmin ja terveellisesti.

Tsemppiä ja uskallusta sinulle

kuulosti tutulta, olisin itse voinut tuon tekstin kirjoittaa.

En minäkään huutele painonpudotusurakastani kenellekkään, vain mieheni, äitini ja hyvä ystäväni tietävät asiasta ja suhtautuvat siihen todella kannustavasti. Ehkä häpeän omaa kokoani vieraampien ihmisten kohdalla, enkä siksi viitsi siitä puhua. Itsestäni on ennemmin mukavaa, kun en puhu ja kailota asiasta, niin sitten kun paino putoaa ja hoikistun, niin toiset vaan voivat ihmetellä, että oletpas sinä hoikistunut miten niin kissa kiitoksella elää

Itse olen opetellut sellaisen asian noissa kavereiden kanssa syömään mennessä / juhlittaessa / tai miten nyt vaan ruokaa tehdessä, että ennen kuin lähden ko tapaamiseen, niin syön kotona normisti ja sitten siellä tapaamisessa pidän oman pääni ja piste. Se on vaatinut opettelua, kieltäytymistä ja tiukan EI sanomista. Mutta olen siihen oppinut. Jos joku on jotain painosta puhunut olen opetellut senkin, että ei tarvitse kertoa koko eläntarinaa ja painohistoriaa, vaan riittää, että toteaa juu painoa on liikaa, mutta hiljalleen koitan asialle tehdä jotain. Mutta yleensä ei kaverit kyllä puhu painosta halaistua sanaa. Ovat kai tottuneet siihe, että Nemi se nyt on milloin minkäkin kokoinen Sukulaiset on sitten asia erikseen.

olen erittäin ylipainoinen ja olen kevään aikana laihtunutkin 21kg.

laihdutuksestani toki tietää puolisoni ja ystäväni ja veljeni ja vanhempani.

älä tunne häpeää,meidän kenekään ei tarvitse!!!!!!
mä en välitä jos joku kattoo tai huutelee,käyn uimahallissa vesijuoksemassa 3krt viikossa 60-90min,ja siellä yleisessä saunassakin jopa. ja jokaisen kilon kannamme itse.
en ole jaksanut aikoihin välittää mitä muut immeiset minusta ajattelevat,mä olen mä ja riitän ittelleni. se riittää mulle.
joten me kaikki iso kokoiset,olkaamme onnellisia siitä että kesä on tulossa ja saamme olla täällä klubissa,eikä tätäkään tarvitse hävetä,vaikkka kuka näkis,sehän on hyvä asia että pidämme itsestämme huolta,vai mitä??

nyt tsempataan kaikki!!!!!!!!

Eihän kertominen muille ole tärkeää. Pääasia, että et erakoidu laihdutuksen vuoksi. Hyviä vinkkejä sosiaalisiin tilaisuuksiin ovat OMP (=oma pullo mukaan) kuivaa valkkaria ja kivennäisvettä, kuivat siiderit, sokerittomat juomasekoitukset. Kun syöt reilun kasvis+proteiinipitoisen ruuan ennen lähtöä kotona niin voi jättää napostelun väliin tai ainakin vähentää sitä.

Halpoja kevyitä ruokia ovat esim. wokit (esim. lidlstä saa suuria pakastevihnnespusseja edullisesti) ja kana/kala lisukkeena ja salaatit kun käyttää esim. juuresraasteita. Eli ole vain reilusti omaa mieltäsi kun ruokia suunnittelette porukalla. Sitten otat enemmän kasviksia omalle lautaselle.

Kannattaa muistaa, että muut kiinnittävät meidän syömiseemme ja juomiseemme todella vähän huomiota, jos emme tee siitä itse numeroa.

Tervehdys! Vaikka itse en ole ollutkaan reilusti ylipainoinen, mutta jossain vaiheessa elämääni paino pääsi nousemaan, niin myös minulle paino ja sen pudottaminen olivat arka asia ja ovat edelleen. Vuosien ja himpun verran hoikistumisen myötä tämäkin vaihe elämää oli vähemmän häpeällinen ja jopa tiettyjen ihmisten kanssa pystyin ihan arkisesti keskustelemaan, että olen ollut näin ja näinkin painava, mutta että paino on pudonnut.

Itse hain vertaistuen painonpudotuksen aikana netistä ja olin melko hissukseen tavoitteistani - vaan samapa se, jos vaan suunta on alaspäin painossa . Samaa sanon kuin muutkin: jos avoimuus ahdistaa tuossa asiassa, niin pidä juttu omana tietonasi: syö vaan seurassa vähemmän, syö paljon pöydän kasviksia ja jätä energiapitoisimmat herkut syömättä. Sitähän painonhallinta on loppuelämän: kaupan valtavasta ruokavalikoimasta pitää oppia poimimaan itselleen parhaat vaihtoehdot ja enimmäkseen kieltäytyä liiasta herkuista. Eikä loppuelämäänsä voi vain tukeutua light-tuotteisiin.

Minä taas olen ollut todella avoin laihdutusaikeistani. Ehkä silläkin olen hakenut itselleni kontrollia.

Tunnemmeko häpeää siitä, että laihdutamme?

Itse ainakin koen sen niin, että kertomalla muille laihdutuksestani, myönnän samalla julkisesti olevani lihava. Ja sen taas koen "omaksi syykseni" ja häpeäkseni. On paljon helpompi (minulle) työntää pää pensaaseen ja olla huomioimatta omaa lihavuuttani.

Eli en häpeä laihdutustani vaan lihavuuttani.

Tosin salaa olen sen jo tehnyt (tunnustanut lihavuuteni), koska olen täällä