Kun muut painostavat syömään

tuttu tilanne. Anoppi on aina sitä mieltä että 'tosi hienoa että jaksatte tsempata tuon ruokavalion kanssa, kyllä munkin pitäis - kyllä sä nyt vähän tätä viennettakakkua voit mun kanssa ottaa, etten mä joudu sitä ihan yksin syömään kun laihduttaakin pitäis.....' argh! Ja varsin usein se jatkuu et 'mulla olis tällasta piirakkaaakin kun sain uuden reseptin Eevalta (tms.) ja tämä on tosi hyvää ja menee jo kyllä kohta vamhaks - ai et halua no mä pakkaan tän lopun sulle mukaan' tupla ARGH!!

Tuo on niin tuttua! Mulla ne on työkaverit, jotka yrittää pakkosyöttää..ei nyt joka päivä, mut ainakin viikoittain joku tuo jotain kakkua ja pullaa ja pasteijaa, ja sitten kun otan pelkkää kahvia, niin "ai sinä et taas syö mitään" melko syyllistävään sävyyn (ai ei kelpaa tarjoilut -tyyliin..) Kyllä varmaan kelpaisi, ja maistuisi hyvälle, mutta en minä ole näitä kiloja tiputtanut herkuttelemalla.
Ärsyttävää .Sit myös kuittaillaan mun "laihuudesta". Joo, olen edelleen normaalipainoinen, vastaan. Tekis kyllä mieli jatkaa, että oletkos muuten itse. En tietenkään ala riitelemään, yritän ajatella että noi on kateellisten puheita. Mut tämä jatkuu aina vaan. Kai mun täytyy vaan sanoa, että nyt nuo kommentoinnit mun syömisistä ja painosta saa riittää, en minäkään kommentoi muiden (yli- tai normaalipainoisten) ulkonäköä. On se vaan kumma, että hoikkia ihmisiä saa mukamas arvostella miten lystää, mutta entäs jos minä huomauttelisin ylipainoisille, sehän olisi niin huonoa käytöstä. Prkl.

Mulla on taas isä joka tarjoaisi kokoajan syötävää ja luulee että kokoajan pitäs olla syömässä. Niin kuvittelee myös äiti ja yksi toinen naispuolinen henkilö josta olen täällä maininnut. Ja viimeisenä mainittu kuvittelee myös että kaikilla naisilla pitäs olla makkaroita lantiolla ja pömppis vatsan kohdalla

Eipä se älyä että kaikille ei makkarat yksikertaisesti sovi. Minulle ei ainakaan. Peili sen kertoo

Voi vitsit miten tuttu tilanne. Mua itteä ärsyttää se, kun omat vanhemmat ensin on koko mun lapsuuden kuittailleet mulle syömisestä tyyliin: "haluatko näin lihavaksi kuin mä?" sitten perään "Ei sillä, että ruokaa kadehtisin." Kuitenkin ruuasta mulle kersana tehtiin toisalta sellainen asia, jota nautittiin sitten tunteisiin, onnellisena ja surullisena.

Nyt aikuisena, kun BMI sit huitelee siellä 30 tietämillä ja aina kun olen jotain asialle yrittänyt tehdä, niin sitten alkaa se kyttääminen. Ensin kuittaillaan, jos syön kaksi karkkia pikkuveljen pussista "JAHA, MITES NIITÄ KARKKEJA VOI SYÖDÄ?!" Sitten tuovat kuitenkin itse kaupasta pullaa ja muuta hyvää, jota tyrkytetään kahvin kanssa, ja jos kieltäydyt niin ollaan taas "no kyllähän sitä välillä voi vähän rentoutuakin, älä niuhota" tai aloitetaan joku ihme "sä oot nyt jotenkin parempi kuin me, kun et syö ees herkkuja"-syyllistäminen.

Vähän vaikea olla syyttämättä vanhempiaan omista paino-ongelmistaan, kun tuntuu että oma epäterve suhtautuminen ruokaan on kyllä ihan vain kasvatuksen tulos. Yhtä lailla tosin esim. anopit sunmuut tuntuvat tahallaan sabotoivan mun laihdutusyrityksiä, etenkin jos niistä ääneen kenellekään puhun.

Samoin on mullakin monta ihmistä lähipiirissä, jotka vaan tyrkyttää ja tyrkyttää. Sitten on vielä niitäkin joilla menee herne nenään jos sanoo että enempää en ota ku en jaksa... "ai jaa, onks siinä jotain vikaa kun ei kelpaa"
Ei sitte millään voi tajuta et jokainen tietää ihan itse että kuinka paljon haluaa syödä, eikä vika välttämättä ole ruoassa tai edes sen tekijässä

Saman olen huomannu myös koiran kanssa, kun välillä saa oikeen ärähtää, et koittakaa nyt tajuta et sille koiralle ei tarvii tyhjentää koko kaapillista ruokaa. Ja taas menee herneitä nenään kun sanot et sille eläimelle voi antaa sitä huomioo yllin kyllin muutenkin

joo toi on maailman ärsyttävintä. en syö koulussa melkein koskaan koska ei ole nälkä aamupalan jäljiltä ja siellä on kamala ruuhka. sitten luokkalaiset sanovat että ai sä et taaskaa syö ja näytätkin siltä ettet syö koskaan. ja sit sanoo " syö ny et saisit lihaa luides ympärille " ja seuraavassa lauseessa sanoo itse että toivoisi olevansa laihempi? kateutta sanon minä. minä en ikinä enää suostu syömään kohteliaisuudesta se ei ole nautintoa vaan kärsimystä. aivan sama kuin minä menisin ruokalaaan istumaan ja toteamaan : " taas sä syöt!"

Olen huomannut saman, ikävää toimintaa muilta ihmisiltä.

Itse olen kanssa sitä mieltä, että tyrkytys johtuu nimenomaan kateudesta ja siitä, että toivotaan, ettei toinen onnistu. Vaikka voisihan nämä kateelliset ihmiset muuttaa myös itse tapansa, ja laihduttaa / syödä terveellisemmin. Toisen terveellisempi syöminen ei pitäisi olla heiltä itseltään pois.

Itse olen ollut aina suht hoikka, toisin kuin muut perheenjäseneni. Nyt kun olen innostunut liikkumaan ja syömään terveellisemmin, saan kuulla siitä aika paljon ilkeilyä. Miksi he eivät tekisi muutosta myös itse, tai antaisi sitten asian olla ja minun syödä miten haluan..?

Parasta jättää kateellisten kommentit omaan arvoonsa, ja olla ylpeä omista terveellisemmistä tavoistaan!

Hyvässä syömisessä kannattaa syödä kun itse tekee mieli mutta ei siksi että joku muu haluaa.

Se on helposti sanottu, mutta on tietysti käytännössä joskus kovinkin hankalaa syistä joita tässä jo tulikin. Aika usein pyydän asiakkaita kirjaamaan herkkujensa syömistä ja sen tuliko sitä syötyä koska itse halusi vai koetusta painostuksesta - varsin usein iso osa tulee jostain koetusta paineesta ja silloinhan tämä on ongelma.

Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi asiakastyössä terapia on monesti hyödyksi. Se on osa kokonaisuutta, jossa voidaan oppia hahmottamaan ja toteuttamaan omaa olemista ja tahtoa vähän paremmin. Pointti siis, että nämäkin tilanteet on opeteltavissa ja aika pitkälle sitä kautta että tekee enemmän mitä haluaa ja välittää vähemmän muiden ajatuksista.

Mustakin tuntuu että läheisiltä tulee painostusta syömään. Siihen yleensä laihdutus sitten loppujenlopuksi kaatuukin, kun ajattelen, että "peli on menetetty". Toki tyhmä ajatusmalli, ja olen siitä pyrkinyt eroon ja uskon, että parempaan suuntaan oon menossakin

Mutta siis aina kun vierailen äitin tai isän luona, siellä on tarjolla herkkuja. Isän luona tilanne on pahempi. Äitille voi sentään ehdottaa terveellisiä ruokia ja tehdä ne itse. Olen siellä myös onnistunut kieltäytymään herkuista kokonaan. Isän luona en jotenkin edes kehtaa kitistä terveellisyydestä ja herkut on yleensä ostettu varta vasten minua ja siskoani varten (joka ei muuten liho vaikka mitä söisi). Ja sama on mummojen ja ukkien luona. Ne laittaa pöydän täyteen herkkuja ja tuputtaa niitä sitten.... Ärsyttää että tän syömisjutun takia tulee mentyä harvemmin käymään, koska ei halua joutua alttiiksi houkutuksille.

Tämän lisäksi minulla on kaveri, joka "pilkkaa" jos yritän laihduttaa. Sitten hän tekee poppareita tjt ja mässyttää niitä vieressä. Ja tietenkin tuputtaa niitä mulle. Oon kyllä tyytyväinen kun oon pari kertaa kieltäytynyt niistä kokonaan! Ja tää kaveri on kanssa sellanen joka ei liho koskaan ja on tosi hyvässä kunnossa...

Se on kumma kun ihmiset sanoo, että välillä voi höllätä jne... Mutta kun hölläilenkin välillä, enkä voi koko ajan olla hölläilemässä lihomatta. Se ei tunnu menevän perille.

Jotenkin vaan lähipiirissä ei ole "hyväksyttävää" laihduttaa. Mikähän niiden mielestä olis hyvä syy kieltäytyä. Täytyy kehittää joku tekosyy, kuten allergia, aina kun ne jotain tuputtaa mulle

Sano Anni seuraavan kerran jo ennen menoa että ottaisit sitten mielellään ihan kunnon ruokaa, että enpäs olekaan pitkään aikaan syönyt pihviä ja uunikasviksia, tai kalaa ja salaattia tms ja sitten jos onnistuu niin on hyvä kahvipöydässä sanoo että kyllä nyt on maha täynnä kun oli niin hyvää ruokaa että kiitos mutta et millään jaksa syödä kaikkia raskaita herkkuja siihen päälle

Anoppi myöskään ei pelostani huolimatta suuttunut kun pyysin ruisleipää pullan tilalle, sanoin että alkaa vatsaa poltella jos syön valkoista vehnää+sokeria liikaa, niinkuin alkaakin.