Kuinka pitkään olet ollut ylipainoinen: "historiasi"?

Itse olen ollut ylipainoinen koko aikuisikäni, eli 11 vuotta. Kotoa omaan kotiin muuttaminen ja seurustelun aloittaminen sotkivat syömiseni ja sain muutamassa kuukaudessa 10kg lisää painoa. Siihen saakka olin ollut normaalipainoinen.

Siinä pysyinkin sitten raskauteen saakka, jolloin paino nousi 25kg. Synnytyksen jälkeen tiputin painoa siten, että olin enää 5kg ylipainoinen. Uuden raskauden myötä paino nousi 30kg. Taas onnistuin tiputtamaan 25kg. Siitä paino on pikkuhiljaa hilautunut ylös ja vuoden alussa ylipainoa oli noin 33kg. Nyt on 4kg tippunut.

Aiemmin motivaatio ei ole riittänyt painonpudotukseen. Nyt tunnen itseni motivoituneeksi ja elämäntilanne on sellainen, että tiedän pystyväni hyvin keskittymään painonpudotukseen ja urheilemaan pääsee ilman lastenhoito-ongelmia. Tavoitteena on 20kg painonpudotus vuoden loppuun mennessä. En ole silloin vielä normaalipainoinen, mutta suunta on oikea

Olenkin sivunnut tätä mm. esittelyviestissäni, mutta tässä voisin kertoa "historiani" tarkemmin.

Mä olen ollut ylipainoinen suunnilleen aina. Syntyessäni olin isokokoinen, mutta vielä normaalikokoiseksi luokiteltava vauva (muistaakseni 4040 grammaa), niin kuin monet muutkin meidän suvussa. Korkealla meneviä painokäyriäni on kuitenkin neuvolakorttien mukaan alettu tarkkailla ensimmäistä kertaa kun olen ollut 3 kk ikäinen, joten aika varhain tämä polku on minun kohdallani alkanut...

Leikki-ikäisenä ja ala-astevuosina olin kaikin puolin isokokoinen niin pituudeltani kuin painoltanikin, mutta en ehkä suoranaisesti samalla tavalla lihava kuin aikuisena, vaan enemmänkin sellainen tanakka ja tukeva.

Yläasteikäisenä painoindeksini oli jossain 30 kieppeillä, olin kai noin 165 cm/85-95 kg. Silloin ajattelin, ettei kukaan ole koskaan painanut enempää, vaikka nyt olisin tyytyväinen jos painaisin edes tuon verran vähemmän Hoikimmillani olin yhdeksännen luokan jouluna, sinä syksynä laihdutin ihan vaan terveellisesti syömällä ja enemmän liikkumalla melkein 10 kiloa. Se ylipäänsä oli aikaa, jolloin tunsin, että elämäni oli omissa käsissäni.

Yläasteen ja lukion välisenä kesänä perheessäni tapahtui kaikenlaista ikävää, enkä enää pystynyt kontrolloimaan kaiken stressin keskellä syömisiäni. Ne edellisenä syksynä laihdutetut kymmenen kiloa tulivat nopeasti korkojen kanssa takaisin. Lukiovuosina aloin pikkuhiljaa lihoa niin että yo-juhlieni aikaan painoin kai jotain 105-108 kiloa.

Lopullisesti mopo karkasi kuitenkin käsistä vasta siinä vaiheessa kun lähdin kotoa pois opiskelemaan, kun kaikki vanhat rutiinit katosivat, paino lähti entistä nopeampaan nousuun. Keväällä 2005 hakeuduin eräänlaiseen kevyeen keskusteluterapiaan opiskelijaterveydenhuoltoon masennusoireiden vuoksi, ja tämän ansiosta pääsin viimein eroon syömiseen yhdistämistäni itseinhon tunteista. Tuon jälkeen paino jatkoi vielä vuoden 2006 loppuun saakka nousuaan, mutta mieleni tervehtyi pikkuhiljaa. Lopputuloksena painoin noin 126 kg kun valmistuin AMK:sta jouluna 2006.

Valmistumisen jälkeen piti sitten opetella yhdistämään painonhallinta ja vuorotyö. Muutamaan otteeseen laihduttelin vuosien 2007-2009 aikana 4-5 kg kerrallaan, mutta kyllästyin aina niin nopeasti, etten päässyt koskaan edes 120 kg lukeman alle. Ajatteluni oli tuolloin vielä aika dieetti- tai laihdutuskuuri -henkistä, ja sekin on varmasti yksi syy epäonnistumisiin.

Vaikka olen elänyt ylipainosta huolimatta ns. normaalia nuoren aikuisen elämää, elämässäni on silti paljon osa-alueita, jotka ovat jääneet vähille tai kokonaan elämättä ylipainon vuoksi. Tietynlainen itsensä häpeily ja varovaisuus sosiaalisissa tilanteissa ja erityisesti seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa on jotain sellaista, josta haluaisin viimein ennen 30 ikävuotta päästä eroon. Sinänsä tilanteeni on aika erilainen kuin jonkun sellaisen, jolle ylipaino on vain yksi vaihe elämässä, minä kun en tähän mennessä muunlaisia vaiheita tunnekaan.

Nyt painan noin +/- 120 kg, tavoite on 115 ennen kesää ja 105 ennen syksyä. Ja toivottavasti normaalipaino joskus vuonna 2011. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

Minä olin vielä 25-vuotiaana aika pieni ja hoikka. Siitä sitten 5-6 vuoden aikana ylimääräistä painoa tuli salakavalasti 25 kiloa. Tähän vaikuttivat varmasti monet tekijät: liikunnan väheneminen ja loppuminen, hidastunut aineenvaihdunta, mielenterveysongelmat, elämänhallinnan puute yleensäkin.

Koko aikuisikäni syömistottumukseni ovat olleet aika kammottavat ja yleinen jaksaminen kehnoa. Tarkoitus olisi nyt opetella tilalle paremmat, kilojen lähteminen on plussaa.

Minulla on sairastelu tuonut kiloja (kuulemma sitä on sellaisiakin sairauksia, jotka laihduttavat, mutta sellaisia ei ole kohdalleni osunut). Liikuin ennen tosi paljon, mutta sitten tuli astma 24-vuotiaana. Se oireili aluksi vain liikunnan aikana, joten juoksulenkit ja tehokkaat jumpat jäivät pois ja tuli 15 kg painoa. Olin kuitenkin vielä normaalipainon ylärajoilla. Muutama vuosi sitten masennus paheni ja jäin sairaslomalle, jolla vieläkin olen. Käytin lisämasennuslääkkeenä karkkia ja suklaata ja niin tuli taas 15 kg.

Minulla on edelleen hirveä karkinhimo. Yritän opetella siihen, että kourallinen karkkia tai pari suklaapalaa riittää, mutta välillä lipsuu. Varsinkin, jos iskee flunssa tai muu vaiva, niin kaipaa jotain hyvää lohdukkeeksi.

Olin pyöreä jo lapsena, mutta en mikään ylipainoinen. Yläasteella taisin olla seiskalla jonkun verran ylipainoinen mutta aktiivinen liikuntaharrastus tiputti kilot ja olin suht normipainoinen (normipainon ylärajoilla tosin) pitkään. Isompi lihominen alkoi vähitellen varmaan noin 8 vuotta sitten. Aikaisemmin mulla oli työmatkana puolen tunnin kävelymatka, sitten muuton myötä työmatkaa olikin 5min kävelymatka enkä tajunnut sen työmatkaliikunnan merkitystä. Joskus 3-4 vuotta sitten pudotin jo noin 15 kiloa, ja kilot alkoi kasautua uudestaan pari vuotta sitten, heilahdellen edestakaisin viiden kilon heilurilla. Isoin hyppäys on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, jolloin mulle on tullut 10kg lisää, ja siinä se on nyt pysynyt monta kuukautta jo. Ja nyt sitten olisi tuo melkein 30kg pudotettavaa...

Murrosiässä aloin lihoa. Lihoin vähitellen, joka vuosi toi mukanaan pari lisäkiloa. Yhdessä välissä laihdutin 5 kiloa, mutta koska ruokailutottumukset ei muuttuneet, lähti paino taas hiippailemaan ylöspäin. Tällä hetkellä painan 5-6 kiloa vähemmän kuin mitä enimmilläni olen painanut. Ylipainon puolella painoni on ollut ehkä 3-4 vuotta. Nyt olis vihdoin aika opetella ne oikeat ruokailutottumukset, ettei paino jatkais nousukäyrää loppuelämääni.

Mielenkiintoinen kysely, johon on pakko vastata

Wernalle täytyy sanoa, että historiasi on todella samankaltainen kuin mullakin.

Mä olen ollut ylipainoinen lähes koko elämäni eli noin 20 vuotta elämästäni. Varhaislapsuuden olin vielä hoikka ja nätti tyttö, mutta noin 6-vuotiaana aloin pyöristymään, äidin mukaan aloin "itse käydä jääkaapilla". Kovin säännöllisiä ruoka-aikoja meillä ei ollut, ihan tavallista kotiruokaa kylläkin syötiin mutta usein äiti leipoi ja ruokaa sai syödä milloin halusi - muistan ihmetelleeni kun kaverillani oli klo 9 iltapala ja koko perhe tuli pöytään sitä nauttimaan. Meillä ei mitään tällaista ollut, kukin söi milloin huvitti.

7-vuotiaana painoin noin 35kg, 13-vuotiaana lähes 90kg. Olen aina ollut kova syömään ja hukuttanut murheeni ja ympäristön tuoman stressin karkkiin, leipään jne. 15-vuotiaana painoin 97kg jolloin päätin laihduttaa radikaalisti, olin myös masentunut. Jätin aamupalan ja kouluruoan väliin, harrastin sairaalloisesti liikuntaa ja söin äidin tekemää laihdutuskeittoa. Laihduinkin 12kg vajaassa vuodessa, jonka jälkeen laskin painonvartijoiden pisteitä ja sain painoa vielä 8kg alas. Alimmillani painoin siis 77kg. En tiedä mitä tapahtui, olin kai tyytyväinen itseeni ja syöminen karkasi taas käsistä, kun parin vuoden päästä tuosta eli abivuonna painoin 105kg.

Päätin syvästi pudottaa painoa muuttaessani pois kotoa, mutta rakastuin ja sen myötä kiloja tuli yhä lisää. Kun valmistuin amk:sta painoin 122kg eli tammikuussa. Nyt paino on junnannut kuukauden verran 112-113kg:ssa ja tarkoitus ois pysyvästi muuttaa elämäntapojani. Mies on myös ylipainoinen ja tsemppaa mua tosi kovasti, kun itsekin on ihan täysillä mukana tässä. Liikuntaa harrastamme yhdessä, mutta mulle se on edelleen aikamoista pakkopullaa...

Mun koko elämä on ollut jojoilua, olen vuosittain laihduttanut muutaman kilon ja lihonut sitten taas takaisin. Viime syksynä esimerkiksi painoni nousi 14kg. On vaikea löytää tasaista terveellistä elämää, kun aina olen joko mässäillyt useita kuukausia (päivittäin karkkia, suklaata, roskaruokaa ja kaikkea mitä mieli tekee) tai sitten laihduttanut. En koskaan ole pysynyt tietynpainoisena vaan olen joko lihonut tai laihtunut. Sen vuoksi onkin vaikeaa oppia uusia elämäntapoja ja toivon onnistuvani tässä ilman suurempaa ammattiapua.

Tää olikin mulle yllättävän vaikea kysymys, koska mä en rekisteröinyt ylipainoani ennen kuin viime vuonna vappuviikon jälkeen, kun paino oli sellaiset 10kg ylipainon puolella. Olen aina ollut kova urheilemaan, mikä varmaan osaltaan on vaikuttanut siihen, etten ole kilojen kertymistä huomannut, jotenkin ajatellut ehkä ettei voi olla ylipainoinen jos on kova kunto ja urheilee paljon. Mutta kyllä vaan voi! Ja kun asiaa ajattelin niin tajusin, että paino rupesi nousemaan kun lähdin kotoa yliopistoon, rupesin tekemään itse ruokaa, annoskoot kasvoivat, ryyppääminen oli aika kovaa pari-kolme ensimmäistä vuotta... Mutta eniten taisin lihoa vaihtovuosien aikana, varsinkin ekalla kerralla loppuvaiheessa oli jakso, jolloin en urheillut ihan niin paljoa kuin ennen ja ryyppäsin ihan tajuttomasti silloisen poikaystävän kanssa. Ei ollut hyvä jakso millään tasolla. Sen jälkeen on tullut sitten ehkä kilo vuodessa, päätyen tuohon 10 kilon ylipainoon. Nyt se on melkein saatu normaalipainon puolelle, toivon vaan etten jojoile niinkun isäni vaan että pystyn pääsemään normaalipainon puolelle ja painon siellä pitämään.

Täällä todella pitkän linjan läski. Olen nyt 48-vuotisesta elämästäni suurimman osan ollut jossain määrin ylipainoinen. Liikkumaton lapsuus ja varhain opittu lohtusyönti (ja samanlainen kuriton "jatkuvan pöydän käytäntö" kuin näköjään Elämäntapamuuttajankin lapsuusperheessä) tekivät minusta jo alakouluikäisenä pulskanpuoleisen, lukioikäisenä laihdutin rajusti ja opiskeluajoista osan elelin varmaan painoindeksin mukaan normaalipainoisena, vaikka kehonkoostumus oli luultavasti kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Ensimmäisten lasten jälkeen tulleet kilot lähtivät painonvartioimalla, mutta kuopuksen jälkeen lihoin tasaisesti, kunnes täällä aloittaessani BMI oli päällä 31:n. Nyt normaalipainon yläraja on enää parin kilon päässä, 5-10 kg haluaisin vielä saada pois.

Mielenkiintoisinta tässä, miten lihavuus on omien korvien välissä. Silloinkin kun olen ollut normaalipainoinen ja vaatteet päällä suht OK:n näköinen, olen itse pitänyt itseäni hirveänä läskinä – ja kehonkoostumuksen perusteella varmaan ollutkin lihakseton "laihaläski". Lapsuuden ja nuoruuden lihavuus on ikään kuin väijynyt taustalla koko ajan iskeäkseen uudelleen, ja mikäs on ollut iskiessä, kun elämäntavat ovat olleet hanurista, eli suhde syömiseen ihan pielessä ja liikunta pelkkää tuskaa. Tätä puolta tässä nyt yritän Kiloklubin avulla lopultakin korjata.

Meillä oli muuten kanssa perheessä tuo "buffetti" eli kukin söi millon halusi... Äiti tosin teki ruoan mutta sen sai syödä missä halusi ja kuinka paljon halusi. Ja samoin minä olen pitänyt itseäni aina - en nyt ehkä läskinä, mutta kuitenkin, vaikka teininä olin alle 60-kiloinen (pituutta 164,5cm) ja varmaan iso osa siitäkin lihasta. En mä siis ikinä ole hoikan hoikka ollut mutta kuitenkin on tuntunut olo ehkä lihavammaltakin kuin oikeasti olenkaan ollut, ihan siksi, että kaikki lapsuuden ja teini-iän kaverit ovat pitkiä ja todella hoikkia. Ja nyt kun katson noita nuoruuden kuvia aina ylioppilasjuhliin saakka olen ihmeissäni että noinko hyvässä kunnossa sitä sillon oltiinkin? Mahaa on kyllä ollut aina mutta vaatteet päällä näyttää niissä kuvissa sellaselta tasaselta tuo mahan alue. Kumma asia tuo itsetunto...