Kauanko kaloreita jaksaa laskea?

Niinpä, millä sitä saisi itsensä motivoitua ruokapäiväkirjan pitoon!? Itse olen ollut Kiloklubin jäsen jo muutaman vuoden ajan, paino on pysytellyt kuta kuinkin samoissa lukemissa koko ajan. Syynä pitkälti on juuri motivaation puute: ehkä noin puolen vuoden välein tulee tarmonpuuska ja jaksan muutaman viikon ajan merkkailla syömisiäni, joskus se jää vain muutamaan päivään... Sitten ehdin kyllästyä jo ennen kuin edes pääsen vauhtiin painonpudotuksessa. Ylipainoa ei ole tolkuttomasti, painoindeksi on noin 27. Sen verran kuitenkin, että se häiritsee, mutta ei ilmeisesti riittävästi, jotta motivaatiota löytyisi kylliksi...

Olen ollut kiloklubissa 10kk ja hukannu ylipainoni noin 26kg. Vielä en ole kokenut ruokapäiväkirjaa rasittavaksi ja tarkoitus on edelleen jatkaa sen käyttämistä. Tarkoitus on laihduttaa vielä kilon verran, eli olen ihan loppusuoralla.

Olen kyllä jo miettinyt sitä että miten toimin jatkossa. Uskallanko lopettaa syömisen rarkkailun, vai johtaako se painon nousuun.

En tiedä vielä miten jatkan, mutta sen olen jo oppinut että painonhallinta toimii ainakin kiloklubin ohjeilla, joten niihin voin aina palata, jos paino meinaa karata.

Zami, olipas rohkaiseva kommentti. Onnittelut menestyksekkäästä pudotuksesta!

Olen itsekin miettinyt tuota asiaa. Tai en usko tässä motivaatioon. Uskon reiluihin, mutta kohtuullisiin periaatteisiin. Että jos sen kerran aloittaa, niin sitten sen aloittaa ja pitää siitä kiinni, vaikka jonain päivänä motivaatio olisi vähän heikompikin.

Ihan päiväkirjan kanssa olen tullut siihen tulokseen, että kannattaa tukeutua helpoimpiin ja itselle mielekkäisiin vaihtoehtoihin. Eli jos tykkää leikkiä puhelimella, niin kirjoittaa muistiin panot tarvittaessa sinne. Jos taas on estetiikan ystävä, niin ostaa oikein hienon muistikirjan ja kirjoittaa ruoat tarvittaessa sinne. Ne jotka ovat koneella päivittäin / useamman kerran päivässä, pääsevät varmaan helpoimmalla. Itselläni päiväkirjan täyttäminen heilahtelee, mutta koen siihen palaamisessa aina jonkinlaisen herätyksen. Ilman sitä itsepetos on pelottavan helppoa .

periaatteessa niitä kaloreita ei tarvitse laskea, kun on tietyt raaka-aineet mitä käyttää ja syö terveellisesti Mutta kätsä toi ruokapäiväkirja on kyllä että se laskee sun puolesta ne kalorit itse seuraan ennemmin sitä että pallurat on vihreät, tavoitteena kuitenkin on saada kalorit kohdilleen aikanaan

Miulle iski hetkellinen väsymys laskemisten suhteen parin kuukauden merkkailujen jälkeen. Nyt pidänkin merkkailuista taukoa ja katon, onko mitään oppeja jäänyt päähän. Ainakin kaksi päivää on mennyt hyvin

Miulla merkkailu ehkä ehkäisee sitä näpsimistä ja koko ajan kaiken puputtamista, nyt yritän päästä tuosta tavasta eroon ja syödä oikeaa ruokaa silloin kun on nälkä. Ja ensin täytyy siis oppia erottamaan nälän ja mieliteon ero...

Ja ensin täytyy siis oppia erottamaan nälän ja mieliteon ero...

Aivan Kun täyttää ruokapäikkyä, niin voi tarvittaessa käydä sieltä tarkastamassa, että onko oikeasti tosiaan nälkä, vai onko esimerkiksi vain pitkästynyt ja yrittää viihdyttää itseään syömällä.

Minä en laske, en laskenut silloinkaan kun karppasin. paino putosi eikä tullut takaisin.

Monet käyttävät ruokapäiväkirjaa suunnittelun ja kontrollin välineenä. Tavallaan minäkin, mutta yritän suhtautua siihen ennen kaikkea välineenä, joka antaa palautetta siitä, mitä olen syönyt. Eräänlainen omantunnon ääni, siis.

Eli minä tahansa tiettynä päivänä syön mitä haluan ja kirjaan ne rehelisesti ylös. Eipä toki kulunut montaakaan päivää, kun teki mieli saada pallot vihreäksi ja aloin tehdä uudenlaisia valintoja (esim. kovien rasvojen vähentäminen, täysjyvätuotteiden ottaminen vakavasti, kasviksista huolehtiminen jne.) Kalorien laskeminen on mulla sisäistynyt oikeastaan melkein viimeiseksi, eikä sinällään ihme, sillä minun ensisijainen ongelmani on aina ollut hirveettömät annoskoot ja ainainen santsaaminen (eli suomeksi sanottuna kai ahmiminen). Nyt olen vihdoin alkanut ajatella esim. että "jospa en sittenkään ota lisää, kun kalorien puolesta kyllä pitäisi olla jo kylläinen..."

Olen aikasemminkin tehnyt painooni korjausliikkeen liikuntaa lisäämällä ja jättämällä epäterveelliset ruoat pois, silloinkin ilman "kontrollia" (myös ilman kiloklubia). Kiloklubin avulla etsin pysyvää ja tiedostetumpaa elämänmuutosta ja toivon, että jaksaisin sinnitellä ruokapäiväkirjan kanssa myös kesäloman loppuessa, vaikka työpaikkaruokailun sisältöä on toisinaan melko hankala arvioida ja pallot varmasti punoittavat aikaisempaa enemmän.

Suurimpia ahaa-elämyksiä minulle ruokapäiväkirjassa ovat nimenomaan omat ongelmatilanteeni, esim. seisovat pöydät jne. juhla-ateriat. Niiden kirjaaminen on haasteellista ja rasittavaa, mutta ehdottamasti sen arvoista! Elämänmuutoksen edellytyshän on nimenomaan lisätä itsetuntemusta ja tiedostaa omia huonoja tottumuksia. Kun vuosi sitten aloitin (ja lopetin ) kiloklubin, iso tekijä innon lopahtamisessa oli juuri tuo itsepetos, eli hyvinä päivinä kirjasin ja ihastelin vihreitä palloja, hankalina päivinä mässäsin ja valehtelin itselleni, etteivät ne vaikuttaisi kokonaisuuteen...

Minä en oikeastaan täytä ruokapäiväkirjaa ollenkaan. Syön joka päivä suurinpiirtein samalla tavalla, joten joskus teen sellaisen tarkistuksen, että syötän ruokapäiväkirjaan sen, mitä yleensä syön aamupalaksi, päiväruuaksi jne ja katson sitten, että kalorit on suunnilleen oikeanlaiset ja pallot vihreät.

Syynä tähän on just se opettelu. Eli en halua stressata ruualla enkä olla riippuvainen tästä ohjelmasta vaan haluan, että opin luonnollisesti syömään sopivan määrän terveellistä ruokaa riippumatta siitä missä olen. Esim. hotelliaamiaisella ei mätetä kolmea lautasellista kaikkea mahdollista vaan syödään yksi leipä juustolla ja kasviksilla kuten kotonakin tehtäisiin.

Tuo motivaatio on muuten hassu juttu. Musta tässä hommassa ei sitä tarvita ollenkaan. Se viittaa kuuriajatteluun, että nyt on pakko saada tää projekti kunnialla loppuun. Musta tää on valintojen tekemistä, syönkö vai enkö syö ja jos syön, niin syönkö sokerimunkin vai riittäiskö pikkuleipä. Ei siihen motivaatiota tarvi, mutta pikkuisen ajattelua se kyllä vaatii, että katsoo mitä siinä kädessä on ennen kuin sulloo sen ääntä kohti.