Ei enää tekosyitä!

Mahtavaa että olet alkanut ajattelemaan kuntoasi. Minulla vähän samanlainen tarina. Olen kylläkin vanhempi (37) ja siitä on aikaa jo useampi vuosi kun otin itseäni niskasta kiinni.

Voin luvata sinulle että siitä on hyötyä tulevaisuudessa kun nyt saat itsesi kuntoon.

Nykyään juoksen pitkiä lenkkejä ja talvella hiihdän pitkiä matkoja. Elämä on kaikin puolin helpompaa ilman alkoholia. Minulla oli ylipainoa ja kun tein elämäntapa remotin, vuodessa paino tippui n.20 kg ja mikä parasta jaksan lasten kanssa paremmin.

Kiitoksia kannustuksesta

Onnea uudesta alusta ja pinnaa jatkaa sitä koko ihana loppuelämän ajan!

Eikö ole mukavaa uudella paikkakunnalla, kun ei ole vanhat rasitteet mukana. Saat olla juuri sellainen kuin haluat ja unelmoit, eikä kukaan ihmettele, että mitäs se nyt... tolleen... ei enää dokaa meidän kanssa... liikkuukin mokoma...

Kuntouta se polvesi kuntoon, sillä ei se leikkauskaan sitä entiselleen tuo - tuo vaan uudet vaivat Itselläni jo yli 20v sama ongelma leikkauksilla ja lisävaivoilla höystettynä ja Alahan jumpata niitä reisilihaksia vielä joko salilla taikka kotona. Suosittelen Bodypumppia (omaa kroppaa tarkasti kuunnellen ja tekniikan piirulleen opetellen) sekä sisäpyöräilyä. Kyllä reidet tykkää eikä vaivoista tietoakaan! Kuntosalia kannattaa harkita, ja pyydä vaivoja tuntevalta ohjelma sinne, jos se miellyttää. Kävely/hölkkä ja crossari eivät sitä lihasvoimaa sinne reiteen kasvata, valitettavasti Ja muuten aivan taatusti kipeytyy aluksi tottumattomuuttaan.

Heippa.

Mulla on ollut sama ongelma polvien kanssa. Molemmat polvilumpiot lähtevät sijoiltaan äkkinäisissä käännähdyksissä. Harrastin nuorempana urheilua joukkueessa, ja kun ensimmäisen kerran toinen polveni muljahti paikaltaan pelissä, harrastus loppui siihen. Olisin voinut mennä leikkaukseen, en halunnut. Olisin voinut jatkaa myös pelaamista, mutta en uskaltanut, koska pelkäsin polven lähtevän uudelleen sijoiltaan. Niimpä urheilu jäi aika nollille ja tuloksena siitä sain 15kg painoa lisää...

Toinen polveni lähti sijoiltaan muutossa, pidin ovea auki ja samalla käännyin ottamaan vastaa lasiovea, ja kas huomasin olevani lattialla hajonneen lasin keskellä polvi sijoiltaan. Ja en meinannut saada sitä takaisin paikoilleen.. Sen jälkeen molemmat polvet ovat aina vuoden välein menneet sijoiltaan..

Siinä vaiheessa, kun lääkäri alkoi taas puhumaan leikkauksesta, kysyin
että mitä voin tehdä asialle, ettei leikkausta tarvita. Hän sanoi, että polvien ympäröivien lihasten treenaaminen auttaa tukemaan lumpiota paikoillaan... (mulla on myös rakennevika toisessa polvessa, joka edesauttaa polvilumpion sijoiltaanmenoa).

Aloitin siis urheilun uudestaan, kävelyllä, pyöräilyllä ja uinnilla olen saanut polvien lihakset sen verran hyvään kuntoon, ettei lumpiot ole lähteneet sijoiltaan nyt reiluun kahteen vuoteen.. *koputtaa puuta ettei kohta sitten lähde..

Edelleenkään en osallistu jumppatunneille tai muuhun liikuntaan, jossa joutuu tekemään äkkinäisiä liikkeitä, mutta esim. pyöräily on hyvä laji, koska siinä polven liikerata on suora.

Että tsemppiä vaan ja rohkeasti liikunnan pariin!

tiistaina, 8. syyskuuta 2009 klo 17:48 martsula kirjoitti:

Eli 8 viikkoa takana ja vyötäröstä -17cm.

Vau

Alkoholin käytöstä sen verran, että kun on itse ja kaverit ovat lapsettomia nuoria aikuisia, tulee välillä sellaisia tilanteita, että joku saa puhuttua minut ympäri ja päädyn baariin. Hyvä ystävä on sinkku ja siinäkin mielessä kiinnostunut olemaan liikenteessä, minä olisin mieluummin viikonloppuna kotona puolison kanssa... Keväällä sama ystävä skarppasi ja kävimme yhdessä kuntosalilla emmekä baaritiskillä Toivottavasti hän alkaisi taas käydä salilla. Eräälle toiselle kaverille alkoholi ei sovi ollenkaan: hän ei ole humalassa edukseen Hänen kanssaan olemme välillä lenkkeilleet tai käyneet vaikka ostoksilla tai museoissa.

Ehkä sinäkin voisit ehdottaa kavereille jotain tekemistä ilman juomista?

En tosiaan tiedä, miten sitä on lähtenyt niin paljon pois, painoa en ole seurannut ollenkaan. Onko sitten niin, että kaljapöhöt lähtee ja tästä se senttien karistaminen vaikeutuu, saa nähdä. Jotkut ovat huomanneet laihtumiseni ja jotkut taas ei.

En tiedä miksi en "jaksa" viettää vapaa aikaani muiden ihmisten ympärillä, mielummin jopa käyn yksin siellä lenkillä (valitettavasti sitten murjotan yksinäisyyttäni),kuin kaverin kanssa. En kyllä osaa sanoa miksi en tykkää käydä kylässä tai kutsua toisia ihmisiä kylään ilman "syytä".. Ehkä se muka vie niin paljon energiaa, kun "pitää" olla kohtelias, iloinen, sosiaalinen, kiva jne.. jotenkin tuntuu, että koko ajan yritän niin kovasti..

Taidan olla vähän hölmö..

Et sinä ole ollenkaan hölmö, suuri osa ihmisistä tarvitsee välillä omaa rauhaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Ja osa on sitten tuollaisia kuin KikkaS sanoi. Tunnistan noita samoja asioita itsestänikin. Viihdyn kyllä ihan kaveriporukassa (hyvässä seurassa) mutta pidemmän sosiaalisen ponnistelun vastapainoksi tarvitsen sitten vastaavasti paljon aikaa yksinäni. Kyllähän sosiaalinen tilanne vie energiaa (nimenomaan henkistä) eri tavalla kuin yksinolo, ainakin jos on vähän introvertti ihminen. Kyllä siitä yleensä saakin jotain takaisin, mutta henkiset akut pitää silti ladata rauhassa.

Tosin, välillä kannattaa kuitenkin ottaa osaa sosiaaliseenkin toimintaan, vaikka lähteminen tuntuisikin väsyttävältä. Jos liian kauan lykkää, niin kynnys lähteä mihinkään nousee ehkä liian korkeaksi jolloin seurauksena voi ollakin vapaaehtoisen yksinäisyyden ja rauhan sijasta vain yksinäisyys. Suurin osa ihmisistä kuitenkin joskus kaipaa seuraa, kuukausikaupalla yksinään omien ajatuksien kanssa ajaa melkein kenet vain mökkihöperöksi