Päivitin ketjun ensimmäseen viestiin ekalle sivulle kertomuksen viime viikonloppuna juoksemastani ja unelmoimastani täysmaratonista. Hyvää loppukesää täältä paikasta nimeltä Down Under
Vähitellen alkaa tyytyväisyyden tunne vallata ajatuksia hämmennyksen sijaan. Olen nyt toteuttanut yhden mieleni perukoilla reilun vuoden itäneen unelmani maratonin juoksemisesta. Vähän hullulta tuntuu, etten kaksi ja puoli vuotta sitten 30 kiloa painavampana päässyt pahoin hengästymättä kerrosväliä portaita ylös. Maratonit tuntuivat ennen vain joidenkin urheilevien kaistapäiden hommilta, eivätkä miltään itselle mahdollisilta tekosilta. Nyt kuitenkin tein jutun, mikä ei ihan joka naiselta tai mieheltä elämän aikana onnistu, ja paikkakin täällä toisella puolella maapalloa tekee jutusta vieläkin ikimuistettavamman!
perjantaina, 12. elokuuta 2011 klo 13:02 Lionel kirjoitti:Päivitin ketjun ensimmäseen viestiin ekalle sivulle kertomuksen viime viikonloppuna juoksemastani ja unelmoimastani täysmaratonista. Hyvää loppukesää täältä paikasta nimeltä Down Under Moi, moi! Ai sä olet siellä nyt, oletko vielä kauankin? Meikä on vasta tulossa sinne. Onnea marathonin läpimenosta, aikasikin oli todella hyvä!