Palkitseminen onnistumisesta

Täällä ei näkynyt vielä keskusteluketjua siitä, miten palkitsemme itseämme onnistuttuamme. Mielestäni tämä on tärkeä asia. Palkitseminen motivoi päämäärän tavoitteluun. Onhan laihtuminen jo itsessään palkinto sen eteen tehdystä työstä, mutta silti itseään voi lisäksi palkita muillakin tavoin.

Kun mahdun tavoitekokooni (eli 40), käyn ostamassa farkut. Niiden pitää olla tosi hyvännäköiset eikä hinnalla ole niin väliksi. Samoin ostan varmaankin hienon jakun farkkujen kaveriksi.

Sitten olen ajatellut ilmoittautua KG-lehden muuttujaksi. Myös muut muuttujajutut kiinnostaa, laihtuneita halutaan stailata myös esimerkiksi Iltalehden Ilonassa. Kaipaan stailausvinkkejä, erityisesti sitten kun vaatteet yleisesti ottaen näyttävät paremmalta päälläni.

Vielä: olen ajatellut ottaa täyteainepistoksia kasvoihini. Myös hampaiden vaalennus on käynyt mielessä.

Siinäpä ne suurimmat palkinnot! Eli lantionympärysmittaa 100 olen rikkomassa. Vielä 10cm. 6cm jo pienentynyt.

Mä olen luvannut itselleni käsilaukun, kun painoni alkaa kutosella ja sitten kun olen tavoitteessani 65 kilossa, käyn ostamassa KAAAAALLLIIIIIN ja IIIIIIHAAAN ulkoilutakin, jota olen kuolannut jo vuoden. Ja vuoden siis olen suunniitellut tätä pudotusta ja vasta viikko sitten aloitin.

Niin me olemme erilaisia ja silti samankaltaisia... Eilen sovittiin puolisoni kanssa että jos saavutan jonain päivänä asettamani tavoitteen (mikä on vielä lievän ylipainon puolella ja sinnekin on matkaa), saan ostaa pitkän ja hyvän putken digijärkkäriini... Siispä lantteja keräämään ahkerasti. Näin varovastikin arvioiden voisi olla vähintään 2€/100g vaikka aionkin ostaa käytettynä....

Oikeastaan Hennen aloittama ketju antoi idean siitä että alan oikeasti laittamaan 2€/pudotettu 100g/viikko säästöpossuun. Siitähän se summa sitten ainakin osittain koostuu... Ja jos paino nousee, ei possusta oteta silti mitään pois, vaan uskotaan siihen että hitaasti hyvä tulee.

Hei hoohoo, onko kyse kenties kamerasta vai oonko pahoin hakoteillä?

Ja ihan taatusti olemme erilaisia! Eihän kiloklubilaisilla ole muuta yhteistä kuin läskit ja tietokone!

Jep! Kamerapa hyvinnii ... Mielestäni tuo erilaisuus on rikkaus, voimanlähde ja vertaistuen edellytys ja silti samankaltaisina - ihmisinä - meillä on inhimilliset IHANAT piirteemme!

Ehdotus hoohoolle: jos painoa tullut lisää niin laita säästöön tuplamäärä! Vois toimia kannustimenakin.

Minä olen aikonut palkita itseni kunnollisella ja laadukkaalla ulkoiluasulla kunnes olen kokoa 42. Mallia ei taideta isommille tehdäkään joten sitä ei nyt olisi mahdollista ostaakaan. Matkaa on vielä ja välitavoitteita, joiden palkitsemiset ovat paljon pienempiä rahallisesti kuin tuo ulkoiluasu.

Jännä juttu. Aikoinaan, kun laihdutin Painonvartijoissa, oli aina jokin palkinto tms "odottamassa". Lienee sanomattakin selvää, etten päässyt koskaan sinne asti.

Kiloklubissa en ole kaivannut missään vaiheessa mitään itseni palkitsemista, sillä hyvinvointi ja laihtuminen ovat olleet itsessään tarpeeksi palkitsevia asioita.

Musta on kiva ostaa jotain kun olen muuten niin pihi. Farkut on ollut mulla AINA se kimmoke, tosin en ole niitä koskaan päässyt ostamaan kun ei ole onnistanut... Mutta kyllä suurin palkinto on ihan se itse painon pudotus ja parempi vointi (kuten Johnakin sanoi).

Juu, ehdottomasti komppaan Johnaa. Näinhän se on, hyvä olo on kaiken Alfa ja Omega! Lähinnä kameraan hyvän putken ostaminen on pitkäaikaista haavetta kohti kurkottamista. Samalla tulee koulittua teinipoikaa siihen että kaikkea ei saa heti. Luulisin että on hyvä nähdä ihan konkreettisesti sen rahasumman kasvavan läpinäkyvässä säästöpossussa... Ja kun aikaa on kulunut ja tavoitteita saavutettu, putken ostaminen tulee olemaan varmaan koko perheen projekti... Yhteinen ja mieluisa.

Mutta itsestään (minusta) pitäminen ei ainakaan minulla ole ollut kiloista kiinni. Kirjoitin johonkin toiseen ketjuun, että ihmisarvon ei tulisi olla verrannollinen kiloihin, ei suoraan eikä käänteisesti! Tämä ajatus on minussa jossain syvällä ja tiukasti, eikä toivottavasti koskaan-ikinä-milloinkaan sieltä poistu...

maanantaina, 6. lokakuuta 2008 klo 07:39 hoohoo kirjoitti:

Mutta itsestään (minusta) pitäminen ei ainakaan minulla ole ollut kiloista kiinni. Kirjoitin johonkin toiseen ketjuun, että ihmisarvon ei tulisi olla verrannollinen kiloihin, ei suoraan eikä käänteisesti! Tämä ajatus on minussa jossain syvällä ja tiukasti, eikä toivottavasti koskaan-ikinä-milloinkaan sieltä poistu...

Monella se kuitenkin on niin, että itseään inhoaa kilojensa takia. Täällä olen lukenut paljon tarinoita siihen liittyen. Minä olen oppinut itsestä välittämisen siinä vaiheessa kun halusin parantua syömishäiriöistä. Muuten paraneminen ei olisi onnistunutkaan.

Nyt lähti juttu vähän sivupolulle, mutta ei kai se niin vakavaa ole

Palkitsen itseäni koko ajan, mutta sinne lopullisen päämäärän kohdalle olen asettanut tuon aivan erityisen palkinnon. Vaatimattomuus ei siinä kohdin päde meikäläiseen...