Ilahduttavat reaktiot

tiistaina, 20. heinäkuuta 2010 klo 13:56 Milla-Riikka kirjoitti:

tiistaina, 20. heinäkuuta 2010 klo 11:07 sinikristalli kirjoitti:

Viikonloppuna oli sukujuhlat ja edellisellä viikonloppuna kävin mummon luona. Vaikka en ole laihtunut painollisesti kuin kilon tai kaksi, sain monta kommenttia, että olisin laihtunut.

Kai tää liikunnan lisääminen on sitten laittanut paikkoja timmimmän näköiseksi.

Juuri se. Joskus voi olla, etä ei ole mennyt yhtään kiloa, mutta on silti pienentynyt. Oletko mitannut vyötärönympärystä, reisien YM tai esim. hauista jne. .

En ole enkä tosin ole huomannut vaatteissakaan mitään. Ehkä se on niin pientä vielä, että itse en huomaa, mutta tuntu se silti hyvältä kuulla noita kommentteja.

keskiviikkona, 21. heinäkuuta 2010 klo 15:48 sinikristalli kirjoitti:

tiistaina, 20. heinäkuuta 2010 klo 13:56 Milla-Riikka kirjoitti:

tiistaina, 20. heinäkuuta 2010 klo 11:07 sinikristalli kirjoitti:

Viikonloppuna oli sukujuhlat ja edellisellä viikonloppuna kävin mummon luona. Vaikka en ole laihtunut painollisesti kuin kilon tai kaksi, sain monta kommenttia, että olisin laihtunut.

Kai tää liikunnan lisääminen on sitten laittanut paikkoja timmimmän näköiseksi.

Juuri se. Joskus voi olla, etä ei ole mennyt yhtään kiloa, mutta on silti pienentynyt. Oletko mitannut vyötärönympärystä, reisien YM tai esim. hauista jne. .

En ole enkä tosin ole huomannut vaatteissakaan mitään. Ehkä se on niin pientä vielä, että itse en huomaa, mutta tuntu se silti hyvältä kuulla noita kommentteja.

Olisko sun ryhti vaikka parantunu tuon liikkumisen myötä? Se tekee heti jotenki pirteemmän ja hoikemman näköseks....

"sun kädet on kuin rippikouluikäisellä!!" huudahti sisareni tässä yhtenä iltana.
"te ootte ihan kutistuneet, ihan niinkuin olisitte vaan painunu kasaan!"
"voi kun sulla on suuret silmät, kun oot niin laihtunu naamastakin!"

Lisään omaan kirjoitukseeni vielä tämän päivän, kun tuli taas töihin. Ihanat työkaverit!! Ne on niin onnellisia mun puolestani. Ja yksi tulee tänään sairaslomalta asti katsomaan mun onnistumistani, siis tuntuu ihanalta olla tuollaisen kannustuksen sisällä! Mä en ollenkaan pidä itseäni "näyttelyeläimenä" vaikka joku voisi niin ajatella... mä vaan nautin ja iloitsen siitä, miten paljon mua kannustetaan ja kun tiedän, miten paljon nämä ihmiset haluaa mun onnistuvan.

Minulta kysyttiin viime viikonloppuna henkkareita joka baarissa jossa kävin! Tällaista ihmettä ei ole tapahtunut moneen vuoteen!

Työkaverit ovat myöskin kehuneet kovasti, mutta eniten motivoi se että voin taas käyttää muutaman vuoden takaisia lähes käyttämättömiä jakkupukuja!

Olin keväällä kotiopettamassa kahta intialaista tyttöä, 5- ja 11-vuotiaita. En ole perheen luona käynyt huhtikuun päätyttyä, mutta eilen sitten kävin visiitillä ja sopimassa syksyn kotiopetuksista, ja olipa vaan ihana kuulla kun ensimmäinen perheen äidin kommentti oli että "sä olet laihtunut ihan hurjasti! Paljonko oot pudottanut? Tosi paljon."

Tuli tosi hyvä mieli, koska hän on varmastikin ainoa ihminen joka on nähnyt mut juuri ennen elämänmuutoksen aloitusta viimeksi, eli hän jos kuka osaa oikeasti sanoa jotain muuttuneen, muut kaverit ja sukulaiset näkee useammin ja itse näkee itsensä joka päivä, niin jotenkin se muutos ei ehkä itsestä tunnu niin ihmeelliseltä. Mutta tulipa vaan kyllä hyvä mieli

Vaikka painoa on pudonnut vasta kolme kiloa, on vyötärö kutistunut kuusi senttiä. Poikkesin tänään ennen loman loppumista työpaikalla, ja miespuolinen vahtimestarimme huomasi minun laihtuneen

Palasin tiistaina töihin kesäloman jälkeen. Eräs työkaveri (jota en ollut nähnyt neljään viikkoon) totesi mun laihtuneen. Kiitin kauniisti, ja totesin hiljaa mielessäni, että ei ole kesän treenailut menneet hukkaan .

En tiä johtuko uusista juoksutrikoista (tähän mennessä juossu semmosissa perusshortseissa tai katkastuissa verkkareissa), mutta oli hämmentävin lenkki ikinä... Vähän ennen kotia koiraa ulkoiluttanu ~45v mies pysäyttää mut ja kysyy (samaan tapaan, kun vaikka kellonaikaa) "Hei yks kysymys...syötkö sää ikinä mitään?" Joo eiku just oon juossu melkein kaks tuntia (~14-15km) ja viä löytyy voimia, mut siis en mää mitään ikinä syö... En sit osannu vastata kun hämmentyneen "joo"n, niin se osotti mua päästä varpaisiin, sano "no kun" ja hymyili samalla... Siinä kohtaa aloin jo oikeesti epäillä, että oliko se ees kohteliaisuus, mutta eiköhän se ollu

sunnuntaina, 15. elokuuta 2010 klo 13:13 Maikeri kirjoitti:

...Siinä kohtaa aloin jo oikeesti epäillä, että oliko se ees kohteliaisuus, mutta eiköhän se ollu

No kyllä se tässä ainaki huonosti ilmaisulta kohteliaisuudelta kuullostaa.

Ite oon ny aika paljon kuullu tota "oot taas laihtunu" ja kyllähän se aina on kiva kuulla, mutta silti itsekseni mietin että sanooko se vaan noin koska tietää että yritän. Itestä kuitenkin tuntuu että en pienene vaikka kuinka laihdun.

Tänään kävin ystävän luona kyläilemässä ja hän kysyi sitten suoraan, että olenko taas laihtunut viime aikoina... Sanoi, että laihdun kuulemma ihan silmissä ja että hupparinikin on überiso ja näyttää pöytäliinalta päälläni. Kyllähän tuo itsetuntoa vähän kohotti.