MacceMua alkoi kyllä kiinnostamaan se, että mikähän on sellainen normaali energiankulutus-arvio tuohon PAV:n lisäksi mikä pitää sisällään nuo normaalit arkiaskareet ilman liikuntaa? Tätä varten käytetään yleensä aktiivisuuskertoimia, joista yksi esimerkki oli siinä linkissä avoimen yliopiston nettisivuille. Aktiivisuuskertoimen tarkoituksena on arvioida koko päivän energiankulutusta kertomalla PAV -arvo aktiivisuuskertoimella. Esimerkiksi jos PAV on 1500 kcal ja aktiivisuuskertoimista 1.5 vaikuttaa osuvimmalta niin arvio päivän energiankulutuksesta on 2250 kcal. Tuo on tietysti vasta raaka-arvio ja Kiloklubissakin se tarkentuu tietyillä tiedoilla. Hyvä lähtökohta on, että jos tekee muutakin kuin makaa sängyssä koko päivän niin se aktiivisuuskerroin ei millään ole alle 1.3. Jos vähääkään on päivän aikana pystyssä niin kyllä se tuohon 1.3 kertoimeen aina nousee. Isommissa tutkimusaineistoissa "tavallisessa" väetössä keskimääräinen aktiivisuuskerroin liikkuu usein välillä 1.45-1.55 - tämä on aika hyvä lähtökohta monelle ja jos veikkaa liikuntansa olevan keskiverrosta selvästi alakantissa niin sitten kerroin 1.4 voisi olla hyvä. Mutta muistuttaisin silti että keskivertosuomalainenkaan ei ole kovin liikkuva. Toisaalta aktiivisuuskerroin 1.7 tai yli kuvastaa tutkimuksissa yleensä sitä tasoa jossa painonhallinta olennaiesti parantuu. Tuota suuremmalla aktiivisuudella nähdään tutkimuksissa, että laihtumisen jälkeinen painon takaisin nousu estyy melko hyvin. Vähäisemmällä aktiivisuudella paino tuppaa nousemaan helpommin takaisin. Kulutuksen arvioinnin monimuotoisuutta kuvastaa hyvin esim. siellä Hermeliinin sivuilla olevat useat kaavat PAV:in arviointiin ja ne antavat helposti erilaisia lukuja. Itse asiassa kaavoja on vieläkin useampia ja mikään niistä ei ole "oikea". Mutta toiset yhtälöt tuntuvat toimivan hieman paremmin eri ihmistyypeissä ja eri tilanteissa. Eri yhtälöistä Kiloklubiin valittiin yhtälöt mm. sen perusteella mitkä ovat tarkimpia PAV:in arviointiin painon muuttuessa. Ja muistin virkistykseksi Kiloklubin ensimmäisiä artikkeleita ja etenkin se toinen kappale: http://www.kiloklubi.fi/?id=1227&c_tpl=1075
Mua alkoi kyllä kiinnostamaan se, että mikähän on sellainen normaali energiankulutus-arvio tuohon PAV:n lisäksi mikä pitää sisällään nuo normaalit arkiaskareet ilman liikuntaa?
Siis tuleeko se esim. -500 kcal kehoitettu miinuskalorimäärä tuosta PAV x aktiivisuuskerroin miinus 500 kcal?
Elikä voinko luottaa tuohon kertoimeen 1.3 jos ihan peruspäivä l. 'lepopäivä ilman lenkkeilyä' ? Entäs paljonko kertoimeni lenkkipäivinä?
Laihdutus on siis ilmeisesti 0,5kg viikossa, jos viikon energiavaje on 3500 kcal yht. 7 päivän ajalta? Olen myös kuullut, että rasvakilon pudotukseen tarvittaisiin -9000 kcal vaje.
Onko peruskulutukseni mennyt ihan sekaisin noin hurjassa laihdutuksessa, vai saanko sen normaalimmaksi laihdutuksen loputtua?
Laskeeko mun PAV järjettömän matalaksi kun pääsen tavoitteeseeni 55-58kg? Minusta tuo 1500 PAV kuulostaa jo itsessäänkin aika pieneltä.