Kaipaan henkistä jarrupoljinta laihduttamiseen

Yritin etsiä tähän aiheeseen keskustelua, mutta en ole ainakaan vielä löytänyt.

Ongelmani on, että olen useampia kertoja laihduttanut hyvällä menestyksellä Kiloklubissa ja taas on uusi alku käsillä. Menetelmä sopii minulle oikein hyvin ja syömisten korjaaminen oikeanlaiseksi on ollut tällä kertaa ihan helppoa. Eli opit on menneet hyvin perille, mutta joku mättää kun kerran taas aloitan kaiken alusta.

Olen pari päivää pohtinut tätä syytä, miksi aina hyvä putki katkeaa ja olen nyt löytänyt ainakin yhden ongelman suhtautumisessani elämäntapamuutokseen. Siinä väärässä vanhassa elämäntavassani suhtaudun ruokaan aika neutraalisti, herkuttelen hyvällä omalla tunnolla. Ruoka ei mitenkään hallitse elämääni, vaikka herkkusuu olenkin. Katson olevani ns. rento syöjä. Suurimman ongelmat ruokavaliossani on, että ateriarytmi on ihan pehvallaan, kasvikset puuttuvat ja syön turhan paljon rasvaista juustoa, sipsejä ja leipää. Rasvaa tulee runsaasti, mutta vääränlaista. Eli syy lihomiseeni on hyvinkin selvillä.

Laihduttaminen sujuu hyvin kun pidän huolta ateriarytmistä, kasviksista, vedenjuonnista ja rasvan laadusta. Minulla ei ole ongelmia saada vihreää suoraa laatupalloihin, en koe, että kieltäisin jotain itseltäni. Syön jos on nälkä ja pidän laatupalloja tärkeämpänä kun kalorivajetta. Käytän edelleen rasvaisia juustoja mutta pidän tarkkaan huolta, että ne sopivat ruokavalioon.

Nyt huomaan, että ajattelen ruokaa nyt taas ihan koko ajan. Minulla ei ole nälkä, mutta uuden elämäntavan opettelu syö nyt ihan kaiken energiani ja ajatukseni. Olen aloittanut hiljan uuden harrastuksen, joka ennen tätä elämäntaparemppaa teki ihan saman. Käytin koko liikenevän vapaa-aikani sen uuden harrasteen miettimiseen. Nyt en mieti sitä lainkaan, en lue, en tee käsitöitä, en katso telkkaria. Minä vaan mietin koko ajan laihduttamista, terveellisiä elämäntapoja, ruokaa.

Tiedän, että poltan itseni loppuun taas hyvin pian kun en tee mitään muuta kun laihdutan aamusta iltaan. Hyvä etten unissani pohdi hyviä salaattireseptejä ja huomisen lounasta.

Eli vaikka nyt on hyvä, että on motivaatiota ja innostusta niin miten ihmeessä saan ajatukseni kanavoitua niin, etten notku koko vuorokautta kiloklubilla ja ajattele jatkuvasti terveellistä uutta elämäntapaani. Tiedän nimittäin sen, että kun tämä kuherruskuukausi loppuu ja löydän jonkun muun "intohimoasian" joka täyttää ajatukseni, loppuu laihdutus ja alkaa se liian rento syöminen, jonka laatu on vähän niin ja näin...

Nyt olen tietoisesti jättänyt tästä alusta liikunnan kokonaan pois, koska tiedän, että kun sen saan alkamaan, siitä tulee ihan samanlaista ylisuorittamista kun syömisestänkin. Ja sen nyt sitten tietää miten siinä käy... Huomaan silti jo ajattelevani, että kohta meen lenkille ja pitäskö jo aloittaa ja harmittaa kun lykkäsin kuntopyöräni "hoitoon" äidilleni, etten vaan ala räkä poskella metsästämään vihreää suoraa myös liikuntalaatikoihin...

Eli auttakaa nyt hyvänen aika naista, että tämä ei taas lopahda kun seinään hyvän startin jälkeen. Miten ajatukset pois ruuasta (vaikka sitä joutuukin viisi kertaa päivässä miettimään itseni kohdalla ja pari muuta kertaa päälle, että saa lapset, kissat ja isännän ruokittua...) ja laihdutuksesta ja terveysintoilusta ja saan mietyttyä välillä jotain muutakin. Tällä menolla en jaksa keskittyä kun korkeintaan kaksi kuukautta kunnes joku uusi juttu vie kaiken tarmon ja mielenkiinnon...

Tiedän tavallaan, mitä tarkoitat. Tuntuu että itsellänikin on juurikin nuo kaksi vaihdetta; joko mietin tarkkaan kaiken syömiseni, tai sitten en mieti ollenkaan ja syön vähän mitä sattuu. Se välivaihe -että ei tarvitsisi miettiä ruokaa koko ajan, mutta söisi silti terveellisesti- puuttuu. Ja sehän olisi juuri se, mitä tässä kaivataan. Sitä elämäntapamuutosta. Sillä eihän kukaan jaksa jatkuvasti elää siten, että laskee koko ajan syömisensä. Tai voi varmasti joku jaksaakin, mutta itse en sitä tahdo.

Olen nyt jo hieman kyllästynyt siihen, että niin paljon tuntuu pyörivän ruuan ympärillä, vaikka en niin pahasti siitä oikeastaan stressaakaan. Pallot on välillä keltaisia ja punaisia, mutten välitä siitä, kunhan pääsääntöisesti pysyn ruodussa. Ja nyt vielä jaksan merkkailla kaiken ja katsoa kuinka paljon syön, mutta pelkään sitä, kun en enää jaksakaan tai vaikka ehdi, ja liusun takaisin niihin huonoihin syömistapoihin.

Eli minusta ei paljoa apua ole, ellei sitten vertaistuellista Itse lähinnä toivon, että jos teen tätä laskeskelua tarpeeksi kauan, ehkä hyvät tavat tarttuvat ja osaan sitten myöhemmin huomaamattani syödä terveellisemmin.

Ihana että en ole ainut (ja jotenkin aavistelinkin, etten ole, mutta kiva löytää kohtalotoveri).

Olen muutoinkin helposti innostuva ja nopeasti kyllästyvä, joten ei ihme, että vaivaa laihduttaessakin. Minusta ei tule koskaan hyvää puutarhuria, koska ehdin väsyä kasveihin, ennen kun ne ovat päässeet täyteen loistoonsa. Minusta ei ole sisustajaksi kun mieleni muuttuu niin usein, vaatekaapissani ei ole mitään järkeä, mikään ei sovi mihinkään kun en edes osaa päättää lempiväriäni. Olen henkinen tuuliviiri ja juuri kun olen "löytänyt sen oman juttuni" niin se vaihtuu.

Miten tällaisella luonteenlaadulla pystyy tekemään yhtään mitään pysyviä muutoksia?

Moi, itse olen vähän samanlainen... Jatkuvasti on kiloklubi ja ruokapäiväkirja yms. mielessä.
Mulle on toiminut lähinnä seuraava:
-mietin syömisiä vain ruokakaupassa tai jos joku muu on käynyt kaupassa ja ostanut "vääriä" ruokia (olen 19 ja asun vielä vanhempieni luona, vanhemmat eivät tiedä että laihdutan ja olettavat etten siskoni kanssa halua kokata, joten ostavat arki-illoiksi vain valmisaterioita). Kun ne oikeanlaiset ruuat on kerran hankittu ja suunniteltu niin sen jälkeen on aika simppeliä valita kaapista mitä tekee mieli.
-suunnittelen viikon liikunnat edellisenä sunnuntaina/alkuviikosta
-jos mieli lähtee vaeltamaan kiloklubia kohden bussissa tai muualla, missä ei mihinkään tarvitse keskittyä niin antaa mennä, muussa tapauksessa joko otan hetken tauon ja klubeilen tai lähetän viestin poikaystävälle, joka yleensä osaa ohjata ajatukset raiteilleen
-mättöpäivän/biletyksen/baari-illan syömisiä en merkkaa tarkasti kun pieleen menivät joka tapauksessa, esim. penkkariviikonlopulla ruokapäiväkirjassa on sitten sellainen neljän päivän putki mihin olen merkinnyt pelkkää pullaa niin paljon että kalorit menee yli. Kun joka tapauksessa olisi pallot punaisella ja kalorit plussalla niin mitä sitä turhaan nipottamaan

On tämä kyllä silti aikaa ja ajatuksia vievää touhua, mutta kun tuloksia tulee ja jotain pystyy vielä tekemäänkin niin ehkä en valita... Itselle tämä on ensimmäinen laihdutusyritys kiloklubissa mutta ilman sitä varmaan miljoonas, toistaiseksi ensimmäinen joka toimii. Myös se aikaavievin, mutta en valita kun on myös tehokkain

Painiskelen vähän saman ongelman kanssa. Ruoka ja elämäntavat ja terveellisyys pyrkii mieleen 24/7. Elämäntapamuutoksen/laihduttamisen aloitin toukokuussa -10 ja aluksi ei ollut mitään ongelmaa, mutta loppusyksystä alkaen tilanne on ollut tämä.

En laske enää kaloreita tai merkkaile ruokapäiväkirjaan kuin satunnaisesti (ei oma juttu, sujunut hyvin näin), mutta silti päässäni pyörii sellainen pieni kalorilaskuri koko ajan, jolla saan jonkinlaisen kokonaiskuvan syömisistäni. Mietin kaloreita myös kaupassa esim. leipää ostaessani, mietin paljonko voin syödä sitä ja tätä ja milloin ja koska. Jos olen syönyt jotain herkkua niin se pyörii päässä koko ajan, esimerkiksi tiistaina söin laskiaispullan ja 70 gramman sipsipussin jaettuna parin kaverin kanssa, ja vielä keskiviikkonakin mietin syötyjä sipsejä. Jos vaaka ei näytä laskua tai on noussut, ahdistaa ja pelottaa. Joskus mietin sitäkin, että söinköhän nyt yhden viipaleen leipää liikaa iltapalaksi ja ahdistun siitäkin.

Ajatukset pyörivät vähän turhan usein ruoan ja painonhallinnan ympärillä. Olen kerran lukenut Patrikin Rentoa painonhallintaa, ja nyt olen lukemassa sitä vielä uudestaan, saas nähdä jos auttaa...

Itselläni on tuo Patrikin kirja jopa omana ja teoriassa kaikki on ihan selvää. Mutta ongelma on juuri siinä, että se teoria ei mene käytäntöön. Rento syöminen on kyllä kilometrin päässä siitä tunnelmasta, joka tällä hetkellä mielessä on. Sanoisinpa jopa, että häiriintymään päin ollaan menossa ja pahasti...

Olen yrittänyt viestin kirjoittamisen jälkeen tehdä jotain muuta koko ajan. Jätin jopa päivällisastiat korjaamatta (teen sen kyllä jossain välissä), ettei tarvitse pyöriä keittiössä ja miettiä koko aikaa ruokaa tai syömistä.

Näin kotiäitinä virikkeet on "hieman" vähissä ja alan herkästi luistaa tällaiseen lähes maaniseen suorittamiseen melkein missä asiassa hyvänsä.

Hmmm... Lähtökohtainen ajatus siitä että tuossa on edistymissivulla on mainittu minimiviikkomäärä mitä laihdutukseen menee. Ainakin niin (x-viikkoa) kauan. Voi, ja saa mennä enemmänkin. Ja sitten seuraavana ajatuksena (tavoitteeseen pääsyn jälkeen) se, että en halua enää ikinä ostaa isompia vaatteita tai tehdä tätä urakkaa uudelleen.

Kuulostaa varmaan tyhmältä ja moni sanoo että "ei toimi mulla". Kuitenkin tosiasia on sellainen että kun hoet itsellesi jotain asiaa tarpeeksi kauan, siitä tulee totuus. Oman ajattelun muutos tuo tuloksia. Mitään kikkaa ei ole siihen miten minä nyt äkkiä muutan sinun ajatuksiasi. Voin vain sanoa että kun saat ajatuksen ihan perille sinne käpylisäkkeen ja peräsuolen väliin niin homma toimii.

torstaina, 10. maaliskuuta 2011 klo 11:14 Olivia Omena kirjoitti:

Olen henkinen tuuliviiri ja juuri kun olen "löytänyt sen oman juttuni" niin se vaihtuu.

Miten tällaisella luonteenlaadulla pystyy tekemään yhtään mitään pysyviä muutoksia?

Heh, vähän samoilla fiiliksillä. Innostun asioista hetkeksi, sitten kyllästyn ja ne jäävät taakse. Olen yllättävän kauan (reilu 2kk) jaksanut kirjata ylös syömisiäni ja liikkumisiani, tällä kertaa on ilmeisesti ollut tarpeeksi motivaatiota. Nyt tosin viime aikoina on alkanut hiljalleen kyllästyminen kolkutella taka-alalla..

Aloin tässä miettiä, että loppujen lopuksi ei kai siitä niin hirveästi haittaa ole, jos innostuu eri asioista vain hetkeksi, jos ne kaikki asiat tähtäävät kuitenkin samaan lopputulokseen? Siis tarkoitan esimerkiksi sitä, jos innostuu hetkeksi vaikka kävelemisestä, sitten innostuukin uinnista ja kävely unohtuu, sitten tulee taas joku uusi juttu tilalle jne. Sama juttu esim. syömisten kanssa, voi hyvin olla, että minäkin jossain kohtaa tahdon kokeilla karppausta, sitten kyllästyn siihen ja kokeilenkin vaikkapa lihan jättämistä pois.

Ehkä meidänkaltaisten ihmisten ei kuulukaan väkisin yrittää mukautua siihen yhteen tiettyyn muottiin, vaan kameleonttimaisesti puuhastelemme hetken yhden ja kohta taas toisen jutun parissa, jotta mielenkiinto siihen pohjimmaiseen asiaan säilyy. Ts. vaihtelu on "se juttu"

No joo, mutta itselläni kyllä menee niin, että kun into loppuu, se loppuu kokonaan. Jos jotain tapoja olisi jäänyt edellisiltä klubikerroilta, en tuskin taas aloittaisi nollasta. Eli siihen laihdutusväsymiseen loppuu kaikenlainen ruokien tarkkailu ja liikunta kun seinään ja vanhat elintavat palaavat parissa viikossa.

Kun pudotettavaa on paljon niin sen motivaation ylläpitäminen on hankalaa. Se on vaikeaa varmasti ihan jokaikiselle, mutta kun on jo lähtökohtaisesti enemmän luovuttajatyyppiä kun sitkeä sissi. Alkaa jo nyt puolentoista viikon jälkeen pelottamaan, että luovutan taas ennen kun pääsen edes kunnolla vauhtiin.

Vaihtelu ja kokeilunhalu ovat hyviä juttuja. Mutta jos haluaa tuloksia, on pystyttävä sitoutumaan asioihin myös pidemmäksi ajaksi.

Toisaalta, jos naru tuntuu olevan jatkuvasti liian kireällä, sitä on pystyttävä löysäämään antamatta kuitenkaan periksi.

Kultainen keskitie on joskus äärimmäisyyksiä parempi vaihtoehto...