Tietävätkö lapsesi, että laihdutat

Minua kiinnostaisi, miten olette puhuneet lapsillenne elämäntapojen muutoksesta - erityisesti, jos noudatatte jotain erityisruokavaliota (so. et syö samaa ruokaa kuin muut).

Erityisesti kiinnostaisi tietää miten äidit käsittelette näitä asioita teini-ikäisten tyttöjen kanssa.

Itse en koskaan puhu laihdutuksestani ja erityisesti ruokapöydässä ei meillä kommentoida ateriakokoja tai kaloreita. Varon sanomasta yhtään kriittistä sanaa kropastani lasten kuullen.

Omat kiloni ovat kertyneet varmaan suurimmaksi osaksi iltasyömisistä lasten nukkuessa ja välipaloista. Ruoka-aikoina syön niin kuin ennenkin - terveellistä ruokaa koko perhe yhdessä.

Minulla on neidit 11v ja 10v sekä poika 8v. Syön heidän kanssaan muuten samaa ruokaa, mutta perunat ja riisit olen jättänyt itseltäni kattilaan ja tilalle enemmän salaattia. Aluksi lapset sitä ihmettelivät, mutta sanoin, etten tarvitse sitä niin kuin te, koska en enää kasva pituutta. Lapset itse huomasivat jossain välissä, että "Äiti, sun palluramaha on pienentynyt. Äiti, sinä näytät hyvältä." Muuten arki on jatkunut normaalisti ilman erityisiä hihkumisia laihduttamisesta.

Olen kertonut, että olen syönyt epäterveellisesti liikaa karkkia ja pullaa ja nyt vältän niitä, jotta painaisin saman verran kuin nuorena aikuisena. Katselimme valokuvia siltä ajalta jolloin olin normaalipainoinen ja lapsistakin näytin hyvältä. Viime kesänä lapset sanoivat isälleen, että kyllä sunkin täytyis laihtua. Sulla on talon isoin maha. Nyt naureskelevat, että isäkin laihduttaa, kun ei ota perunaa. Mies onkin saanut 8kg 5 viikossa pois ja on enää vajaan 5kg:n päässä ihannepainostaan. Minulla on 5kg normaalipainoon ja hitaasti pudotettuja kiloja n. 7-8kg.

Aterioista ja ateriakoosta olemme kotona keskustelleet kouluruoan merkeissä. Opettaja on kertonut lautasmallista ja me olemme sopineet sitten kotona minkä verran pitää syödä. 2-3 pientä perunaa ja lihaa + salaattia, jotta energiaa riittää pituuskasvuun. Lapset ovat urheilullisia ja normaalipainoisia ja "hyviä syömään". Omasta syömisestäni olemme puhuneet , että tarpeeksi kasviksia ja lihaa, niin on hyvä. Äiti ei nyt syö karkkia tai pullaa, tai jos ottaa niin pienen palan tai 1-2 karkkia. Lapsille jää mielikuva, että kaikki on sallittua, mutta annos voi olla pieni - ja sitä voi ottaa lisää vaikka seuraavana päivänä.

Vanhimman tyttären makean syöntiä on kuitenkin yritetty hillitä ihan pienestä asti. Hän ei tunne kylläisyysrajaa. (2 vuotiaana annettiin kerrankin syödä niin paljon tuoreita munkkeja kuin haluaa, mutta viidennen jälkeen päätin, ettei enempää. Tyttö olisi voinut syödä vielä enemmänkin ) Mikään makea ei ole kuitenkaan häneltäkään kiellettyä, mutta olemme sopineet, että vain yksi pulla tai pari keksiä kerrallaan kahvipöydästä. Olemme keskustelleet siitä "kohteliaisuuskäytöksenä" eli minkä verran on kohteliasta ja sopivaa ottaa, jotta kaikille riittää.

Minun ei ole tarvinnut kommentoida omaa kroppaa lapsille, kun nämä ovat ihan itse kommentoineet vatsani kokoa. Turhaapa sitten on ollut lisätä heidän tietouttaan leveästä takapuolesta yms. Mielestäni laihdutuksesta ei pidä lapsille vouhkata, muttei kieltääkään. Mielestäni annan lapsille varsin hyvän esikuvan laihduttamiseen: paljon liikuntaa, kasviksia, normaaliruokaa, vaikkakin hiilareita rajoitetusti ja makeita hyvin kohtuudella.

Lisään vielä, että vanhimmalle koulussa on puhuttu hiilareista, proteiinista ja rasvasta. Olemme sitten kotona sanoneet, että lapset saavat hiilihydraateista energiaa urheiluun ja kasvamiseen, proteiini on lihasten voima-ainetta ja rasvaa pitää aina olla sopivasti (Ei liikaa, muttei saa jättää poiskaan).

Minulla on kaksi nyt jo teini-iän ylittänyttä neitiä, 21v ja 18v .
Vanhempi tytäristä on 12 vuotiaasta ollut syömättä punaista lihaa, nuorempi syö kaikkia ruokia. Yläaste-iässä meillä oli keskusteluja syömisistä joskus tiukkojakin, molemmilla välillä kouluruoka kuitattiin lasilla vettä, kun kaveritkin niin tekivät ja laihdutettiin pieniä aikoja .
Nuoremmalla oli mallihaaveita ja molemmat pelasivat korista, joten ruoka-asiat olivat kummallekin tärkeitä.
Kouluruoka oli kumiperunoita, ällötystä ja mitäkin, kotiintultua syötiin kavereiden kanssa kaapit tyhjiksi. Onneksi kotona ainakin herkut maistuivat, joten anoreksiaan ei keikahdettu, minun piti herkuilla testata miten asiat sujuu. Jollei mieliruuat olisi maistuneet, hälyytyskello olisi minulla heti soinut(olen terv.huoltoalalla). Itse pudotin tuolloin painoa hiljakseen Painonvartijoissa, sanoin tytöille reilusti vähän vähentäväni syömistä terveyteeni liittyen - verenpaine jne. Tiukimpana aikana rajaa piti vetää kouluruokien syömättömyyden kanssa, sanoin joskus meneväni kouluun ruoka-aikana istumaan viereen ja katsomaan miten se syöminen oikein sujuu, ei tarvinnut mennä kummankaan kanssa.
Myös urheiluharrastus piti nälkä asiat kurissa, kulutus oli sen verran kovaa ja kroppa vaati ruokaa. Tytöt sanoivatkin olevans ainoita, jotka syövät koulussa - tiedä häntä oliko näin.

Koulun opitkaan eivät menneet hukkaan, tytöiltä sain useammankin kerran selostusta terveellisistä ruoka-aineista ja siitä miten minun pitää syödä, välillä isänsä kanssa me syötiin ihan hölmösti ja epäterveellisesti . Itse en pysty allergian vuoksi kalaruokia syömään, mutta toisille niitäkin tehdään. Sain molempien köksän kirjatkin opiskeltaviksi, että viisastuisin.

Yritin tehdä ruuaksi sellaisia tavallisia ruokia, jotka sopivat kaikille ja ruoka-ajat pidettiin säännöllisinä. Yritin myös toimia syömis- ja ruokailuasioissa tasaisen rauhallisesti ja kaiketi se tepsi, kun molemmat ovat terveinä pysyneet. Nyt vanhempi tytär asuu jo omillaan ja nuorempikin on kohta muuttamassa ekaan omaan kotiin.

Kiitos kommenteista. Sen verran lisäilen, että toki meillä ollaan puhuttu terveellisistä elintavoista sisältäen syömiset, nukkumiset, liikkumiset ym. Lapsuuden kodissani kommentoitiin jatkuvasti painoa ja syömisiä ja tiedän olevani yliherkkä. Haluaisin niin, että omat lapseni saisivat suhtautua syömiseen terveen mutkattomasti koko ikänsä - tähän asti se on onnistunut hyvin. Nyt vaan ahdistaa, kun kuuntelen 13-vuotiaan tanssia harrastavan tytön kavereiden juttuja laihduttamisesta, paksuista reisistä...

Meillä sekä lapset että mies liikkuvat todella paljon ja myös syövät paljon. Perheessämme siis minua lukuun ottamatta muut ovat hoikkia.

Meiltä löytyy kotoa kovin alipainoinen 17v neiti, joka on ollut alipainoinen aina ja sen vuoksi hänen syömisiin on ollut pakko kiinnittää huomiota. Näin ollen kotona on puhuttu avoimesti siitä mikä on täysipainoisen ruokavalion merkitys, varsinkin kun hän ei liikuntaa harrasta.
Kun aikaisemmin pudotin mitä kummallisimmilla keinoilla painoa, kiukuttelin kotona kun en voi syödä sitä enkä tota ja kun muut saa herkutella ja minä en jne jne jne..... Lapsille jäi sellainen kuva, että herkut on pahasta ja ettei laihtumisesta ole mitään hyötyä kun siinä sorrutaan joka tapauksessa vähän ajan päästä

Nyt on mies ja poika tyytyväisiä, että meillä syödään hyvin ja nautitaan siitä että on enemmän energiaa touhuta. Tytär kaipaa "roskaruokaa" ja sitä olen nyt ostanutkin hänelle mm. pakastepizzoja tms. Kuitenkin sillä edellytyksellä että ensin syödään kalakeitto ja sitten vasta pizza . Uskon, että jos perheen ruokavalio on pielessä ja mammalla paino nousee, ei se ole huonoksi tarkistaa koko porukan ruokavaliota koska siitähän hyötyvät kaikki. Varsinkin kun sen lapsille perustelee terveyssyillä.

Meillä on monta murrosikäistä talossa, joten olen hyvin tarkka että laihdutus ei ole mitän erikoista. Että herkkuja tarkkaillaan, ruokaa ei. Syön samaa ruokaa kun muu perhe tosin en usein perunaa, pastaa ja riisiä syö mutta tarjolla on myös lämpimiä kasviksia joita otan reilusti , lapset eivät niistä niin välitä mutta samaahan se ruoka silloin kaikille on, on vain valinnanvaraa.
Keitossa olevat perunat kyllä syön

Kyllähän tuota laihduttamista ja terveellisempää elämää muutenkin on tullut kotonakin hehkutettua, kun olen siitä itse niin innostunut

Kotona on tosiaan teini-ikäisiä tyttöjä ja kyllähän siinä isänä saa tarkkana olla että miten sanansa asettelee ja minkälaista esimerkkiä näyttää, ettei lapset saa väärää kuvaa ruokavaliosta ja laihduttamisesta.

Mutta toisaalta olen aika monesti päässyt puhumaan syömisen tärkeydestä (monipuolisuus ja säännöllisyys). Itse en ole juuri rajoittanut ruokavaliota, eli syön pääsääntöisesti samaa ruokaa kuin muu perhe, mutta voi jättää esimerkiksi pastaa tai perunaa vähemmälle ja ottaa enemmän kasviksia, suurin muutos on siinä että en napostele enään ja sitä olen yrittänyt nyt opettaa myös lapsille. Tuollainen teini kun mielellään jättäisi painontarkkailumielessä ruuan syömättä, mutta ei malta luopua herkuista.

Aika usein joku lapsista on sanonut että ethän sinä voi tätä syödä, kun tämä on epäterveellistä tai lihottavaa ja olet dietillä. Silloin olen päässyt mainostamaan kiloglubin ajatusta siitä miten kaikkea voi syödä kun pidättäytyy kohtuudessa.

Urheiluharrastusten yhteydessä on myös ihan kokemuksen kautta käynyt selväksi että syömättä ei jaksa ja suorituskyky laskee ja se oppi on kyllä mennyt tosiaan lasten omienkin havaintojen kautta hyvin perille ja ennen peliä ei tarvi montaa kertaa kehoittaa syömään

Kyllä meillä on koko perheen ruokailutottumukset muuttuneet piirunverran parempaan suuntaan ja urheilun status on myös noussut.