Ihan ekaks, valtavasti onnea pudotuksestasi. Oikeestaan miks aina onnitellaan? Ethän sä sitä laihtumista lahjaks ole saanut vaan kovalla ja määrätietoisella työllä. Marimba ilmaisi asian ehkäpä järkevimmällä mahdollisella tavalla, kunnioitusta.
Iltaa Tuttu juttu Nyt kun olen laihduttanut kohta 28kg ja vielä on 30-40kg jäljellä, niin tuntuu vaikealta sanoa paljonko on laihtunut Koska ajattelen muiden ajattelevan että vielä noin lihava Ystävättärelleni sanoin puhelimessa laihtuneeni 25kg(silloin olin) ja hän kauhisteli sellaista määrää ja ilmeisesti odotti minun olevan nyt ihan hoikka kun kohdatessa katsoi pitkään ja oli ihan hiljaa Jos ihmisellä on laihdutettavaa 70kg kuten minulla että painaisin 69kg, olen 170cm, niin olenhan kamalan lihava ja tuota määrää ei voi toiset ymmärtää suurinta pudottajaa katsoessa lapset päivittelivät naisten painoja ja minä painoin enemmän Täällä minä pystyn sen kertomaan, mutta edes mieheni ei tiedä paljon olen painanut ja paljon painan Hän on todella hoikka mies Nyt olen sanonut painaneeni yli sata mutta en sitä että painan vieläkin Voin hyvin ymmärtää Milla-Riikan ajatuksia, koska itse painiskelin samojen kanssa ja täytyy vain päässään työstää asiaa On kuitenkin niin ihanaa huomata että joku pystyy laihtumaan tuon verran joten se luo uskoa omaankin kykyyn Minäkin tänne lusikkani työnsin vaikken olekaan pienempiä
Wau, 65 kilon pudotus on hillitön saavutus jota ei moni pysty tekemään. Rasvanpihtaamisgeenit saanut ja ns. läpipaskogeeneillä varustettu ovat toki eri lähtöviivoilla, mutta reippaan ylipainon takana on takuulla muuta kuin ahneus tai herkkunarkomania. Nuorempana ja laihempana en ymmärtänyt miksi jotkut voivat lihoa megalomaanisiin mittoihin, muttei mieleeni olisi koskaan tullut pilkata tai huudella perään. Minusta on aina kunnioitettavaa, jos joku on onnistunut parantamaan elämänlaatuaan pudottamalla painoa tai lopettamalla tupakoinnin tms. Kilomääriä ei tarvitse edes kertoa, tulos puhukoon puolestaan Sain muuten taas pientä perspektiiviä tähän omaan taistooni kun pudotettavaa on vähäiset 20 kiloa..
Itseasiassa loukkaannuin, kun olin pudottanut jonkun 12kiloa, eli olin ihan alkumetreillä ja olin lähinnä hoikistunut kasvoistani vasta, niin yksi tuttava sanoi "oot laihtunu"Minä siihen iloisena, että "joo, vähän naamasta" niin tuttava siihen suurella äänellä:"ei kun paljonhan sä oot laihtunu!!"
No joo'o, mutta teki mieli kipakasti vastata, että "oonko mä sitten joskus ollu lihava?". Mur. Koska tällä avoimen hämmästyneellä kommentilla sanoi ääneen sen, mitä inhoaa kuulla kaikki naiset: sä olet lihava
Milla-Riikka, onnittelut sitkeydestäsi ja määrätietoisuudestasi. NUmerot ovat vain numeroita, lukuja, joilla ei oikeasti ole mitään väliä. Sillä on väliä, että terve, reipas, hoikka ja iloinen. Hm voisin siis vastata niinkin että "ai paljonko, no sen verran ainakin, että olen nykyisin paljon reippaampi ja iloisempi, ja veriarvotkin tykkää." Mitä ne KILOT kenellekään kuuluu? Mutta se on vain minun reaktioni... Kaikkea hyvää!
Milla-Riikka: upea saavutus, ei mitään hävettävää vaan ole ylpeä itsestäsi. Sillä, mitä olet painanut ennen ei ole mitään väliä, vain sillä on, mitä olet onnistunut saavuttamaan. Ihailen tuollaista itsekuria - itse olen ollut vuosikausia viitisen kiloa normaalipainon ylärajan yli (73kg kun saisi olla max 68kg), ja sitä vaivaista viittä kiloakaan en ole lukuisista yrityksistä huolimatta saanut karistettua.Nyt on pakko, terveydellisistä syistä. Ihailen suunnattomasti kaikkia teitä, jotka olette onnistuneet pudottamaan kymmeniä kiloja!
Komppaan LadyDeytheuria, ihan sama tilanne kuin hänellä painoa myöten ja tosiaan mä en saa edes sitä viittä kiloa pois että olisin normaalipainon ylärajalla, saati sitten sitä kymmentä tai viittätoista mikä olis tavoitteena.... eli niin suuri rispekti kaikkia teitä kohtaan jotka olette pudottaneet edes vähän painoa, saati sitten Milla-Riikkaa joka on tehnyt kyllä naisen työn tässä asiassa! Upeeta!
Mieletön saavutus Milla-Riikka... juu olet todellakin laihtunut enemmän kuin minä nyt painan, itsellä painonpudotustavoite viitisen kiloa ja takkuaa tosi pahasti. Eli hattua nostan ja kunnioitusta herättää tuo sinun urakkasi!!!
onnea saavuksellesi milla-riikka. se on todella upea. älä mieti, mitä sanoisitko uteliaille. se ei todellakaan kuulu heille. sano reippaasti niin kuin viisas slank sanoi, että sen verran, että olen olen energisempi ja iloisempi ja veriarvot tykkää. se oli mun mielestä tosi hyvä neuvo. ne jotka haluavat tietää kilomäärät ja jotka tuntevat sinut. eivät utele hyväntahtoisuuttaan, vaan jostain hekumoimisen syystä. .... mäkin tiedän yhden joka laihdutti 60 kg jne. joten älä sano mitään lukuja. et ole mukana suurin pudottaja kisassa.