Miten irti häpeästä?

Hei!

Olen tuolla jo omassa päikyssäni tästä jo kirjoittanutkin, että minulle on tullut uusi ongelma tai ainakin jonkinlainen negatiivinen ajatus, että en kehtaa enää sanoa paljonko olen laihtunut, kun olen laihtunut niin paljon, että ajattelen, mitä ihmiset ajattelevat, kun olen laihtunut enemmän, mitä he itse ehkä edes painavat.

Täälläkin on paljon, jotka tähtäävät esim. 55 kg:ksi ja minä olen pudottanut jo -65 kg eli 10 kg enemmän,mitä he taavoitteesaan painavat.

Olisi kiva kuulla myös näiden pienenmpienkin ajatuksia tällaisesta tilanteesta.

Aluksi hehkutin muillekin pudotustani, mutta sitten aloin olla hiljaa ja kun joku kysyy, että olet laihtunut tosi paljon, että paljonko oikein olet laihtunut niin vakkarivastaukseni on, että olen laihtunut niin paljon, että en kehtaa edes ääneen sanoa, mutta sen voin sanoa, että paljon ja paino sanalla paljon äänensävyssä.

Tuttujen kesken olen ihan ok, mutta sitten esim. hiukan vieraammat työkaverit, ei ihan tutut naapurit ja harrastekaverit jne ovat ne ongelmallisimmat tilanteet.

Olen miettinyt, että mikä tässä mättää niin olen päätynyt siihen, että minua hävettää se, että olen painanut niin paljon, että voin laihduttaa - 65 kg. Minulle ei koko sinälläänole ollut ongalma, mutta painolukema sinällään on ollut aina minun heikko kohtani. En edes täällä ole vaoinut sanoa aloituspainoani. Ajattelen, että jos joku tunnistaa minut kirjoituksistani niin en halua, että kukaan tietää paljonko olen painanut.

Millään julkisella paikalla en mene vieläkään vaa´alla saati sitten ennen. Suutun jopa,jos joku tulee siihen viereeni, kun punnitsen itseäni esim. painonpudotusryhmässä tai muussa sellaisessa tilanteessa.

Ihme fobioita, vai mitä?

Minen ole noita "pienempiä", mutta vastaan kuitenkin.

Se, että joku on pysynyt laihduttamaan 65kg saa mussa aikaan vain valtavan kunnioituksen tunteen. Täyttä respektiä. Kun jokainen laihduttaja tietää, että ei se homma muutu helpommaksi, mitä enemmän painoa on - päinvastoin. 65kg:n laihduttaminen vaatii sellaista sinniä, selkärankaa ja tahdonvoimaa, jonka ajatteleminenkin saa kylmät väreet menemään tuolla selkäpiissä.

Mutta arvuuttelen, mistä tuo häpeä saattaa kummuta. Itekin häpeän kaikkein suurinta painolukemaani (ja noniin kyllä tätä nykyistäkin), enkä halua kenenkään (paitsi avokin) sitä tietävän. Ja jos olisin nyt normaalipainossani ja kertoisin muille laihdutaneeni 65kg, niin kyllähän jokainen siitä päässään laskee, että "nojoo, marimba näyttää painavan sellaset... 65-75 kg, niin sehän on painanut siis painavimmillaan...ööö...". Sehän olis sama kuin paukauttais sen kiloluvun siihen näytille suoraan.

Häpesin painoani tosin jo silloin, kun olin normaalipainoinen ja hoikempikin kuin mihin nyt pyrin. Kun en ole koskaan ollut "se laihin", niin on tottunut ajattelemaan, että oma paino on aina liikaa ja se pitää salata tai muut pääsevät "nälvimään". Ikäänkuin olisin vielä yläkoulussa .

En nyt tiiä oliko tästä höpinästä mitään apua .

Marimban tavoin olen todellakin sitä mieltä, että ison painonpudotuksen ääneensanominen tosiaan herättää ensisijassa justiinsa sitä "rispektii"...ja ehkä sellaisia ajatuksia, että wautsi, miten sä olet oikein sen tehnyt, koska lähes jokainen tietää että muutamankin kilon laihduttaminen on usein työn ja tuskan takana. Voisitko Milla-Riikka ajatella niin, että se mitä olet aikoinaan painanut, ei tosiaan vähennä sinun ihmisarvoasi pätkänkään vertaa eli olet ihan yhtä arvokas ihminen riippumatta siitä, mitä kilolukemia se vaaka näyttää?

Jostain kirjasta luin joskus mielenkiintoisen kehotuksen, kun kyseessä oli jonkin pelottavan/hävettävän asian kohtaaminen eli kokeileekin joskus juuri tehdä sen asian mitä eniten pelkää ja odottaa kaikkein pahinta mahdollista reagointia muiden taholta, niin todellisuudessa saattaa sitten huomatakin, ettei muiden suhtautuminen ollut ollenkaan sellaista, mitä alunperin itse pelkäsi ja oma etukäteismurehtiminen oli tavallaan ihan turhaa. Ja toisaalta jos muiden reagointi olisi ollutkin negatiivissävyistä, niin sehän on lopulta niiden muiden ihmisten ongelma, mitä he ajattelevat...ainahan löytyy myös niitä toisinajattelijoita...

No tästäkään höpinästä ei tainnut kyllä olla mitään apua, mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Ja toisaalta olen sitäkin mieltä, että jos alkuperäisen painon sanominen tuntuu vaikealta, niin eihän sinun ole sitä sanottava, sehän on ihan sinun oma asiasi ja paras varmasti toimia niin kuin omasta itsestä tuntuu hyvältä.

Ihan ekaks, valtavasti onnea pudotuksestasi. Oikeestaan miks aina onnitellaan? Ethän sä sitä laihtumista lahjaks ole saanut vaan kovalla ja määrätietoisella työllä. Marimba ilmaisi asian ehkäpä järkevimmällä mahdollisella tavalla, kunnioitusta.

Siihen painoon. Mä en ole valtavan iso ollut koskaan, suurimmillaan 20 kiloa ylipainoinen. Siis sellanen keskisuuri pötikkä. Silti paino on aina ollut mulle painajainen. Aina. Siitä puhuminen ollut jopa mahdotonta.
Vain täällä kirjoitan siitä luontevasti. Häpeän tunne on siis tuttu.

Mistä tää vois johtua? Mun ympärillä olevat ihmiset on aina ollet pienempiä kuin minä. Jos itte on normipainon ylärajalla niin kaikki muut on alarajalla. Aina kuitenkin suurin. Lisäks ystäviin kuuluu niitä ikuisesti kahta kiloa laihduttavia naisia. Teidättehän tyypit jotka vinkuu vuodesta toiseen: pitäis laihduttaa pari kiloa. Ja ovat todella hoikkia. Lisäks tää aikakausi joka suosii "keveää", eihän se ihme jos häpeää pukkaa. Mutta turhaan. Vanha totuus, eihän kaikkien tarvii olla samanlaisia. Ja silti kirpasee joka kerran.

Menikö asian vierestä? Menköön. Nyt piti vaan purnata kun oli loistava aihe. Kiitos Milla-Riikka

Iltaa

Tuttu juttu Nyt kun olen laihduttanut kohta 28kg ja vielä on 30-40kg jäljellä, niin tuntuu vaikealta sanoa paljonko on laihtunut Koska ajattelen muiden ajattelevan että vielä noin lihava

Ystävättärelleni sanoin puhelimessa laihtuneeni 25kg(silloin olin) ja hän kauhisteli sellaista määrää ja ilmeisesti odotti minun olevan nyt ihan hoikka kun kohdatessa katsoi pitkään ja oli ihan hiljaa

Jos ihmisellä on laihdutettavaa 70kg kuten minulla että painaisin 69kg, olen 170cm, niin olenhan kamalan lihava ja tuota määrää ei voi toiset ymmärtää suurinta pudottajaa katsoessa lapset päivittelivät naisten painoja ja minä painoin enemmän

Täällä minä pystyn sen kertomaan, mutta edes mieheni ei tiedä paljon olen painanut ja paljon painan Hän on todella hoikka mies Nyt olen sanonut painaneeni yli sata mutta en sitä että painan vieläkin

Voin hyvin ymmärtää Milla-Riikan ajatuksia, koska itse painiskelin samojen kanssa ja täytyy vain päässään työstää asiaa

On kuitenkin niin ihanaa huomata että joku pystyy laihtumaan tuon verran joten se luo uskoa omaankin kykyyn

Minäkin tänne lusikkani työnsin vaikken olekaan pienempiä

Wau, 65 kilon pudotus on hillitön saavutus jota ei moni pysty tekemään. Rasvanpihtaamisgeenit saanut ja ns. läpipaskogeeneillä varustettu ovat toki eri lähtöviivoilla, mutta reippaan ylipainon takana on takuulla muuta kuin ahneus tai herkkunarkomania. Nuorempana ja laihempana en ymmärtänyt miksi jotkut voivat lihoa megalomaanisiin mittoihin, muttei mieleeni olisi koskaan tullut pilkata tai huudella perään. Minusta on aina kunnioitettavaa, jos joku on onnistunut parantamaan elämänlaatuaan pudottamalla painoa tai lopettamalla tupakoinnin tms. Kilomääriä ei tarvitse edes kertoa, tulos puhukoon puolestaan

Sain muuten taas pientä perspektiiviä tähän omaan taistooni kun pudotettavaa on vähäiset 20 kiloa..

Milla-Riikka: upea saavutus, ei mitään hävettävää vaan ole ylpeä itsestäsi. Sillä, mitä olet painanut ennen ei ole mitään väliä, vain sillä on, mitä olet onnistunut saavuttamaan. Ihailen tuollaista itsekuria - itse olen ollut vuosikausia viitisen kiloa normaalipainon ylärajan yli (73kg kun saisi olla max 68kg), ja sitä vaivaista viittä kiloakaan en ole lukuisista yrityksistä huolimatta saanut karistettua.Nyt on pakko, terveydellisistä syistä. Ihailen suunnattomasti kaikkia teitä, jotka olette onnistuneet pudottamaan kymmeniä kiloja!

Komppaan LadyDeytheuria, ihan sama tilanne kuin hänellä painoa myöten ja tosiaan mä en saa edes sitä viittä kiloa pois että olisin normaalipainon ylärajalla, saati sitten sitä kymmentä tai viittätoista mikä olis tavoitteena.... eli niin suuri rispekti kaikkia teitä kohtaan jotka olette pudottaneet edes vähän painoa, saati sitten Milla-Riikkaa joka on tehnyt kyllä naisen työn tässä asiassa! Upeeta!

Mieletön saavutus Milla-Riikka... juu olet todellakin laihtunut enemmän kuin minä nyt painan, itsellä painonpudotustavoite viitisen kiloa ja takkuaa tosi pahasti. Eli hattua nostan ja kunnioitusta herättää tuo sinun urakkasi!!!

Mulla on sama ongelma, että en halua sanoa ääneen, paljonko olen pudottanut tai paljonko painan, enkä ainakaan samassa lauseessa, koska näen heti ihmisten alkavan laskea...
Mutisevat mielessään ja sitten näen niiden ilmeestä että paljonko olenkaan oikein painanut aloitusvaiheessa ja jokainen sijoittelee kiloja mun kroppaani.

Että sujuvasti sivuutan jomman kumman kysymyksen, joko olemalla, kuin en kuulisi tai hymähtelemällä tai vastaamalla jotakin "aika paljon" tai muuta vastaavaa.

Itseasiassa loukkaannuin, kun olin pudottanut jonkun 12kiloa, eli olin ihan alkumetreillä ja olin lähinnä hoikistunut kasvoistani vasta, niin yksi tuttava sanoi "oot laihtunu"
Minä siihen iloisena, että "joo, vähän naamasta" niin tuttava siihen suurella äänellä:
"ei kun paljonhan sä oot laihtunu!!"
No joo'o, mutta teki mieli kipakasti vastata, että "oonko mä sitten joskus ollu lihava?". Mur.
Koska tällä avoimen hämmästyneellä kommentilla sanoi ääneen sen, mitä inhoaa kuulla kaikki naiset: sä olet lihava. Ja mitäs kun oot laihtunu toisen mielestä paljon ja edelleen persustaa ja käsivarsia on vaikka muille jakaa?!

Siksi en itse kysele toisilta kilomääriä, kertovat kun itse haluavat.

Mitäs jos alkaisit sanoa aina saman lukeman? Joku, "kymmenen kiloa". Niin, että pöntömpikin pian tajuaa, että kilojen kyseleminen on turhaa...