Mitä pelkäät muiden ajattelevan?

Lihava, outo ja ruma

Ei jaksa enää tässä iässä välittää muitten puheista..

Joo sillä ei ole mitään merkitystä, en siis pelkää. Huomioin kyllä toiset siitä ei ole kyse.

Välitän kyllä muiden mielipiteistä, mutta ei ne liity ulkonäköön. Pelko on aika vahva sana, en muista edes lapsena pelänneeni kenenkään arvostelua tekemisten tai ulkonäön suhteen. Voin muistaa väärinkin, ehkä murrosikäisenä joka näppy oli kaamea katastrofi....Ok, uimarannoilla en ole oikein vahvimmillani, mutta olen ajatellut, ettei kukaan vartavasten sinne juuri MINUA tule katsomaan.

En pelkää mitenkään,olen sellainen kun olen itse hyväksyn itseni aina sellasena kun olen,ei liikuta minua pätkääkään,joskus teininä potutti jos joku irvaili lihavuudesta,tai vaatteista!ei enään!

Kunpa mäkin osaisin olla välittämättä.. Mutta silti aina mietityttää, että pitääkö kaikki mua pienenä ja pyöreänä.. Normaalipainoinen olen, mutta kiloja pitäisi silti noin 5-6 saada pois. Ei kai pitäisi ajatella mitä muut ajattelee, mutta.. Varsinkin kun takana on syömishäiriö, jolloin oman ulkonäön ja koon tarkastelu on suurennuslasin alla 24/7, niin en vaan osaa olla välittämättä..
Suurin osa varmaan sanoisi, että olen ihan normalin kokoinen, mutta kun ei itsestä tunnu siltä, niin siinä sitten jo laitetaan ajatukset toisten päähän ja pahimmillaan pienikin nauru kohdistuu mukamas aina mun ulkonäköön...

Ei vois vähempää kiinnostaa. Ikinä en oo moisella mieltäni vaivannut.

Mä oon mikä oon, en muutu mä tästä ja siis iloitkaa elämästä......

Jos minä jotain pelkään, se ei liity painoon tai ulkonäköön vaan ennemminkin ammatilliseen aliarvostukseen tms.

Muuten, kun aloin käydä salilla jumpissa, otin ihan tavaksi kävellä pukuhuoneen läpi pyyhe olalla suihkuun oikein karaistakseni itseäni. Siinähän minä lyllersin hyllyvineni tiukasti pää pystyssä. Ei tee enää yhtään tiukkaa.

Mua ei kans hirvitä esim. uimahallissa liikkua kaikkien 127 kiloni kanssa. Olen entinen kilpauimari ja harhaisesti luulen olevani edelleen sutjakka uimari. Johtuu myös ehkä siitä, että uintitekniikan vuoksi kiloista huolimatta uin normaalia kovempaa vauhtia.

Muut saa ajatella minusta ihan mitä haluaavat, mutta pahinta on se, mitä itse itsestäni ajattelen. Se ei todellakaan ole mitään kaunista. Inhoan läskejäni, kaksoisleukaani, maailman leveintä takamusta ja roikkuvia rintoja. Oma kuvani ei kannusta laihduttamaan vaan masentaa ja lamauttaa täysin. Ja se varsinkin masentaa, kun kuulee jonkun sanovan itseään läskiksi ja että pitäisi laihduttaa, kun ihminen on aivan normaaleissa mitoissa. Mutta muistan senkin tunteen; omasta mielestäni oli lihava jo silloin, kun painoin 60kg eli alle puolet siitä mitä nyt.

Minä ainakin olen suorastaan välillä vainoharhainen sen suhteen, mitä kuvittelen vieraitten ihmisten ajattelevan minusta, kun näkevät minun kulkevan ohitseen

Tuttujen ihmisten ajatuksista en niinkään huolehdi, olen ajatellut että eivät itsekään ole niin täydellisiä, joten voin kostoksi sitten "ajatella takaisin" jotain semmoista, jos uskon jonkun tuttuni pitävän minua rumana tai ärsyttävänä

Mutta jostain syystä, jos jossain joku porukka remahtaa nauruun, minun tekee mieli liueta paikalta, koska eka ajatus on, että nauravatko nuo minulle? Samanlaista "kostoajattelua" sovellankin sitten välillä huvikseni ja ajattelen ties mitä rumaa uppo-oudoista vastaantulijoista. En tavallaan tarkoita sitä pahalla muuten, se on vain tapani lohduttatua, että jos minusta vaikka ajatellaan pahaa niin olenpahan varmuuden vuoksi itsekin ajatellut kaikenlaista typerää...