Leffaketju

Stigmata, jostain syystä tää elokuva on jäännyt mieleen. Odotuksia sen suhteen ei ollut mutta jäi kyllä lähtemättömästi mieleen ja oli tosi hyvä.... Hiljenen taas

Nyt on nähty myös uusin Pirates of the C ja tykätty, lähinnä Deppin karisman ja hauskan dialogin takia. Nyt juonikin oli vähän yksinkertaisempi, pysyi mukana.

Toinen hauska leffakokemus oli ranskalainen Heartbreaker. Ainoa ongelma sen kanssa oli se, että siitä miespääosanesittäjästä tuli välillä Mikko Leppilampi mieleen. Ja Vanessaa katsoessa ei voinut olla miettimättä, että tuo nainen saa jakaa elämänsä Deppin kanssa. Mutta suosittelen, hauska vaikkakin ennalta-arvattava juoni.

Tuli katsottua pitkän tauon jälkeen uudestaan ranskalainen Delicatessen. Kolahti taas!

Delicatessen ja muut Jeunetin elokuvat ovat kyllä mainioita täällä on kolahtanut myö kovasti nuo studio Ghiblin animaatiot (tatuointiaihettakin on sieltä otettu).

Mukava ylläri oli vasta leffateattereissa ollut Super 8, oli aika mielenkiintoinen ja hyvin tehty pläjäys. Paljon tulee leffassa käytyä, viimeeksi katsottiin Green Lantern, aika kakkaa oli, hyvänä puolena vain Ryan Reynolds+vatsalihakset

Kävin 5v poikani kanssa katsomassa sen uuden Autot leffan (kyllä sitä meillä odotettiinkin) ja minusta se oli oikein mainio leffa. Pidin kyllä siitä ensimmäisestäkin. Vaikka olen kuullut sitä kutsuttavan Pixarin heikoimmaksi elokuvaksi, en allekirjoita väitettä. En ole ikinä innostunut noista Toy Story -elokuvista, kyllähän ne katsoo, mutta en kotiin välittäisi hankkia. Miten niin ei autohahmoihin voisi samaistua? Yhtä lailla voin samaistua inhimilliseen autoon, kuin johonkin eläinhahmoonkin. Alun viittaus Doc Hudsonin "kuolemaan" nosti vedet silmiin - kukapa olisi voinutkaan korvata Paul Newmanin Docin äänenä. Odotan kovasti kuulevani alkuperäiset äänet, kunhan dvd ilmestyy. Neil Hardwick oli mainio Finn McMissile, mutta odotan silti kovasti kuulevani Michael Caine:n roolisuorituksen.

Tässä uudessa oli kyllä melko paljon actionia, joten en kyllä ihan taaperolle näyttäisi, mutta jo tuolle 5-vuotiaalle upposi, kuin häkä. Ja äiti ihaili upeita maisemakuvia - siis mielettömät taustat tapahtumilla. Ja ne italialaiset pikkuautot olivat vastustamattoman ihania. Oli ensimmäinen 3D kokemus ja oikein positiivinen sellainen (vaikka kaikenlaiset lasit aiheuttavatkin minulle päänsärkyä). Alussa mainostettiin seuraavaa Pixarin animaatiota, Brave, ja se näytti kyllä semmoiselta, jota menen katsomaan (tai ainakin ostan hyllyyn). Ehkä sitä voisi käydä elokuvissa hiukan useamminkin, kun viimeksi kävin ihan teatterissa asti katsomassa Madonnan "Truth or Dare" -elokuvan ja siitähän jo on hetki vierähtänyt..olikos se 92 vai 93? On vaan vähän turhan arvokasta touhua..

Tilasin juuri Anthony Hopkinsin tähdittämän The Rite -elokuvan ja odotan sitä innolla. Näkemieni pätkien perusteella vaikuttaa hyvältä. Katolista kauhua ja pahojen henkien manausta Manaajan tyyliin, mutta ainakin alustavien tietojen mukaan ilman kauhukuvilla mässäilyä. Saapunee alkuviikosta..

Ihanaa, täällähän puhutaan leffoistakin

Lempielokuvani - todellinen top-ykkönen - on saksalainen Das Leben der Anderen: aivan upea filmi.

Toisessa ääripäässä lempparini on varmaan Sound of Music. Itse asiassa se on jopa ensimmäinen muistoni: oltiin Helsingissä kesälomamatkalla ja mentiin katsomaan se oikein elokuvateatteriin. Jännissä kohdissa sain istua äidin sylissä Sen jälkeen olen nähnyt elokuvan varmaan kymmeniä kertoja.

Muita lempielokuviani ovat muun muassa Kieslowskin Kolme väriä: Sininen, Suzanne Bierin Things We Lost In The Fire, Notting Hill... ja vaikka mitä, laidasta laitaan, paitsi että kauhuelokuvista en arkajalkana tykkää.

Elokuvateatterissa kävin tällä viikolla katsomassa Larry Crownen mutta se oli niin kauhistuttavan huono, että jäi kesken. Talsittiin todellakin ulos kesken filmin, oli se vain niin piinallisen huono. Tunnettiin ystäväni kanssa kovasti myötähäpeää Tom Hanksia kohtaan.

Viimeisin positiivinen elokuvateatterikokemus oli Woody Allenin Midnight in Paris. Se oli ihana! Woody on kyllä yhä (tai taas) todella hyvässä terässä

Me käytiin isännän kanssa viime viikolla kattomassa Ole luonani aina.
Romanttinen draama. Mä tykkäsin kovasti, isäntä ei. Olin lukenut saman kirjana aiemmin. Leffa oli minusta hyvin toteutettu, mutta kirjaan verrattuna jäi vähän vajaaksi. Vaan niinkai se aina on jos kirjaan vertaa.
Jos tykkää itkeä leffassa niin suosittelen, oli tosi surullinen.

Voisiko joku selittää mulle tuon elokuvan Mulholland Drive? Mulla meni se loppu ihan yli hilseen eli en ymmärtänyt kuka oli kuka ja miten tämä Diane littyi Bettyyn? Sama ihminenkö? Mitä, missä, milloin?

En ihan muuten enään muista kuinka tuo päättyi mutta huomasin tuolla IMBD sivuilla kuvauksen siitä; http://www.imdb.com/title/tt0166924/faq#.2.1.1 se on hieman liian pitkä tähän laitettavaksi joten laitan vain tuon linkin

Missä kuljimme kerran, tv-sarjaversio. Olin tosi epäluuloinen, kun katsoin ekaa jaksoa, mutta kuinka ollakaan, olen nyt ihan koukussa!

Kirjassa oli upeasti Helsinki pääosassa, se jää sarjassa vähän sivuun, arvatenkin rahasyistä. Sen sijaan kirjan heikkous, yksiulotteiset henkilöhahmot, ei todellakaan enää häiritse sarjaa katsoessa, sillä nämä ihmiset elävät ja hengittävät. Lavastus ja puvustus on myös ihan herkkua.