Lääkärien suhtautuminen lihavaan ihmiseen

Ajattelinpa kertoa oman kokemukseni, joka tosin tapahtui kouluterveydenhoitajan vastaanotolla.

Ainahan siellä on ylipainosta sanottu, ja asiasta joutunut keskustelemaan, eikä se nyt huonolla itsetunnolla varustetulle teinille ollut kovin helppoa tai miellyttävää. Laihdutusta nuo keskustelut eivät ainakaan auttaneet, siinä jäi vaan sellainen "piikit pystyyn"-asenne, että helppopa se on toisten sanoa.
Ja kun laihduttamaan kunnolla aloitin, se oli nimenomaan se oma oivallus joka iski päähän, että tätä ei voi tehdä kukaan muu kuin minä. Ikinä en saanut terveydenhoitajalla painonpudotuksesta positiivista kuvaa siitä miten se terveyteen vaikuttaa, aina vain sen nalkutuksen ja huomauttelun.

Loukkaavinta kuitenkin oli se, että kun kerran olin lihava teini, niin totta kai terkkari oletti minun olevan laiska ja liikkumaton, ja totta kai mätän herkkuja ja roskaruokaa suuhuni päivät pääksytysten. Muistan sen tunteen, kun hän kysyi, että kukas teidän kotona tekee ruokaa, että käytätte varmaan voita yms. ruuanlaitossa.

Koko perheeni siis leimattiin lihavaksi ja terveellisestä ruuasta tietämättömäksi vain sen takia, että lapsi oli lihava. En sano, etteikö se voi joskus ollakin niin että lihavilla vanhemmilla on helpommin myös lihavia lapsia, mutta minua kuitenkin loukkasi terveydenhoitajan suora oletus siitä, että olen vain automaattisesti laiska mässäilijä, joka ei edes yritä syödä terveellisesti.

Nyt odotan melkein lapsellisella innolla seuraavaa tarkastusta kyseisen terveydenhoitajan luona, jolloin voin näyttää hänelle pitkää nenää, sillä tämä läskipäs on vihdoin onnistunut laihtumaan.

Toivottavasti ei mennyt pahasti ohi aiheen, oli vain pakko avautua.

Moikka
Pakko kertoa positiivinenkin kokemus (negatiivisiakin kyllä on...). Mutta siis tällä viikolla mulla oli aika varattuna lääkärille joka on erikoistunut painonhallintaan.
Mulla ei ollut oikein mitään odotuksia, itse asiassa olin vähän sitä mieltä että samat lötinät tulee ja passitus kotiin sanoilla syö terveellisesti jne.

No toisin kävi, mietittiin yhdessä ihan oikeasti mitä voisin muuttaa elintavoissani. Viljatuotteita vähemmälle, ruokailut pöydän ääressä, mielihalujen taltuttaminen jne. Ei, uusia nämä eivät olleet minullekaan mutta jokin siinä tavassa jolla hän esitti ne herätti. Lisäksi hän kirjoitti reseptin laihdutuslääkettä joka vähentää ruokahalua (Reductil). Oma työterveyslääkärini ei sitä halunnut kirjoittaa vaikka olin valmis maksamaan sen ilman kela-korvausta.
No lääke on nyt aloitettu ja psykologista tai ei mutta musta tuntuu että se auttaa heti. Sellaista älytöntä ruokahalua ei ole, syön kyllä ihan kunnolla mutta se ylimääräinen syöminen on jäänyt, olen siis nyt noissa ohjelman antamissa määrissä

Tällainen kokemus siis minulla, lääkärissä käynti maksoi tietty jotain mutta kannatti ehdottomasti. Tammikuun lopussa sitten on seurantakäynti.

Tsemppiä kaikille! ja hyvää joulunalusaikaa!

sunnuntaina, 18. tammikuuta 2009 klo 17:16 paperitiikeri kirjoitti:

Tähän lisäksi että esim korkean verenpaineen tai aikuistyypin diabeteksen tapauksessa terapiasuunnitelmassa MUISTAAKSÈNI ensimmäinen suositeltu hoitovaihtoehto on yleensä liikapainon korjaamisen yrittäminen, koska näin saattaa olla mahdollista välttää kokonaan lääkkeet ja niiden mukanaan tuomat sivuvaikutukset.

Niinhän tuota äkkiseltään luulisi. Kävin muutama päivä siten työterveyslääkärillä, koska olen huolissani terveydestäni. Nimittäin minulla on jo pitkään ollut korkeat verenpaineet, joita on vaan seurattu. Lisäksi riskini sairastua kakkostyypin diabetekseen on korkea kahden raskausdiabeteksen vuoksi. Otin itse asian esille ja yritin saada häntä kirjoittamaan lääkärintodistusta, jossa suositellaan väliaikaisesti yövuorojen vähentämistä tai lopettamista kokonaan, jotta saisin elämäni rytmin sellaiseksi, joka auttaa painonpudotuksessa ja elämäntapamuutoksessa. Hektinen kolmivuorotyö kun ennemminkin on terveysriski. Lopulta, kovan tinkaamisen jälkeen sain lopulta lapun, jossa suositeltiin selvittämään, onko mahdollista vähentää yövuoroja

torstaina, 10. joulukuuta 2009 klo 19:07 löppönen kirjoitti:

Ajattelinpa kertoa oman kokemukseni, joka tosin tapahtui kouluterveydenhoitajan vastaanotolla.

Ainahan siellä on ylipainosta sanottu, ja asiasta joutunut keskustelemaan, eikä se nyt huonolla itsetunnolla varustetulle teinille ollut kovin helppoa tai miellyttävää. Laihdutusta nuo keskustelut eivät ainakaan auttaneet, siinä jäi vaan sellainen "piikit pystyyn"-asenne, että helppopa se on toisten sanoa.
Ja kun laihduttamaan kunnolla aloitin, se oli nimenomaan se oma oivallus joka iski päähän, että tätä ei voi tehdä kukaan muu kuin minä. Ikinä en saanut terveydenhoitajalla painonpudotuksesta positiivista kuvaa siitä miten se terveyteen vaikuttaa, aina vain sen nalkutuksen ja huomauttelun.

Loukkaavinta kuitenkin oli se, että kun kerran olin lihava teini, niin totta kai terkkari oletti minun olevan laiska ja liikkumaton, ja totta kai mätän herkkuja ja roskaruokaa suuhuni päivät pääksytysten. Muistan sen tunteen, kun hän kysyi, että kukas teidän kotona tekee ruokaa, että käytätte varmaan voita yms. ruuanlaitossa.

Koko perheeni siis leimattiin lihavaksi ja terveellisestä ruuasta tietämättömäksi vain sen takia, että lapsi oli lihava. En sano, etteikö se voi joskus ollakin niin että lihavilla vanhemmilla on helpommin myös lihavia lapsia, mutta minua kuitenkin loukkasi terveydenhoitajan suora oletus siitä, että olen vain automaattisesti laiska mässäilijä, joka ei edes yritä syödä terveellisesti.

Nyt odotan melkein lapsellisella innolla seuraavaa tarkastusta kyseisen terveydenhoitajan luona, jolloin voin näyttää hänelle pitkää nenää, sillä tämä läskipäs on vihdoin onnistunut laihtumaan.

Toivottavasti ei mennyt pahasti ohi aiheen, oli vain pakko avautua.

Ihan hyvä, kun kirjoitit, sillä samanlaisia kokemuksia on varmaan monia ja kaikilla tarinoilla ei ole noin onnellinen loppu kuin sinulla. Juttele sen terkkarin kanssa, miltä sinusta tuntui, jos vaikka menesi viesti perille. Ihan hyvä, että se terkkari ottaisi kotiin yhteyttä, sillä usein vamhemmat kuitenkin tekee ne ratkaisut kauppareissuilla ja valmistavat myös ruoatkin hyvin pitkälle.

Minulla on viimeisen puolen vuoden ajalta kaksi hyvin erilaista kokemusta lääkäreistä (tai no kokemuksia on enemmänkin, mutta näissä ylipainokysymyksissä).

Ensimmäinen on joulukuulta reumapolilta. Siellä lääkäri kävi läpi sairaushistoriani ja kertoi sitten, että ylipaino voi olla kohonneiden tulehdusarvojen taustalla. Kehotti vähän laihduttamaan ja ennen kaikkea lisäämään liikuntaa. Suositteli jopa lajeja suoraan. Painotti vielä, että jos diagnoosi menee tuonne selkärankareumaan tai sen sukulaissairauksiin, niin liikunta on erittäin tärkeä osa hoitoa. Kirjoitti nämä vielä epikriisiin ja lääkityksen b-lausuntoon.

Ensimmäisen kuukauden kiroilin kuin pieni eläin, että millä miä pudotan painoa, kun paikat on niin kipeät ettei liikkeelle pääse. Sitten päätin mennä sinne uimaan - ja muutaman kerran jälkeen kivut hieman hellittivät. Juuri kun olin saanut vähän jujusta kiinni jouduin pakkolepoon hengenahdistuksen vuoksi ja päätin, ettei paino ainakaan sinä aikana nouse - eikä se noussutkaan. Ja kerkesin pohtimaan lääkärin sanoja tarkemmin. Tuloksena on mm., että aloitin juoksuharrastuksen ja painosta on hävinnyt nyt noin 8 kiloa ja menen hyvillä mielin parin viikon päästä hänen vastaanotolleen.

Toinen kokemus on sitten tuoreempi, reilun kuukauden takaa. Menin kotikuntani terveyskeskukseen ensimmäistä kertaa, koska toinen päkiäni oli tulehtunut ja turvoksissa. Tuttu oire ja hoidonkin tiesin - kortisonipiikki ja lepoa. Tämä lääkäri oli näitä täälläkin kuvattuja: ennen kun ennätin istua alkoi paapattaa ylipainosta ja sen riskeistä. Väliin yritin sanoa, että olen tänä vuonna pudottanut painostani reilut 6 kg (5 % ) ja matka jatkuu. Ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa ja sitten 10 minuutin paasauksen jälkeen kysyi "miksi tulit?" Kerroin vaivan ja pyysin kortisonipiikkiä. Lääkäri tutki jalan ja totesi "kyllä tähän varmaan piikki auttaisi, mutta ei enää keretä pistämään. Jos on monta asiaa niin pitää varata pidempi aika"

Siinä kohti ilmoitin suoraan, että herra on hyvä ja pistää ne piikit ja kirjoittaa sairauslomaa loppuviikon (tiedän etten pysty töitäni tekemään 2 päivään piikin jälkeen). Minä en lähde ennen - tiedän kokemuksesta että se homma hoituu muutamassa minuutissa. (Nopeimmillaan minulla on mennyt 4,5 minuuttia lääkkärin huoneessa samalla asialla ja ihan vieraalla lääkärillä). Pisti se ne piikit ja jalasta tuli taas hyvä.

Pitäisi varmaan opetella joku tässäkin ketjussa ollut litanja valmiiksi "tiedän että olen läski ja tiedän että se vaikuttaa terveyteeni, mutta olen myös reumaatikko ja vaadin sairaudelleni hoitoa, koska painon pudottamiseksi teen jo kaikkeni"

Mutta tosiaan minä tarvitsin tuon reumalääkärin puhuttelun, ennen kun olin valmis tekemään tosissani painolleni jotain. Hän sen osasi pitää oikeilla sanoin ja oikealla asenteella. Jälkimmäisen lääkärin paasaus tuskin olisi tuottanut samaa tulosta, vaikka olisi ensin sen puhuttelun päässytkin pitämään.

Minunkin on pakko kommentoida täällä......
Kävin tuossa taannoin terveyskeskuslääkärillä (pakosta), kun oli isovarpaani niin kipeä. Kihti vaivasi ja verikokeisiin ei pääse ilman lähetettä tietenkään.
Ensimmäiseksi hieman itsekin ylipainoinen naislääkäri sanoi minulle, että tuosta sinun ylipainosta tuo varvaskipu johtuu ja toiseksi, sinulla on aivan vääränlaiset kengät. Ja alkoi tietenkin paasaamaan laihduttamisesta..... Minä siinä sitten rauhallisesti kysyin, että jos kerran laihtuminen on tuosta vaan tapahtuva asia, niin miksi sairaanhoidon henkilökunnassa on niin paljon ylipainoisia henkilöitä? Eipä vastannut mitään, vaan lähetti kokeisiin. On tepsinnyt muillakin......
Mulla on sairaalan puolella omalääkäri, joka osaa ilmaista asian ihan eritavalla. Ei paasaa, eikä kohtele ala-arvoisesti. Muistuttaa aina vaan, että suurimman osan ihmisistä ei pitäisi painaa yli sataa kiloa. Ja kilokin kun on lähtenyt, niin iloitsee vilpittömästi puolestani.

Eräs ystäväni meni työterveyslääkäriin poskiontelotulehduksen takia ja tuli itkien takaisin saatuaan saarnan lihavuudesta. Hoitaja itsekin. Ei saanut silloin sanottua, että "kiitos kun kerroit, en tiennytkään olevani lihava."

Menin lääkärille kun astuin naulaan,että se avataan ja puhdistetaan,mutta kuis kävikään,ukko tohtori alkoi minun liikakiloja päivittelemään,sanoi että lihaville käy onnettomuuksia herkemmin,että nyt lsitetaan sinut laidutuskuurille ja terveyskeskus ryhmään,huusi... ei helvetissä,olen siinä kerran ollut ja suolikaan ei toiminu paitsi ihan pakkokonstein,kun siellä ei saa kun kuitua rahkaa,ei rasvaa,ei edes kalaa!
Sitten ukko kirjotteli kaikenmailman kokeisiin,ihan ok,mutta lääkäri kuvitteli että kaikki oli päin peetä,kuinkas kävikään,minulla oli kaikki hyvin,paitsi verenpaine,mutta alenevaan sanoin,siinä ukolla ihmetystä riitti,miten voi olla noin hyvät arvot ja noin lihava nainen!

Kokemuksia on lääkäreistä täälläkin, suurinosa todella huonoja ja osa ei edes liity ylipainoon mitenkään, mutta ovat kyllä jättäneet jälkensä. Lääkäriin mennessä sydän hakkaa ja pulssi on nopea, hermostuttaa ja ahdistaa. Joitakin vuosia sitten en antanut lääkäreiden edes koskea saati tutkia ja terveyskeskuksen tai sairaalan pihassa napsahti päälle hyvin agressiivinen vaihde (monet ystäväni ovat kuvailleet minua liian kiltiksi...), joten parempaan päin ollaan kuitenkin menty.

Noh, joka tapauksessa, tuohon tilanteeseen johtaneista kokemuksista muistan yhden aika selvästi. Luulen, että olin neljätoista tai siinä tienoilla kun tämä tapahtui. Oli joulukuu ja minulla oli ajanvaraus erikoislääkärille, sillä minulla epäiltiin olevan diabetes. Jouduin naislääkärin vastaanotolle, joka sitten suoraa huutoa paasasi minulle siitä, kuinka minun on pakko laihtua. Huusi. Ja niin kovaa, että kun pääsin huoneesta ulos, äitini kysyi, että huusiko se lääkäri oikeasti minulle.

Noh, kuinkas kävikään, olihan joulukuu ja joulu tulossa. Sain joululahjaksi suklaarasian yhdeltä kavereistani ja muistan purskahtaneeni itkuun. Muistan myös elävästi sen, kun istuin sängylläni lautasellinen makaroonilaatikkoa sylissäni ja taisinpa itkeä silloin, kun olin niin ahdistunut, etten halunnut syödä. Olin todella ylipainoinen nuori, mutta huutaa ei olisi tarvinnut. Konkreettinen apu olisi ollut parempi vaihtoehto...

Minulle erään lääkärin ajattelematon kommentti joskus alle 18-vuotiaana aiheutti sen, että en seuraavaan yli kymmeneen vuoteen ollut pätkääkään kiinnostunut siitä mitä söin, ja liikkuminenkin jäi vähälle. Lääkäri sanoi jotakuinkin niin, että "reilusti ylipainoinen olet, mutta ei sinun kannata laihduttaa kun et onnistu kuitenkaan". Painoin silloin (n. 15 vuotta sitten) hiukan vähemmän kuin nyt, sen jälkeen paino ehti nousta melkein 15 kiloa lisää.

Nyt tiedän, mistä tuo kommentti johtui, mutta silloin lääkäri ei kertonut mitään syytä. Hän olisi voinut sanoa, että se johtui yhdestä lapsuuden leikkauksesta sillä alueella, joka säätelee kylläisyydentunnetta.

Vasta yli 15 vuotta myöhemmin se minulle kerrottiin, kun aloin asiasta kysellä. Ensin olin täällä kysynyt Patrikilta, voisiko tuo mitenkään liittyä siihen että paino ei putoa millään. Sen jälkeen sitten "uskalsin" kysyä myös lääkäriltä samaa, ja selvisihän se syy.
Samalla selvisi sekin, että vanhempani olivat ihmetelleet samaa jo silloin, kun olin vasta muutaman vuoden ikäinen. Olisin kuulemma voinut syödä miten paljon tahansa, jos ei olisi rajoitettu.

Tänä vuonna minulle on selvinnyt, että vähäinen syöminen (joka tuli tutuksi ensimmäistä kertaa n. viisivuotiaana lastenlääkärin määräyksestä) ei suinkaan ole ratkaisu tällaiseen tilanteeseen. Se vain pahentaa ongelmaa entisestään. Sen sijaan pitää syödä sellaista ruokaa, joka tekee oikeasti kylläiseksi. Pelkkä kasvisten lisääminen ja kalorimäärän vähentäminen ei riitä. Vasta kun aloin syödä reilusti rasvaa ja vähemmän hiilihydraatteja, hallitsemattomat syömistilanteet jäivät pois.

Mutta eipähän terveydenhuolto voi tietysti tällaista kenellekään suositella, kun viljatuotteiden osuus yleisissä suosituksissa on niin suuri. En kyllä tällä hetkellä varmasti syö sen epäterveellisemmin kuin aiemmin, vaikka en viljatuotteisiin koskekaan. Kasviksiakin menee reilusti enemmän kuin ennen, ja nälkä ei vaivaa. Harmittaa vain, kun en tätä saanut tietää jo kauan sitten. Olisi muutama turha laihduttamisyritys jäänyt tekemättä.