Erotaanko ylipainon vuoksi?

lauantaina, 28. tammikuuta 2012 klo 23:07 @lli kirjoitti:

Ei meillä ainakaan erota painonmuutoksista, eikä muistakaan murheista, se on käynyt selväksi. Tai oli se oikeastaan selvää jo liiton alussa, yli 30 vuotta sitten. Meillä on välillämme jotain sellaista, että "kestämme" ja tuemme toisiamme lämmöllä siihen lopulliseen eroon asti, jota kukaan ei voi välttää.

"Never say never", pakko sanoa, vaikka ei kohdallasi pitäisikään paikkaansa.

Niin minäkin luulin, kunnes 33 vuoden jälkeen ykskaks havahduin muuhun totuuteen. Itse erosin valheellisesta elämästä ja elän nyt onnellisena uudessa liitossa toivoen, että ei tule muita kuin se luonnollinen yllätys. Painolla ei ollut tekemistä asian kanssa.

lauantaina, 28. tammikuuta 2012 klo 17:09 *MaLa* kirjoitti:

lauantaina, 28. tammikuuta 2012 klo 10:42 Flora's Secret kirjoitti:

*MaLa*, eikö tässä ollut kyse siitä miten käy jos kumppani lihoo, kun suhteen alussa oli ollut normaalipainoinen. Sinua ilmeisesti ylipaino ei häiritse, ainakaan paljon, tai et olisi alun perin ryhtynyt suhteeseen ylipainoisen kanssa.

Juu juu, mutta siis sitä halusin korjata, että ns. normaalipainoiset olis kaikki olleet sitä mieltä että ero passaa. Ettei yleistä kaikkiin normaalipainoisiin.
Siis, vaikka jo alkuunkin oli hieman ylipainoinen, kyllä tässä 10 vuoden aikana tuolle ukolle on lisää kiloja tullut, muttei se mua haittaa.

Komppaan. Itsekin olen normaalipainoinen ja olen koko tahanastisen elamani ollutkin, eli en oikein usko etta aihetta vastaan olevat ovat valttamatta kaikki ylipainoisia

lauantaina, 28. tammikuuta 2012 klo 11:19 Empatti kirjoitti:

Ajattelen niin, että jos parisuhteen perusta on kunnossa, ts. yhdessäolo pohjautuu siihen, että toinen puolisko on ihmisenä sellainen jonka kanssa oleminen vain tuntuu oikealta ja tasapainoiselta, niin silloin ulkonaiset seikat eivät aja eroon. Puhutaan sellaisista asioista kuin kaveruus, ystävyys, huumorintaju, arvot, tavoitteet jne. unohtamatta tietenkään sitä, että myös peiton alla kaikki on ok.

Jos toisen lihominen aiheuttaa eron, niin mielestäni silloin vain koko suhde on ollut jo alkujaan heikolla pohjalla. Jo paljon ennen kuin lihominen on mennyt täysin överiksi eli ennen kun isoja muutoksia on alkanut tapahtua ja jos se asiana on merkitsevää kummallekin tai vaikka vain toiselle, niin sellaiseen olisi hyvässä parisuhteessa puututtu yksissä tuumin ilman sarvia ja hampaita.

Taydet kompsit talle!

perjantaina, 27. tammikuuta 2012 klo 19:56 Flora's Secret kirjoitti:

Rosemarie ja Viltsu84, hiustenväri-esimerkkini ei ollut tarkoitettu ihan kirjaimellisesti. Ajattele vaikka rotua, ihonväriä, pituutta, ihan mitä tahansa ominaisuutta... Olisin voinut sanoa että mustista naisista tykkäävä ei innostuisi minusta, tai lyhyeistä aasialaisista tykkäävä, enkä voisi sen perusteella haukkua häntä ja vaatia että hänen pitäisi kiinnostua pitkistä vaaleaveriköistä. Miksi lihavan sitten pitää saada vaatia että normaalipainoisista pitävä pitäisi rakastua lihavaan?

Ihastumme usein samantyyppisiin ihmisiin, on tiettyjä piirteitä mitä haetaan, ehkä ihan tiedostamatta sitä. Miksi se on väärin? Ihminenhän yrittää (kuten muutkin eläimet) alitajuisesti löytää kumppanin jolla olisi jälkikasvulle mahdollisimman hyvät geenit. Lihavuus ei ole merkki hyvästä terveydestä, eikä alipainokaan, joten onhan se luonnollista että kiinnostutaan normaalipainoisista ihmisistä helpommin?

Tottakai se loukkaa, kun tajuaa että toinen ei ole kiinnostunut itsestä, mutta ei toisen syyttäminen auta.

Hmm, no itsellani ei ole ollut tuollaisia tarkkaan mietittyja kriteereita ulkonaon suhteen. Oikeastaan jos ihminen on avoin ja valmis rakkaudelle, sita voi yllattaa itsensakin miten erilaisiin ihmisiin voi rakastua. Mutta onhan niita sitten kaiketi sellaisiakin, joille vain tietynlainen kelpaa, tietty ihonvari tai rotu...

Mahtoikohan Flora's Secret tarkoittaa osittain sitä, että ei kyse ole aina pelkästään niistä kertyneistä kiloista, vaan siitä muuttuneesta elämäntavasta, joka on myös niitä kiloja tuonut? (Ja sori, jos tästä on ollut puhetta. En jaksanut ihan suurennuslasin kanssa lukea kaikkia viestejä muutamalta edelliseltä sivulta.) Ajatellaanpa pariskuntaa, joka on suhteen alkuaikoina ollut fyysisesti aktiivinen ja hyvinvoiva, sekä kohtuullisen normaalipainoinen. Noh, ajatellaanpas sitten, että vaikkapa samaisen pariskunnan nainen alkaisi viihtymään lenkkipolkua ja kuntosalia paremmin kotisohvalla käsi sipsipussissa. Juoksumatto vaihtuisi siis Kaunareihin. Luultavasti niitä kilojakin alkaisi kertymään. Voi hyvinkin olla, että sen edelleenkin fyysisesti aktiivisen kumppanin olisi vaikea hyväksyä sitä, että kumppani luopuisi yhteisistä liikuntaharrastuksista ja terveellisemmistä elämäntavoista ja vaihtaisi harrastuksekseen telkkarin tuijottamisen ja muun löhöilyn. Esitin asian nyt karrikoidusti.

Minä en ollut langanlaiha, kun suhteeni miesystäväni kanssa alkoi. Silti kelpasin hänelle. Jos hän nyt yhtäkkiä sanoisi, että läskini häntä haittaavat, niin joutaisikin mennä. Jos taas jatkaisin lihomistani (olen lihonut n. 7 kg suhteen aikana ja pudottelen niitä pois parhaillaan) vielä vaikkapa 10 kilon verran, lopettaisin liikunnan ja alkaisin syömään epäterveellisesti ymmärtäisin kyllä, jos hyväkuntoinen miesystäväni kokisi minun muuttuneen liikaa. Yksi syy siihen, miksi mies ihastui minuun oli se, että pidän itsestäni huolta (HOX!! Vaikka BMI:ni oli suhteen alkuvaiheessa > 25!) liikkumalla ja syömällä kohtuullisen terveellisesti, koska hän toimii itsekin samalla tavalla elämässään. Jos mä alkaisin taas sohvaperunaksi ja antaisin painoni nousta vielä hurjemmin, tuntuisi hänestä varmasti siltä, ettei meillä enää olisi niin paljoa yhteistä.

Jopas oli hankalasti selitetty. Jopa mun itseni mielestä.

jessie83 pystyi selittämään mitä tarkoitin. Äidinkieleni ei ole suomi, joten en aina saa ajatuksiani puettua sanoihin tai muutettua tekstiksi kovin hyvin

Flora's Secret, juuri tuota Jessien sanomaa minäkin yritin monessa viestissä kertoa. Mutta hyvä, jos olet tuota mieltä, sitten ymmärrän kantasi ja olen samaa mieltäkin. MUTTA jos lihominen johtuu vaikka lasten synnyttämisestä (jonka jälkeen monien on vaikea kiloista päästä eroon vaikka kuinka jatkaisi samanlaista elämää kuin ennen raskautta, koska aiemmassa elämässä ei tarvinnut laihduttaa) tai sairaudesta tms., niin siinä tapauksessa parisuhteen pohjan täytyy olla aika heikko, jos eroon päädytään.

Ja minäkin kohtuullisen normaalipainoisena tätä mieltä olen...

Jep, jep, jos kilot pääsevät kertymään ikään kuin "huomaamatta" (esim karkkipussi tuolloin ja tällöin siinä missä ennen ei sellaista syönyt), ja eron syynä on lihava ulkonäkö, on suhde alun perinkin mielestäni ollut hataralla pohjalla. Jos taas lihavuuteen liittyy selkeitä elämäntapamuutoksia tai muuta yllä esitettyä, on ero ymmärrettävämpi.

Tää oli vissiin tiivistelmä jo sanotusta. Mutta myös mun mielipiteeni.

Toisaalta, on helppo sanoa ilkeesti et sä olet niin ällön lihava... Ehkä kuitenkin se on an easy way out kun ei osata kertoa mikä oikeesti nyppii... Ja jos erotaan niin yleensä ollaan riidoissa ja valitettavasti myös halutaan olla ilkeitä ja tiedetään kyllä että ulkonäkö on herkkä paikka meille ihan jokaiselle.
Ja siitä lihomisesta - on myös vissi ero lihoaako ja pitää ulkonäöstään huolta vai muuttuuko rähjäiseksi variksenpelätiksi. Ainakin täällä päin on myös upean näköisiä isokokoisia ihmisiä! (siis en puhu kyllä itsestäni vaan siis tuolla kaupungilla...)