Erotaanko ylipainon vuoksi?

Tiedättekö onko joku eronnut (tai erotettu) ylipainon vuoksi? Yhtenä syynä monien joukossa olen siitä kuullut kerrottavan, mutta uskon, että se on lähinnä lisäpiste yleiselle pahoinvoinnille.

Tämä tuli mieleen, kun muutaman kerran on KK:n eri ketjuissakin kerrottu ylipainon olevan yksi syy huonoon omaan-/ itsetuntoon esim. seksin ja läheisyyden suhteen. Ja onko tämä vain naisten ongelma, kokevatko myös miehet, että vaimot/tyttöystävät eivät pidä heistä ylipainoisina?
Kumppanin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta jos ollaan jo suhteessa ja yhdessä lihottu matkan varrella, niin onko omat tuntemukset oikeita eli onko ylipainoinen mies kypsynyt ylipainoiseen naiseensa (tai nainen mieheensä)?

Aika useinhan käy niin, että vakiintunut pari alkaa kerätä niitä kuuluisia parisuhdekiloja. Lihotaan ja totutaan toisten makkaroihin. Mikä saa sitten naisen tuntemaan itsensä luotaantyöntäväksi? Oletteko kyselleet miehiltänne heidän ajatuksiaa? Ja huomaako tuhti tyttö että vieressä makaa potra poika vai sureeko hän vain omia kilojaan?

On pareja joissa toinen on riuku ja toinen pyöreä. Olen joskus miettinyt, kerääkö toinen pehmusteita pahaa maailmaa vastaan, mikä on pielessä että lihoo. Ja miksi toinen pysyy mitoissaan, onko esim. ympäristön paine työpaikoilla hoikkuteen kannustava. Osalla perintötekijät määräävät tahdin, mutta ei varmaan kaikilla.

Laihduttaminenkin onnistuu, jos on samassa tilanteessa oleva kumppani. Yhteinen parisuhdekilojen-pudotus-kamppanja olisi monille mieleen. Kuntosalit huom. tässä on markkinarako (ilman pakkojäsenyyttä, vaan vain kilokoulun ajaksi).

Minut jätti entinen miesystävä 2 vuoden seurustelun jälkeen ylipainoni takia. Olin hoikka kun aloimme seurustella, mutta lihoin suhteessa, koska mies viihtyi pubeissa, ja tuli sitten pari-kolme kertaa viikossa istuttua iltaa pitkän kaavan mukaan hänen kanssaan, plus päälle grilliherkut, krapulapäivän mätöt jne. Lihoin parisuhteen aikana 50 kilosta 65 kiloon. 55 kilon kohdalla jo mies alkoi huomautella että naamani näyttää pyöreältä. 60 kilon paikkeilla kuulin jatkuvaa narinaa läskeistäni ja kun saavutin tuon 65 kg niin mies totesi ettei pysty enää lainkaan tuntemaan seksuaalista halua niin lihavaa kohtaan, joten pakko erota.

Mies itse oli myös jonkinverran pyöreä, mutta omia läskejään mies ei pitänyt mitenkään pahan näköisinä. Läski on ällöttävää vain naisella kuulemma Oli kyllä muutenkin kovin ulkonäkökeskeinen ja tykkäsi joskus listailla mitä kaikenlaisia kauneuskirurgisia operaatioita minun pitäisi teettää että minusta tulisi ok näköinen, ja miten pukeutua ja laittautua, johon itse kuitenkin totesin että olen millainen olen ja jos ei kelpaa niin häivy. Näin jälkeenpäin ajatellen, hyvä että siitä pinnallisesta jätkästä pääsin eroon.

Setri Lukiessani tekstiäsi ajattelin samaa mitä sanoit viimeisessä lauseessa. Mollaaminen tuskin auttaa laihduttamiseen, varsinkin jos samalla joutuu olemaan usein pubissa. Mitähän hän olisi tuumannut, jos olisit nautiskellut vain vichyä ja jääpaloja

Ko. mies kai tarvitsee nukkevaimon pönkittämään heikkoa itsetuntoa. Kunpa naiset rohkaistuisivat tuollaisissa tilanteissa poistumaan takavasemmalle. Voisi lähtiessä antaa listan kauneuskirurgisista ja aivotoiminnan parantamistoimenpiteistä, joita isäntä tarvitsisi miellyttääkseen naista.

Onko kukaan nainen antanut lähtöpassia lihoneelle miehelle?

keskiviikkona, 6. heinäkuuta 2011 klo 11:27 kevyeksi kirjoitti:

On pareja joissa toinen on riuku ja toinen pyöreä. Olen joskus miettinyt, kerääkö toinen pehmusteita pahaa maailmaa vastaan, mikä on pielessä että lihoo. Ja miksi toinen pysyy mitoissaan, onko esim. ympäristön paine työpaikoilla hoikkuteen kannustava. Osalla perintötekijät määräävät tahdin, mutta ei varmaan kaikilla.

Omat vanhemmat on tuosta oiva esimerkki. Isäni ei vaan kertakaikkiaan liho. Voi syödä, mitä mieli tekee, mutta enintään muutaman kilon saa lisää ja nekin sitten taas sulavat vuoden sisään pois, joten kertymään ei pääse. Äidilleni taas kertyvät ylimääräiset syödyt kalorit ihan normaalisti rasvavarastoksi kroppaan. Samoja sapuskoja toki pääosin syövät, kun samassa taloudessa elävät. Työpaikoilla eri ruuat, mutta sielläkin niin päin, että äitini syö terveellisempää ruokaa ja pienempiä annoksia kuin isäni. Ei siis mitään kituutusannoksia, vaan isälläni on usein tapana syödä seisovasta pöydästä lähes ähkyyn asti, kun on tarjolla niin montaa ruokalajia. Toki äitini ruokailutottumuksissa olisi korjattavaa, kuten varmaan lähes jokaisen ylipainoisen ihmisen ruokailutottumuksissa, mutta niin olisi isällänikin. Ei niinkään ole makean perään, mutta rasvaiset ja suolaiset einekset uppoavat kyllä takuuvarmasti.

Isäni on aina painanut niin vähän, että on hitusen alipainon puolella. Lihaksia kyllä löytyy, kun tekee jossain määrin fyysistä työtä, mutta rasvakerrokset on hänellä melko minimaaliset. Äitini taas on jo ylioppilaskuvassaankin hieman pyöreä ja siitä on sitten paino noussut vähitellen. Tosin nyt äitini on onnistunut jo reippaasti painoaan pudottamaankin, toivottavasti tällä kerralla muutos on pysyvä

Mitä sitten tulee tuohon eroamiseen ylipainon vuoksi niin vanhempieni suhteessa kiloilla ei ole mitään väliä. Isä välillä patistaa äitiä laihduttamaan, mutta terveyssyistä, ei ulkonäkösyistä. Äiti puolestaan kuittailee isän riukumaisesta olemuksesta Itse olen seurustellut vain kerran, yli 9 vuoden ajan. Silloin lihoin ruipelosta teinistä lievän ylipainon puolelle, yhteensä n. 20 kiloa. Puolisko lihoi ja laihtui sitten taas välillä, mutta oli hänelläkin hitunen ylimääräistä. Ikinä ei mulle huomauttanut ylikiloista, enkä minäkään hänelle. Ainoastaan tuettiin toisiamme, jos koitettiin laihduttaa. Painolla ei siis ollut mitään väliä. Siitä huolimatta itsetuntooni vaikutti painonnousu, kun päänsisäinen kehonkuva oli vielä se laiha teini ja peilistä katsoikin jotain ihan muuta.

Se on ihan syvältä jos erotaan ylipainon takia. Jos rakastaa toista oikeesti niin silloinhan sitä pitäis hyväksyy sen rakkaimman olipa hän lihava tai ei.

Siks en seurustelekaan. Saan olla rauhassa tällainen kun oon. Ettei kukaan sano että pitäis olla lihavampi tai laihempi.

siis ylipainon ei kuulu olla syy eroamiseen tai erottamiseen! Siis jos jtn rakastaa niin ulkonäön takia ei todellakaan olla rakastunu!!!!!!

Tiinulin lausahdus pisti silmään, että pitää hyväksyä toinen sellaisena kun on.. Jos sitä ostaa tuotteen paketissa, jossa on kuva, niin eikö sitä oleta, että saat tuotteen joka on kuvaa vastaava?
Käytössä tuote muokkautuu, kyllä, muttei muutu toiseksi, yleensä.

Jos parisuhteeseen lähtiessään on laiheliini, niin mielestäni miehellä _on_ oikeus narista läskeistä, ja mahdollisesti jopa erota.
Itse painan tällä hetkellä 125 kg, tähän nykyiseen suhteeseeni tulin 3 vuotta sitten 140 kiloisena. En todellakaan halua lihota grammaakaan takaisin. Mieheni olisi pitänyt minut sellaisenakin, mutta tuskin jos olisin vaikka 10 kiloa lihonnut. Toisaalta: jos mieheni nyt lihoaisi vaikkapa 20 kiloa, kyllä minunkin haluni häntä kohtaan hälvenisivät sen verran että mies lähtisi joko dieetille tai vaihtoon.

Lihominen ei ole yleensä sairaus. Se on laiskuutta, saamattomuutta, välinpitämättömyyttä.. Mutta EI sairaus.
Jos kumppani sairastuu, joutuu pyörätuoliin jonkun taudin seurauksena taikka tapaturman, silloin voidaan kai sanoa että "jos se sut jättää, se ei rakastanut oikeasti". Mutta lihominen?

Sisäinen kauneus ei auta monestikaan siinä seksissä. Valitettava tosiasia. Harva meistä seurustelee ulkoisesti vastenmielisen ihmisen kanssa vaan koska se sisäinen kauneus on niin ylitsevuotavaista. Ei saa tekopyhistellä :P

Ja sille lihomiselle VOI panna stopin. Siksihän me täällä olemme, luullakseni

Aika mielenkiintoinen aihe. Pistää miettimään, että mitäs jos oma mies lihois reilusti. Nyt on tosi urheilullinen, käy salilla ja juoksee ainaskin maratonin vuodessa ja siis lenkkeilee paljon. Vaikee ees kuvitella, mutta ei mua koskaan oo kauheen ylipainoiset miehet innostanut. Voin ihan suoraan sanoa. Mutta en kyllä usko että tuosta syystä itse eroa hakisin. Kun aikanaan miehen kanssa tavattiin, painoin n. 10 kg enemmän kuin nyt. Ihanasti mies aina sanoo, ettei rakkauteen vaikuta se oonko minkä kokoinen. Tosin itse oon jotenkin huomannut, että tykkää kovasti mun timmimmästä kropasta. Saattaa toki vaikuttaa myös se, että itse viihdyn kropassani paljon paremmin.

Mutta siis jos ihan aihetta aatellaan, niin onhan se äkkiseltään aika pinnallisen oloista, jos pitää sen takia erota että toinen lihoo liikaa. Tosin tiedän vastikää eronneen pariskunnan (alle 4-kymppisiä), jossa mies tykkää tosi hoikista naisista, ja kuinka ollakaan vaimo lasten myötä pyöristyi teinimitoista. Ei tuo nyt ainoana syynä eroon ollut, mutta toi mukanaan monenmoista hässäkkää...

Jos parisuhteeseen lähtiessään on laiheliini, niin mielestäni miehellä _on_ oikeus narista läskeistä, ja mahdollisesti jopa erota.

Toki on, mutta sillon on kyseessä TÄYSI KUSIPÄÄ JA ITSEÄÄN PAREMMAKS LUULEVA LUUSERI! Ketään ei voi jättää, jos suhteen aikana sattuu muutaman kilon lihoamaan.

Lihominen ei ole yleensä sairaus. Se on laiskuutta, saamattomuutta, välinpitämättömyyttä.. Mutta EI sairaus.
Jos kumppani sairastuu, joutuu pyörätuoliin jonkun taudin seurauksena taikka tapaturman, silloin voidaan kai sanoa että "jos se sut jättää, se ei rakastanut oikeasti". Mutta lihominen?

Sama periaate on lihoamisen suhteen ihan vaan tiedoksi. jos ihminen rakastuu, niin se rakastuu luonteeseen ja sydämmeen eikä ulkonäköön. On meinaan aika raukkamaista seurustella, jos tykkää vaan ulkonäöstä. Sellaisen ihmisen ei kuuluisi vakituisesti edes seurustella piste!

Sydämmettömiä paskiaisia ne ketkä väittää rakastavansa jtn ja sit jättää lievänkin ylipainon takia!

Mitähän tuohon sanoisi. Meillä olemme molemmat ylipainoisia ja olemme olleet naimisissa jo yli 30v. Olimme hoikkia silloin kun tapasimme, mutta vuosien myötä ja lapsia saadessa kiloja on tullut. Mutta emme ole koskaan tosillemme huomautelleet kiloista ja parisuhteessamme myös seksi pelaa kiloista huolimatta.
Minä ajattelen kyllä niin, että silloin ei oikeasti toisesta välitä, jos lihomisen takia pitää erota. Onko niin, että silloin on oikeesti rakastunut vain ulkoieen olemukseen eikä koko ihmiseen, jos kilojen tultua täytyy häipyä. Ja useinhan miehetkin lihovat samoin kuin naisetkin. Uskovatko he edelleen olevansa hoikkia eivätkä näe omia kiloja, vaan vain toisen kilot?
Nyt olemme mieheni kanssa painoa pudottaneet ihan terveyssyistä molemmat ja hyvältä tuntuu, kun hoikistuu. Ja tällä kerralla minä olen päättänyt, että tämä painonpudotus on viimeinen ja kilot pysyvät poissa. Ja sehän tarkoittaa, että on tehtävä elämäntapamuutos ja muuttaa ruokailutottumuksia pysyvästi. Nyt on pudonnut tammikuusta yli 17 kg ja saman verran on urakkaa jälellä. Motivaatio on korkealla ja puolison kanssa toisiamme tsempataan.

Kaikille painonpudottajille tsemppiä ja pitäkää lippu korkealla. Olemme kaikki yhtä arvokkaita ihmisiä joka tapauksessa.