Ei lapsia kiitos

maanantaina, 20. elokuuta 2012 klo 16:43 Bullakas kirjoitti:

Siia, milloin sinulle tehtiin sterilisaatio?

Yritin netistä etsiä tietoa oman sairaanhoitopiirini sterilisaatioista, mutta törmäsin vain muutamia vuosia vanhoihin keskusteluketjuihin, joissa jotkut väittivät, että Tampereella olisi useamman vuoden jono toimenpiteeseen.

Siitä on nyt puolitoista vuotta. Ja siis hoitotakuun piiriin menee, eli pari kuukautta siitä kun gyne laittaa lähetteen pitäisi heidän olla yhteydessä siitä alkukäynnistä (eli se pään kääntämiskäynti, jonka tarkoitus (ainakin Kätilöopistolla) on saada ihminen luopumaan sterilisaatiosta) ja sen käynnin jälkeen on puoli vuotta aikaa tehdä operaatio.

Kiitos Siia tiedosta!

Jossain keskustelussa esitettiin väite, ettei sterilointi kuuluisi hoitotakuuseen, saattoi olla pelkkä nettiluulo. Perjantaina olen toivottavasti viisaampi.

Flora's secret: Tuo on vähän sama kuin lapsia haluavalle sanoisi että "kyllä se ajatusmaailma saattaa vielä kypsyä etkä haluakaan niitä lapsia". Minä esimerkiksi haluan ehkä joskus lapsen, mutta en missään nimessä halua tehdä lasta (olen ajatellut näin siitä asti kun tajusin lapsin "teosta" jotain eli reilusti yli 10 vuotta). Ihmiskunta kasvaa kuin syöpä enkä halua tehdä lisää syöpäsoluja.

Lisäksi tutkimusten mukaan lapsia jo aiemmin tehneet ovat niitä jotka useimmin katuvat sterilisaatiota, lapsettomat eivät läheskään niin usein.

Kyllä kuuluu sterilisaatio hoitotakuuseen.

Oli muuten Everwen aivan loistavasti sanottu. Siis tuo että saatat joskus HALUTA lapsen muttet TEHDÄ sitä. Peukut pystyyn sille!

Itselläni on pudotettavaa vielä n. 30 kiloa. Syksy tekee kyllä hyvää, koska pääsee taas arkirutiineihin kiinni ja ei ole aina edes aikaa ajatella ruokaa. Ja koulumatkoja tulee pyöräiltyä semmoinen 6 km suuntaansa joten ei sekään huono ole.

Ymmärrän täysin, että henkilökohtaisesti harmittaa sterilisaation ikärajat, kun itse itsensä tuntee ja tietää tasan tarkkaan, mitä haluaa. Tilastollisesti on kuitenkin selkeästi nähtävissä, että alle 30-vuotiaana tehtyjä sterilisaatioita kadutaan enemmän. Eli lääkäri ei pysty tilanteessa tunnistamaan, että onko hän nyt niitä, jotka sitten myöhemmin katuvat, kun kerta ihan tilastollisestikin niin tapahtuu. (Luin jostain, että alle 30-vuotiasta joka kolmas on ajoittain katunut päätöstä ja joka kuudes hakeutuu purkuun). Luulen, että aika usea purkua hakenut nainen olisi toivonut, että kriteerit purkuun olisivat olleet tiukemmat.

En tiedä, missä kuplassa elän, kun en ole törmännyt kehenkään, joka paheksuisi lapsettomuuttani. En ole myöskään törmännyt lapsettomaan, joka pitäisi lapsia hankkineita jotenkin imbesilleinä. Siihen olen kyllä törmännyt, että lapseton sukulainen loukkaantuu, kun ei kuulu kenenkään "ydinperheeseen". En ole törmännyt äitiin, joka puhuisi vain lapsistaan enkä naiseen, joka pitäisi itseään parempana siksi, että hänellä on lapsi. Enkä kyllä ole törmännyt sellaisenkaan, joka pitäisi itseään parempana siksi, että hänellä on ura. Siihen olen törmännyt, että lapsellinen jotenkin kokee alemmuutta siitä, että ei ole opiskellut/edennyt työssään samoin kuin minä.

Epäreiluksi tunnen sen, jos lapsellinen korostuneesti tuo esille sen kuinka minulla on rahaa ja aikaa tehdä, mitä lystään, kun minulle ei ole lapsia. Tottahan se on, mutta jostain syystä asia saatetaan tuoda esille jotenkin syyllistävästi - vai kuulenko sen sitten niin. En minäkään äideille luettele alvariinsa niitä asioita, joista jään paitsi, kun minulla ei lapsia ole. Kyllä minä koen jääväni tietyistä asioista paitsi lapsettomana ja tavallaan sen palkaksi ansaitsen dinkun tulot ja dinkun ajankäytön. (dinkku = double income no kids, sinkku = single income no kids)

OT. Toivottavasti kukaan ei harmistu, kun huomautan, että tämä ketju on arjen pulinoissa ei vertaisryhmässä. Eli minun tulkinnan mukaan täällä olisi tarkoitus keskustella pääsääntöisesti otsikon aiheesta. Vertaisryhmät tai päiväkirjat ovat hyvä paikka kaikenkattavaan ml. tavoitepaino keskusteluun. Tämä siis kaikella rakkaudella

Minusta nämä sterilisaatio-asiat olisi ikärajojen yms lisäksi harkittava yksilökohtaisesti, ja yksilön tulisi ottaa vastuu omasta päätöksestään. Kyllähän jotkut katuvat muitakin tekemiään asioita kuten vaikka kauneusleikkauksia. Jos tämmöinen katuminen sattuu niin sitten korjaus maksetaan omasta pussista. Eli jos joku haluaa sterilisaation niin pitäisi itse maksaa mahdolliset purut jos tulee katumaan asiaa.

Itselläni on hyvin vahvasti se että en nimenomaan halua synnyttää uutta lasta tähän maailmaan, enkä luultavasti edes adoptoida (mutta tästä en ole täysin varma).

Minä olen kyllä kuullut näitä "nainen ei ole nainen jos ei ole äiti" ja "lapset ovat ainoa elämän tarkoitus" juttuja tosi paljon, mutta useimmiten alhaisen koulutustason ihmisten suista.

Ja itse olen lääkäri joten hyvin ymmärrän sterilisaation seuraukset (sen ohella että tiedän miten eri operaatiot tehdään, riskit yms). Minulle eivät oikein mitkään ehkäisytavat sovi, ja kondomi ei ole tarpeeksi luotettava. Seuraavaksi kokeilen kierukkaa, ja jos se sopii niin viiden vuoden päästä olen jo onneksi melkein 30. On inhottavaa joutua syömään "pakotettuna" hormoneita kun ei oikeasti aio koskaan lisääntyä. Ympäristöllekin on hirveä rasite ottaa vastaan hormoneita. Sterilisaatio on ympäristöteko, suorastaan.

Mun mielestä on mielenkiintoista, miten vastahakoisesti lääkäri suhtautui mun haluun saada sterilisaatio. Olin kuitenkin jo kymmenen vuotta asiaa pohtinut oman gynegologin kanssa joka kerta nähdessämme ja hän kirjoitti mulle lähetteen perustuen näihin keskusteluihin. Sit Kättärillä se lääkäri ei edes kysynyt, olenko käynnyt asiaa läpi jonkun kanssa, kuinka kauan olen ajatellut näin tai edes MIKSI haluan sterilisaation. Hän uteli seksuaalisesta suuntautumisestani (olisiko asiaan jotenkin vaikuttanut se, jos olisin lesbo?), tappoi aviomieheni ("mitä jos miehesi kuolee ja alat seurustella nuoren miehen kanssa joka haluaa lapsia kanssasi) ja vähätteli ikäni mukanaan tuomia riskiä (olin silloin lähes 37v). Kun hormoonkikierukkatuputukseen vastasin gynen opettamalla lauseella "en halua hormooniperusteista ehkäisykeinoa", kysyttiin onko mulla joku vakaumus joka kieltää sen. Öö ei, mutta suvussa rintasyöpää. Tähän hän kehtasi tokaista, ettei sitä välttämättä hormoneista saa!

Kaikin puolin kokemus oli nöyryyttävä (yksi vilkaisu ajeltuun alapäähäni ja hän päätti "varmuuden vuoksi" ottaa klamydiatestin) enkä tänä päivänä ymmärrä, miksi samassa sairaalassa tehdään niin sterilisaatiot, abortit kuin synnytyksetkin? Olisi mielestäni paljon parempi keskittää eri ihmisille nämä niin vastakkaiset toimenpiteet. Kaiken lisäksi saamani informaatio oli täysin vajaavaista minkä takia jouduin kahdesti sterilisointiin.

Mutta vinkkinä muille: jos tiedätte mitä haluatte, on teillä lain suoma oikeus se sterilisaatio saada. Ei pidä antaa periksi vaan rauhallisesti kuunnella se käännytyspuhe ja todeta että kiitos, mutta ei kiitos hormonikierukkaa. Ei vaikka teillekin tarjottaisiin sitä "kaksi yhden hinnalla" periaatteella tai muuten nöyryytettäisiin. Jos on yksi asia, josta mä päätän ihan varmasti itse, niin se on mun kroppani.