Ladataan... Ladataan...

”Keho ansaitsee kunnioitusta”

Käsikirjoittaja ja henkinen valmentaja Katri Manninen opetteli elämäntavan, jossa voi pysyä lopun ikäänsä. Kuntoprojektin jälkiaallokossa löytyi tasapaino myös mieleen.

12 VUOTTA

”Vuonna 2003 tein perusteellisen elämäntaparemontin, joka on palvellut minua tähän päivään saakka, kaksitoista vuotta.

Tein tuolloin tietokoneohjelman, jonka avulla mittasin ja laskin kaikki ateriani ja liikuntani. Olen quantified self -tyyppinen ihminen, tykkään mittaamisesta. Ja kun innostun jostain, paneudun siihen apinan raivolla.

Iso oivallus oli, että kroppani näyttää juuri siltä kuin sen kuuluukin näyttää sillä elämäntavalla, jota noudatan. Jos haluan olla tietyn kokoinen, on tutkittava ja opeteltava, mikä on se liikunta tai ruokavalio, jolla se onnistuu – ja jossa voin pysyä loppuelämäni.

Valmiiden dieettien noudattaminen on kuin ostaisit kaksi numeroa liian pienet kengät vain muiden mielipiteiden perusteella ja yrittäisit mahtua niihin. Itsekin olin aiemmin yrittänyt laihtua kaalikeittodieeteillä ja Painonvartijoilla.

Monta vuotta kroppani oli ollut se paskiainen ja vihollinen, jolla ei ole pitkiä sääriä ja täydellisiä tissejä ja joka lihoo, kun syön suklaata. Silloin ajattelin, että kroppani toimii väärin, että siinä on jotain vikaa. Se kuitenkin reagoi juuri niin kuin pitääkin.

Minulla on oma, ainutlaatuinen keho. Se on vahva ja perusterve, ja se on tuottanut minulle kaksi ihanaa poikaa. Se ansaitsee paljon kunnioitusta ja rakkautta.”

12 SENTTIÄ

”Kilot eivät kerro kaikkea. Kun nuorempana onnistuin laihtumaan 76 kilosta 68 kiloon Painonvartijoiden avulla, olin niin sanottu laiha läski. Kutri kuntoon -projektini jälkeen paino oli sama, mutta vyötärö oli 12 senttiä kapeampi. Se tarkoittaa kolmea vaatekokoa!

Oikeaa ruokavaliota etsiessäni luin amerikkalaisia fitness-lehtiä, joissa painotettiin proteiinin riittävää saantia ja sitä, ettei kaloreita pidä vähentää liikaa. Laskin silloin tarvitsevani 1800–2200 kilokaloria päivässä, jotta en menetä lihasta.

Monen laihduttajan kannattaisi aloittaa lisäämällä ruokavalioon proteiinia. Itse juon aamuisin proteiinipirtelön – vedän ihan maustamatonta heraa.

Minulle sopii ruokavalio, jossa 30 prosenttia energiasta tulee proteiineista, 30 prosenttia mahdollisimman luonnollisista rasvoista ja loput 40 prosenttia hyvistä hiilihydraateista: pähkinöistä, kasviksista ja täysjyväviljasta.

Muutosta tehdessä kannattaa vaikka kuvata ateriat ja miettiä, millaisia ruokia tulee syöneeksi: miten niitä voisi muokata tai korvata paremmilla vaihtoehdoilla? Ruoan on oltava sellaista, joka maistuu hyvältä, on helppo toteuttaa ja josta tulee hyvä ja energinen olo.”

20 RASKAUSKILOA

”Normaalipainoni on vakiintunut noin 68 kiloon, mutta raskauksien aikana kiloja tuli lisää – kuopusta odottaessa yli 20. Puolessa vuodessa olin kuitenkin takaisin omissa mitoissani, vatsanahkaa lukuunottamatta. En ollut huolissani. Minulla oli varmuus siitä, miten pääsen takaisin normaalitilaan.

Olen niin tyytyväinen, että otin aikoinaan kokonaisen vuoden tutustuakseni omaan kehooni ja sen toimintaan!

Pikadieettien sijaan kannattaisi ajatella, että jos nyt käytän tähän rauhassa vuoden, en laihduta enää ikinä. En enää havahdu keväisin siihen, että pitää päästä bikinikuntoon. Sitä nautintoa ei voi tietää, jos sitä ei ole kokenut.

Moni elää ensin tavalla, joka saa ylipainoiseksi, ja sitten vaihtaa dieettiin, joka pitkään jatkettaessa laihduttaisi anorektiseksi. Kun tavoitepainoon on päästy, oikean loppuelämän ruokavalion harjoitteluun ei olekaan energiaa ja motivaatiota. Ääripäiden sijaan pitäisi löytää kultainen keskitie.”

50 NOTKAHDUSTA

”Sain burnoutin vuonna 2005, ja sen jälkeen olin pari vuotta tosi sekaisin. Kokeilin kaikkea: hypnoosit, aarrekartat, visualisoinnit, tarotit, ennustajat, chakravärit, puiden halaamisen ja henkioppaat…

En ymmärtänyt, että minussa itsessäni on jo ne resurssit, joilla hyvä olo palaa. Se ei ole kiinni ulkoisista olosuhteista.

Nettiradion kautta kiinnostuin yhdysvaltalaisen muutosvalmentajan Micheal Neillin näkemyksistä. Valmentajaksi ryhtyminen alkoi vetää puoleensa. Ensin tuntui, ettei siinä ole järkeä – minähän olin kirjailija! Lopulta keväällä 2012 matkustimme perheen kesken Los Angelesiin, missä opiskelin henkiseksi valmentajaksi Neillin Supercoach Academyssa.

Valmennus perustuu ajatukseen siitä, miten sumealla logiikalla vaihteleva sisäinen tilamme vaikuttaa ajatteluumme. Usein oletamme, että ulkoiset tapahtumat pakottavat tuntemaan tietyllä tavalla, mutta emme osaa tulkita sisäistä tilaa ja kehon tuntemuksia.

Esimerkiksi vireystaso laskee 90 minuutin välein. Kun tunnistat, että joka päivä tulee hetkiä, jolloin kaikki tuntuu kammottavalta, pystyt jättämään ne omaan arvoonsa.

Päivän aikana ihmiselle tulee jopa 50 kertaa epämääräinen huono fiilis. Sisäinen järjestelmämme hälyttää, mutta se myös kytkeytyy pois, kun vaaraa ei ole. Mieli rauhoittuu. Jos alat prosessoida huonoa oloa, lähetät vain viestiä keholle, että hälytykseen onkin syytä. Miksi pyrkiä aktiivisesti eroon jostain, mikä menee kohta itsestään ohi?”

15 TANSSIMINUUTTIA

”Aamutreeni on minulle tärkeä tapa. Kuuntelen musiikkia ja tanssin reippaasti 15–20 minuuttia. Pienet liikkumishetket arjessa ovat arvokkaita: matkat päivähoitoon tai se, kun kaksivuotias haluaa Boom Kahin soimaan ja tanssimme yhdessä.

Viime kesänä olin bodarikunnossa, kun tein paljon rakennustöitä. Olemme muuttamassa maalle vanhaan kotipaikkaani ja kunnostamme rintamamiestaloa. Siellä odottavat tutut peltotiet, mutta nyt saan sinne myös oman puutarhan – ja toivottavasti koirankin. Odotan niin ensi kesää, kun pääsen landelle kuokkimaan! Fyysisessä liikkeessä ajatuskin kulkee.

Liikunta on myös tarkkaavaisuushäiriööni paras lääkkeetön apu. Viime keväänä minulla diagnosoitiin ADHD-I eli tarkkaavaisuushäiriö ilman hyperaktiivisuutta. Häiriö ei tarkoita, etten pystyisi lainkaan keskittymään. Kun olen jostain kiinnostunut, jaksan uppoutua loputtomiin. Se on ollut tuotteliaisuuteni salaisuus. Yksinkertaisissa käytännön asioissa ja arkirutiineissa, kuten uloslähdöissä, minulla on kuitenkin suuria vaikeuksia.

Jollen olisi saanut lapsia, en olisi ikinä tullut hakeneeksi diagnoosia. Nyt minulle on löytynyt lääke, joka toimii ja jonka kanssa selviän lapsiperhearjesta.

Oli vähän järkytyskin tajuta, että kaikki nämä vuodet olen yrittänyt tsempata, eikä mikään tsemppi ole tuonut samaa vaikutusta kuin yksi pieni tabletti. Olen turhaan kokenut huonommuutta – minulla on vain tällainen aivokemia.

Mitä vanhemmaksi pojat tulevat, sitä vähemmän syön lääkkeitä. Sitten saankin taas useammin kadota omaan luovaan maailmaani.”

40 VUOTTA

”Täytin tammikuussa neljäkymmentä. Olen mielestäni nyt fiksumpi, kauniimpi, seksikkäämpi ja itsevarmempi kuin kolmekymppisenä. Jotkut pelkäävät vanhenemista, mutta minä tunnen olevani kypsä aikuinen nainen. Se on tosi hyvä fiilis.

Teen juuri henkilöohjaajana ja käsikirjoittajana ensi syksynä esitettävää dokureality-sarjaa, jossa tavalliset suomalaiset auttavat muita tekemään elämässään muutoksia. On valtavan hienoa päästä toteuttamaan kaikkia puolia itsestään: käsikirjoittajan, nörtin ja valmentajan kykyjä.

Tuntuu, että tähän ikään asti on kerätty tietoja ja taitoja ja nyt se kaikki tulee käyttöön.”

Katri Manninen

  • 40-vuotias kirjailija, käsikirjoittaja ja transformatiivinen valmentaja.
  • Kirjoittanut käsikirjoituksia tv-sarjoihin ja elokuviin sekä nuortenkirjoja, romaaneja ja elämäntaito-oppaita.
  • Asuu Helsingin Puu-Vallilassa, valmistelee muuttoa Mäntsälään.
  • Perheeseen kuuluvat avomies sekä 2- ja 5-vuotiaat pojat.


JOS OLISIN
RUOKA: Itse tehdyt lihapullat, perunat, itse poimituista sienistä tehty kastike ja porkkanaraaste.
JUOMA: Homogenoimaton luomumaito.
HEDELMÄ: Omena (punakaneli).
HERKKU: Itse leivottu korvapuusti.