
Kiloklubilaisena et ole voinut välttyä kuulemasta, että painonpudotuksen pitäisi perustua elämäntapamuutoksiin, ei hetkelliseen pikadieettiin. Tämä väite on saanut vahvistusta tuoreesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin 31 tutkimusta laihdutustulosten ylläpitämisestä. Tutkijoiden mukaan laihdutuskuurit eivät ole pitkällä tähtäimellä katsottuna hyvä keino pudottaa painoa, kerrotaan brittiläisen
The Guardian -lehden verkkosivulla julkaistussa uutisessa. Paradoksaalista, mutta totta.
Korkojen kera
Laihduttajat pystyvät kyllä usein pudottamaan paljonkin painoaan muutamassa kuukaudessa, mutta viiden vuoden kuluttua valtaosa heistä on takaisin lähtöpainossaan – ja usea heistä vieläkin komeammissa lukemissa.
Paino sanalla usea. Niistä tutkittavista, joiden laihdutustaivalta seurattiin yli kaksi vuotta, peräti 83 prosenttia painoi seurantajakson lopussa enemmän kuin ennen laihdutusta.
– Vain pieni osa laihduttaneista pysyy tavoitepainossaan, kertoi tutkimuksen tekijä, Kalifornian yliopiston psykologian tutkija
Traci Mann The Guardianille.
Turhaa työtä?
Mannin mukaan valtaosa laihduttajista olisi voinut yhtä hyvin jättää leikin kokonaan väliin. Huhtikuun
American Psychologist -lehdessä julkaistujen tulosten mukaan tutkittavien paino oli viiden vuoden tarkastelujakson jälkeen samoissa lukemissa kuin laihdutuksen alkaessa, mutta lisäksi he olivat rasittaneet elimistöään jojolaihduttelulla. Aiempien tutkimusten mukaan jojottelu voi aiheuttaa muun muassa sydän- ja verisuonitauteja, diabetestä ja vastustuskyvyn muutoksia.
Tutkimukseen osallistunut tutkija
Janet Tomiyama sanoo asian vielä kärkkäämmin: lihomisen ennuste on suurin niillä, jotka ovat olleet viime aikoina dieetillä.
Tämä ei suurin surminkaan tarkoita sitä, että kannattaa lyödä hanskat naulaan painonpudotuksen suhteen – päinvastoin. Mutta kyse on asenteesta. Jos itseltään kieltää laihdutuksen aikana monia asioita, on repsahdusten riski moninkertainen.
Painon pudottamista ei pitäisi ottaa projektina, vaan prosessina. Kun unohdetaan ajatus laihdutuskuurista ja keskitytään muuttamaan elämäntapoja, tuloksetkin pysyvät. Eikä elämäntapojen muuttaminen tarkoita sellaisten asioiden tunkemista elämään, jotka eivät ole itselle mieluisia. Terveellistä elämää voi elää monella tavalla. Kaikkien ei tarvitse viihtyä pururadalla, syödä kasvisruokaa tai ryhtyä absolutisteiksi. Riittää, että tekee sellaisia asioita, joista kiittää sekä kroppa että mieli.
Iti Verte
Kirjoittaja on Kiloklubin tuottaja.