Ladataan... Ladataan...

Tuoreen äidin liikunta

Liikunta karistaa vauvaa hoitavan äidin kiloja ja auttaa jaksamaan vaativassa elämänvaiheessa. Kokeile liikuntaa miniannoksina pitkin päivää.
äitiys laihdutusHartiat ovat kuin viulunkielet ja vatsalihakset tyystin kadonneet. Pikkuvauvaa hoitavasta voi tuntua, ettei ole aikaa itsestä huolehtimiseen. Vauvanhoitourakka on loputon!

Muistathan, että vaikka vauva vie ison osan päivän tunneista, niin itselle voi nipistää tuokion sieltä, toisen täältä. Sitä paitsi sohvalle pääsee aina takaisin. Eivätkä kenenkään kotityöt ole vielä tähän mennessä karanneet naapuriin.

Vaunulenkit, vatsalihasten haku ja pehmeät venytykset ovat alkuaskelia. Vartti jumppaa silloin tällöin tai pari venytystä riittävät aluksi. Mitä enemmän liikuttaa itseään, sitä paremmin vartalo palautuu ja lihakset voimistuvat.

Kävelylenkin tai pienen jumpan aika voi koittaa, kun isä pääsee hoitamaan vauvaa. Joskus äidin tekee hyvää lähteä ovesta ulos yksilönä, ilman vaunujatketta, vaikka kyse olisi vain kävelystä korttelin ympäri tai kauppareissusta.

Ajankohtaa enemmän merkitsee liikunnan säännöllisyys. Koeta tehdä joka päivä jotain liikunnallista. Moni nainen on käynnistänyt pienet, varovaiset vatsalihasharjoitukset jo synnytyssairaalan sängyssä: maatessa voi hakea vatsalihaksia työntämällä napaa selkärankaan. Samaa kannattaa toistaa vielä silloinkin, kun muutkin vatsalihasliikkeet ovat sallittuja eli jälkitarkastuksen jälkeen.

Uupunut äiti palkitsee itsensä mieluummin venytyksellä kuin herkkupalalla. Kissamaiset venytykset ja pyöritykset ovat helppoja ja nopeita.

Ulos säällä kuin säällä

Vaunulenkki on äidin etuoikeus. Kodin ulkopuolella työskentelevistä vain harva pääsee arkisin päiväsaikaan ulos. Kotona ollessa siitä voi nauttia.

Ikkunasta sää voi näyttää pahemmalta kuin se on. Edes tuuli, sade tai tuisku ei estä vaunulenkkiä, jos varusteet ovat oikeat. Kenkiin myydään käteviä liukuesteitä, jotka eivät ole vain seniori-ikäisten yksinoikeus. Goretex-vaatteet ja muut säänkestävät varusteet ovat asiallisia varusteita vaunulenkeillä. Jos säänkestäviä suojavarusteita ei löydy omasta kaapista, miehen tai kaverin varastot kannattaa tarkistaa myös. Lainatamineillakin voi ulkoilla mainiosti.

VINKIT liikunnan aloittamiseen
1. Ajoita pientä liikuntaa jokaiseen päivään.
2. Jumppaa ja venyttele pitkin päivää.
3. Lähde reippaasti ulos ainakin kerran päivässä.
4. Pue kunnon varusteet, jotta pääset ulos joka säällä.

Tiina Torppa
Kirjoittaja on freelance-toimittaja.

LUE MYÖS:

Raskaus ja Kiloklubi
Imetys ja Kiloklubi
Raskauden jälkeen laihdutettava maltilla
Tuoreen äidin rytmit ja joustot
Vauva tuli, kilot jäivät
Raskauden jälkeinen masennus ja painonhallinta
Tuoreen äidin liikunta

LISÄÄ TUOREEN ÄIDIN ARJESTA:



Yhteistyössä