Ladataan... Ladataan...

Tiina tahtoi ja onnistui

Tiina Lehtonen kyllästyi reilu vuosi sitten velttoon ja saamattomaan itseensä ja ryhtyi tiukalle kunto- ja laihdutuskuurille personal trainerin kanssa. Kiloja on kadonnut jo 57.

Lapsena Tiina oli aktiivinen liikkuja. Neljä vuotta nuoremman veljensä kanssa hän hyöri pihalla, pelasi tennistä ja pesäpalloa, ja joka paikkaan mentiin kävellen tai pyörällä.

Noin 12-vuotiaana Tiina liittyi Piikkiön Karhun tyttöjen lentopallojoukkueeseen ja kävi treeneissä kolme, neljä kertaa viikossa. Sen päälle tulivat vielä ottelut.

– 17-vuotiaana lähdin vaihto-oppilaaksi Uuteen-Seelantiin, ja urheiluharrastukset vähenivät. Lentopalloa maassa ei pelattu, mutta jatkoin kyllä tenniksen pelaamista. Vaihtarivuoden aikana tuli ne klassiset 12 lisäkiloa, Turussa assistenttina työskentelevä ja kauppatieteitä opiskeleva 26-vuotias Tiina kertoo.

Kun Tiina palasi kotiin Kaarinaan, lentisjoukkue oli muuttunut paljon.

– Lentis oli myös sosiaalista toimintaa, ja kun vanhoja hyviä kavereita ei treeneissä enää ollut, ei tehnyt mieli mennä treeneihin. Liikuntani rajoittui epäsäännölliseen lenkkeilyyn. Vuosina 2005–2013 fyysinen ja henkinen hyvinvointi romahtivat.

– Reilu vuosi sitten elämästäni oli tullut yhdellä sanalla sanoen hirveää.

– Hirveällä tarkoitan, voin huonosti sekä henkisesti että fyysisesti. Ennen elämäni täyttivät urheilu ja kaverit, nyt päivät kulkivat samaa rataa työn ja kotisohvan väliä.

Paluu Uudesta-Seelannista oli muutenkin vaikea. Siinä missä rennot ja hymyileväiset uusiseelantilaiset olivat tuntuneet nauttivan elämästä ilman suurempaa stressiä, kohtasi Tiina Suomessa sen täydellisen vastakohdan. Ylioppilaskirjoitukset kolkuttivat kulman takana, ja jatkosuunnitelmienkin olisi pitänyt olla valmiina. Suomalaisen yhteiskunnan suorituskeskeisyys ja yhteisöllisyyden puute ahdistivat.

– Kaipasin vain takaisin Uuteen-Seelantiin ja pikkukaupunkiin, josta oli vuoden aikana tullut koti. Halusin lammasfarmariksi, enkä kuullakaan koulun penkillä istumisesta.

– Ehkä kärsin vuosien varrella jonkinasteisesta masennuksesta tai ainakin alakuloisuudesta, mutta en koskaan hakeutunut lääkäriin. Oli päiviä, jolloin haahuilin toimintakyvyn rajoilla. Toisaalta oli ajanjaksoja, jolloin voin paremmin ja ehkä juuri tuon vaihtelun vuoksi en koskaan hakenut ammattiapua. Kaupassa jaksoin kuitenkin aina käydä.

Ruoka helpotti oloa

– Ahmin roskaruokaa sellaisia määriä, että sitä on vaikea käsittää. Puolen tunnin sisällä saattoi mennä hampurilaisateria, pussi sipsejä, litra jäätelöä, karkkia ja suklaata. Kyllähän vanhempani tilanteen tiedostivat ja yrittivät auttaa ja puhua siitä. Aihe oli minulle kuitenkin vaikea ja keskustelut usein räjähdysherkkiä. Ehkä oli helpompi yrittää välttää konflikteja ja pitää rauhaa yllä.

Kavereistakin Tiina etääntyi pikku hiljaa, koska ihmisten parissa näyttäytyminen ahdisti turvonneen ulkomuodon vuoksi.

– En koskaan ahminut muiden nähden, joten vietin iltani yksin. Kyllä minua kutsuttiin kavereiden luo, mutta keksin usein tekosyitä siihen, etten pääse paikalle. Keneltäkään ei voi puhjeta autosta rengas niin usein, kuin minulta niinä vuosina muka puhkesi. Joskus olin jo autossa matkalla kavereiden luon, mutta käännyin takaisin.

Vauhdikas kuntoremppa

Vuosi sitten Tiina löysi Facebookissa päivityksen, jossa haettiin osallistujia Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaan. Hän lähetti hakemuksen samana päivänä.

Nyt, reilun vuoden personal trainerin kanssa treenattuaan ja syömisiään rukattuaan Tiinan alkuperäispainosta 137 kiloa on tippunut peräti 57 kiloa. Painotavoite on 70 kilon lähistöllä ja matkaa on vielä jäljellä kymmenisen kiloa.

– En haikaile langanlaihan vartalon perään, kyllä niitä muotojakin saa olla, kunhan ovat oikeissa kohdissa, Tiina naurahtaa.

– Ennen uskoin olevani silmätikkuna painoni takia, ja halusin sulautua massaan. Nykyään kaikki haluavat olla erilaisia ja erikoisia, mutta minä haluan olla kuten muut, Tiina hymähtää.

– Kun aloitin Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassa, kuntosali oli minulle aivan uusi ja vieras ympäristö. Nyt käyn salilla neljä kertaa viikossa.

Personal trainer Rami Nieminen on mukana noin kerran kuussa, mutta Tiina on yhteydessä häneen sähköpostitse ja he näkevät ohimennen salilla viikoittain.

– Rami palauttaa minut sopivasti maanpinnalle ja tsemppaa, kun usko tahtoo loppua. Hän on aika hyvä lukemaan rivien välistäkin, millä tuulella milloinkin olen.

Tiina tunnustaa, että treenien alkaessa hänen kuntonsa oli järkyttävän huono ja lihaskunto olematon. Selän ja jalkojen suuret lihakset saivat kovaa kyytiä askelkyykyissä.

– Roikuin usein Ramin käsivarsilla. Lenkkeily oli helpompaa.

Tiina tietää, että hän tarvitsee jonkun painamaan välillä jarrua ja muistuttamaan miten pitkälle on jo tultu, ja toisaalta pitämään tavoitteet mielessä, kun itselläni muisti pätkii.

– Olen itse luonteeltani projektista projektiin kulkeva tuuliviiri.

Tiinasta on myös tärkeää, että kemiat personal trainerin kanssa toimivat ja treenattavan ja treenaajan välille syntyy yhteys.

– Kyllähän treenaamisen ja yhteistyön täytyy olla pääasiassa mukavaa ja hauskaa.

”Yritin pärjätä yksin”

Silti personal trainerin pitää pystyä myös sanomaan, jos homma alkaa mennä vinoon.

– Rami on apunani varsinkin silloin, kun joudun menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Hän on vahva auktoriteetti ruuan suhteen. Kun on vaikeaa ruuan kanssa, tai tekee mieli kiellettyjen herkkujen luo, pistän Ramille viestin. Usein pelkkä viestikin auttaa palauttamaan ajatukset oikealle uralle. En sentään ihan joka mieliteon kohdalla viestillä pommita. Siinä voisi Raminkin sähköposti tukkeutua aika nopeasti, Tiina virnistää.

Tiina huomauttaa, miten tärkeää on olla myös rehellinen treenajalleen.

– Jos ohisyömisiä sattuu, niistä on hyvä kertoa. Sitten nollataan tilanne, ja lähdetään taas puhtaalta pöydältä.

Jo ennen Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaa Tiina oli monta kertaa hankkimassa omaa personal traineria, mutta hän häpesi sitä, ettei pystynyt taistelemaan kiloja vastaan yksin, itsenäisesti.

– Ehkäpä pahasti ylipainoisilla itsensä arvostus on jo niin nollassa, etteivät he enää usko ansaitsevansa apua. Kun siihen jamaan on itsensä saanut, niin sieltä pitäisi myös yksin taistella pois, näin ainakin itse ajattelin ennen.

Salilta löytyi ystävä

Saliharjoittelun lisäksi Tiina juoksee noin kolme neljä kertaa viikossa tunnin aamulenkin. Lenkillä on seurana Mira Lattu, johon Tiina tutustui televisio-ohjelmaa tehdessään.

– Vaikka en olisi laihtunut kiloakaan ohjelman teon aikana, niin jäipähän seuraksi ainakin tuo Mira!

Tiina ja Mira jakavat saman taustan painon kanssa taistelussa, ja muutenkin ajatusmaailma ja huumorintaju kohtaavat poikkeuksellisen hyvin.

– Mira tietää tietää tasan tarkkaan miltä minusta tuntuu, kun on huono päivä. Yhdessä sitten ruodimme kuulumisiamme kahvin ääressä. Osaamme aidosti iloita toistemme onnistumisista ja vastavuoroisesti kannustaa, kun mieli rypee pohjamudissa.

Usein jäljelle jäävä vapaa-aikakin kuluu Miran perheen kanssa touhutessa.

– Veikkaan, että Miran perheelle on suurempi yllätys, jos en jonain iltana notku heidän sohvan nurkassaan.

Tiina seuraa syömisiään, mutta pitää kerran kuussa ”vapaan syöntipäivän”. Ruokavalioon kuuluu paljon salaatteja ja kanaa. Yleensä aamulla on puuroa ja lounaaksi salaattia, riisiä sekä kanaa. Illalliseksi Tiina kokkaa samaa kuin lounaaksi, mutta ateriaan kuuluu myös munakas.

– Vehnäleipää en syö, mutta näkkäriä kyllä. Rami lisäsi sen listalle, kun kaipuu alkoi käydä liian suureksi.

Tiina on puinut suhdettaan syömiseensä myös läheisten ystävien kanssa. Nyt jälkeenpäin hän sanoo miettivänsä sitä, miten paljon hänen ylipainonsa ja siitä juontaneet ongelmat ovat koskettaneet myös hänen läheisiään.

– Äitini on joskus todennut, että ei varmasti enää pystyisi seuraamaan läheltä, jos kiloja alkaisi tulla takaisin. Se on kauheaa kuulla, mutta en voi sanoa, ettenkö ymmärtäisi häntä. On varmasti vaikea katsella avuttomana vierestä, kun oma lapsi ei voi hyvin.

”Yhä pelkään sortumista”

Tiina asuu Kaarinassa. Hän käy Turussa töissä ja töiden jälkeen salilla ja aamuisin lenkeillä.

– Aikaa ei jääkään sitten enää muuhun kuin treenivaatteiden pesemiseen ja ruuanlaittoon. Vietän täysin erilaista elämää kuin reilu vuosi sitten, mutta tykkään siitä, että on kiirettä.

Tiinan muodonmuutos on häkellyttävä. Hän on hoikka, timmi, eloisa ja nauravainen. Omassa blogissaan Tiina tahtoo Kiloklubi.fi:ssä hän kirjoittaa treeneistään hurtilla huumorilla. Sisällä kuohahtelee silti yhä joskus.

–Välillä iskee epäusko: onko tämä pysyvää? Ehkä vie useamman vuoden tottua siihen, että ulkomuotoni on nyt toinen ja jaksan paljon enemmän. Pelko sortumisesta ei ole väistynyt.

Ja on Tiina sortunutkin.

– Ei tämä aina helppoa ole.  Pitää vaan muistaa, että ei se elämä yhteen sipsipussiin kaadu.

Tiina huomaa toisinaan olevansa liiankin kriittinen syömisiensä suhteen.

– Välillä ajattelen, että minulla olisi varmaankin huonompi omatunto ruokavaliosta lipsuessani, kuin jos potkaisisin puolustuskyvytöntä mummoa kadulla.

Tiina noudattaa edelleen tiukkaa ruokavaliota, mutta ei koe sitä rajoittavaksi.

– En ole vielä valmis ryhtymään oman ruokavalioni herraksi, vaan tarvitsen tukea sen suhteen. Paljon mieluummin pidän kiinni tarkasta ruokavaliosta ja ajoittain kaihoan herkkujen perään, kuin ahmin niitä päivittäin.

Uusi elämä on vasta aluillaan ja jokainen päivä otetaan opettelun kannalta. Balanssi ei löydy yhdessä yössä.

– Monta vuotta ajattelin, että ylipaino on minun ristini ja se määrittää loppuelämäni suunnan. Haluaisin sanoa jokaiselle ylipainosta kärsivälle, että tiedän tasan tarkkaan miltä se tuntuu, ja miten umpikujassa saattaa tuntea olevansa. Niin klisee kuin sanonta ”koskaan ei ole liian myöhäistä” onkin, niin se on totta. On rohkeutta pyytää apua.

Tiina tietää, että apua saa.

– En olisi tässä ilman personal trainerini Ramin apua.

Lue Tiinan blogi: Tiina tahtoo

TIINAN 10 SYYTÄ HANKKIA PERSONAL TRAINER

1.    USKALLAT ENEMMÄN.
Ylipainoni vuoksi koin monet urheilupaikat ahdistaviksi. Tuntuu, että erotuin liikaa joukosta. Ramin treenit ovat aina intensiivisiä. Jos ehdit murehtia, näyttääkö pyllysi isolta treenatessa, keskityt väärään asiaan!

2.    YLITÄT ITSESI JOKA KERTA
.
Tämä alkaa jo ensimmäisestä yhteydenotosta personal traineriin eli pt:hen. En ikinä unohda hetkeä, kun päästin irti muumipyyhkeestä, joka avulla Rami kiskoi minua ylös istumaannousuja tehdessä.

3.    SAAT LISÄÄ KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.
Kun oma kärsivällisyys alkaa pettää ja turhautuminen uhkaa ottaa vallan, jatketaan personal trainerin kärsivällisyydellä.

4.    OPIT OIKEANLAISET TEKNIIKAT JA TOTEUTUSTAVAT.
Vanhuudenkin varalta on hyvä välttää kropan tarpeetonta hajoamista. Pt näyttää, opastaa ja valvoo, että liikkeet tehdään oikein. Jokaiselle löytyy varmasti oikea laji ja tehokkaat liikkeet.

5.    PÄÄSET KOKEMAAN UUTTA.
Jokaisella on mukavuusalueensa, mutta Rami ei ole sellaisista kuullutkaan. Jälkeen päin, kaikkensa antaneena, on sitten helppo hymyillä.

6.    SAAT MOTIVAATIOAPUA.
On hyviä päiviä ja on huonoja päiviä. Aina ei oma motivaatio riitä. Pt:ltä saa sitä lainaksi. Palaute puolueettomalta taholta on tärkeää jakamisen ja kehittymisen kannalta. Omalle kehitykselle tulee usein sokeaksi.

7.    SAAT TUKEA.
On yhteydenpito sitten viestejä sähköpostitse tai sanailua treenin lomassa, kontrolli ja ryhti tekemiseen säilyy helpommin, kun on joku, jolle on ”tilivelvollinen”.

8.    HELPOTAT SUUNNITTELUA.
Kukapa meistä ei haluaisi välillä heittää aivoja narikkaan ja ulkoistaa ideoinnin ja vastuun treenistä ammattilaiselle. Pt vie, minä vikisen!

9.    SAAT AMMATTILAISEN NÄKEMYKSEN.
kokonaisuuden hahmottaminen, lähtötason yhdistäminen tavoitteisiin ja kuormittavuuteen on jo itsestään vaikeaa, varsinkin, jos liikunnasta haluaa pidempiaikaisen kumppanin. Ramia lainatakseni: Ei mennä heti alussa kröhöm edellä puuhun!

10.    SAAT USKOA TEKEMISEESI.
”Toivoton läski”-tunne katoaa. Hyvä pt luo ilmapiirin, jossa itsekin uskon pystyväni. En ehkä saa vedettyä yhtä leukaa tänään tai huomennakaan, mutta pt tietää, että jonain päivänä saan. Sanat ”en pysty” eivät kuulu Ramin sanavarastoon, painoin sitten 77 tai 137 kiloa. Asenne tarttuu!