Ladataan... Ladataan...

Paino hallintaan joogalla

Joogaa kuvataan usein keinoksi saavuttaa parempi itsetuntemus. Laihduttajalle se saattaa olla tutkimusmatka omaan kehoon ja siten askel terveempään elämään.
laihdutus joogaJoogassa kehon joustavuutta parannetaan venytysliikkeiden eli asanoiden sekä hengityksen avulla. Joogatessa kunto nousee kohisten ja samalla kehon kuona-aineet saavat kyytiä.

– Asanat muun muassa hierovat sisäelimiä niin, että mahdolliset haitalliset aineet poistuvat ja olosta tulee virkeä ja elinvoimainen, kertoo joogaohjaaja Juhana Lauronen.

Lääkäreistä koostuvan Suomen joogaterapiayhdistyksen mukaan joogaaminen muun muassa lievittää stressiä ja auttaa tuki- ja liikuntaelinvaivoista sekä hengitys- ja verenkiertoelinsairauksista kärsiviä.

Joogasta on hyötyä myös painonhallinnassa – se on todistettu tieteellisestikin. Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että säännöllinen joogaaminen helpottaa tavoitepainossa pysymistä ja hidastaa lihomista.

Kun tavoitteena on painonhallinta, joogaaminen kannattaa aloittaa maltillisesti ja omaa kehoaan kuunnellen. On syytä huolehtia riittävästä proteiinin saannista ja hyvästä unirytmistä. Näin keho palautuu nopeammin. Laihduttajan kannattaa panostaa harjoituksen säännöllisyyteen. Jos aikaa on niukalti, voi tehdä normaalia kevyemmän tai lyhyemmän harjoituksen.

– Mikäli ihminen laihduttaa joogan aloittaessaan, on tästä hyvä mainita ohjaajalle, kehottaa Lauronen.

Joogaharrastus edistää terveellisiä elämäntapoja. Joogit ovat perinteisesti olleet kasvissyöjiä, mutta tunneilla kasviruokavaliota ei tuputeta kenellekään. Laurosen mukaan Suomessa useimmilla ohjaajilla on jo pitkään ollut sellainen linja, että ruokavaliosta puhutaan vasta siinä vaiheessa, kun tämä alkaa kiinnostaa oppilasta. Neuvoja ei yleensä tarvitse edes antaa, sillä joogaharjoitus itse tekee tämän ajan kanssa.

– Jooga herkistää kehoa niin, että usein ruokavalio muuttuu ja kevenee ikään kuin itsestään. Keho oppii arvostamaan ruoan laatua ja keholle epäsopivat ruoka-aineet jäävät pois asiaa sen kummemmin ajattelematta, Lauronen kertoo.

Mikä joogatyyli minulle sopii?

Joogaan voi tutustua työväen- ja kansalaisopistojen alkeiskursseilla tai joogakoulujen omilla kursseilla. Erilaisia joogalajeja kannattaa hieman vertailla, jotta löytää omiin tarpeisiinsa ja omalle kunnolleen sopivan ohjelman, kertoo joogaopettaja Kylli Kukk.

Hathajooga on vasta-alkajalle usein helpoin tapa aloittaa joogaharrastus. Harjoituksessa asanat tehdään rauhallisesti oman hengityksen tahdissa. Rentoutumisella ja hiljentymisellä on suuri merkitys. Hatha-tunnin sisältö ja vaikeusaste voi kuitenkin vaihdella hyvin paljon riippuen opettajasta. Hatha-jooga sopii erinomaisesti niille, joilla on ongelmia selän tai nivelten kanssa.

Astangajooga on fyysisesti vaativin joogatyyli. Siinä asanat tehdään ilman välirentoutuksia kehoa voimakkaasti lämmittävän kurkkuhengityksen rytmittämänä. Astangajooga puhdistaa ja vahvistaa voimakkaasti sekä kehoa että mieltä. Siitä käytettiin aiemmin nimitystä voimajooga, mutta nykyisin sanalla viitataan astangan helpotettuun versioon.

Sivanandajooga on vaikeusasteeltaan hathan ja astangan välissä. Harjoitus koostuu 12 vahvistavasta ja notkistavasta asanasta. Asanat tehdään tietyssä järjestyksessä, joiden välissä rentoudutaan.

Iyengarjoogassa pääpaino on asanoiden teknisessä täsmällisyydessä. Tunnilla käytetään erilaisia apuvälineitä, kuten tyynyjä, naruja ja puutiiliä venytyksen kohdistamiseksi oikein. Myös iyengarjooga sijoittuu vaikeudeltaan hathan ja astangan välimaastoon.

Rajajooga eli kuningasjooga on jo henkisempää joogaa. Siitä puhutaan usein mielen harjoittamisen joogana. Tunnin alussa kehoa yleensä lämmitellään asanaharjoituksilla, jonka jälkeen keskitytään meditoimiseen.

Kundaliinijoogassa on tarkoituksena parantaa tietoisuutta ja löytää sisäinen voima joogaharjoitusten ja mantrojen avulla. Kundaliinijooga vahvistaa voimakkaasti hermostoa ja verisuonia. Hermoradat otetaan maksimaaliseen käyttöön väsyttelyn ja asanoiden monien toistojen kautta. Kundaliinijooga sopii joogaan jo vihkiytyneille.

Bikram-jooga tunnetaan myös lämpöjoogana. Harjoitus tehdään 37-asteisessa eli kehonlämpöisessä huoneessa, jotta lihakset olisivat heti lämpimät ja harjoittelu turvallista. Bikram-joogan mainostetaan tehostavan aineenvaihduntaa.

Kaikki joogasuuntaukset tähtäävät kuitenkin samaan päämäärään: tasapainon, kohtuullisuuden ja terveyden saavuttamiseen. Kaikki nämä tavoitteet ovat avaimia myös pysyvään painonhallintaan.

Lisätietoja:
Joogakoulu Shanti www.jooga.fi
Astanga joogakoulu www.astanga.fi
Joogakoulu Asana www.asana.fi

Iti Verte
Kirjoittaja on Kiloklubin tuottaja.



Yhteistyössä