Milloin ylipainoa on liikaa?

Moni meistä on tottunut määrittämään ylipainon esimerkiksi oman kehon yksittäisten esteettisten seikkojen perusteella unohtaen näin esimerkiksi vartalossa iän myötä tapahtuvat vanhenemiseen liittyvät ilmiöt. Tällöin ei suinkaan aina ole kyse ylipainosta sen lääketieteellisessä merkityksessä.

Muutkin riskitekijät syyniin

Kun mietitään, missä merkitsevän ylipainon raja kulkee, joudutaan väkisinkin alueelle, jossa ei voi ajatella mustavalkoisesti. Jotta esimerkiksi lääkäri voisi arvioida yksittäisen henkilön riskiä sairastua ylipainon takia, hänellä pitäisi olla mahdollisimman hyvä kokonaiskuva henkilön terveyden kokonaiskuvasta. Kun sinänsä lievä ylipaino esiintyy samanaikaisesti monien muiden riskitekijöiden kanssa, siihen pitää suhtautua vakavasti.

Otetaan esimerkiksi ihminen, jolla on kymmenisen kiloa ylipainoa. Onko hän vaarassa sairastua sepelvaltimotautiin? Riski on suurempi, jos hänen suvussaan on sepelvaltimotautia, hän tupakoi ja hänellä on kohonnut verenpaine sekä huonot rasva- ja sokeriarvot ja jos hän liikkuu vain vähän. Ylipainon merkityksen arvioinnissa pitäisi siis aina huomioida muutkin riskitekijät: sama ylipaino eri henkilöillä aiheuttaa erilaisen terveysriskin riippuen muista tekijöistä.

Monenlaisia mittareita

Millä sitten mitata ylipainon määrää? Perinteiset kehonkoostumuksen mittarit kertovat kaikki hieman erilaista viestiä vartalon rakenteesta. Paino mittaa vain kiloja eikä suhteuta arvoja esimerkiksi pituuteen. Paino toimii hyvin esimerkiksi laihduttamisen mittarina, mutta laihduttamisen tarvetta ei pelkästään sitä käyttämällä pysty aina arvioimaan.

Painoindeksissä (kg/m2) huomioidaan painon suhde pituuteen. Painoindeksillä mitattuna normaalipainona pidetään väliä 20–25. Arvoja 25–30 pidetään ylipainona, ja lihavuudesta aletaan puhua yli 30 arvojen jälkeen. Valitettavasti painoindeksi ei yksilötasolla kuitenkaan erota, onko ihminen isoluinen ja vahvalihaksinen vai johtuuko hänen ylipainonsa puhtaasti rasvan määrästä kehossa.

Rasvaprosentin mittaamisella pystyy jossain määrin arvioimaan, miten paljon kehon painosta on rasvaa. Toisaalta parhaatkaan rasvaprosentin ns. impedanssimittarit eivät aina pysty kertomaan oikeaa rasvan määrää. Pahimmillaan ero vedenalaispunnituksessa mitattavaan rasvan määrään voi olla yllättävän suuri. Vedenalaispunnituksia puolestaan tehdään ani harvoissa laitoksissa ja niissäkin lähinnä tutkimustarkoituksissa, joten siitäkään ei ole varsinaista apua varsinaisen ylipainon mittaamiseen.

Viimeisimpänä mittarina kehon koostumuksen arvioon ovat tulleet vyötärömitta ja vyötärön ja lantion suhdeluku. Vyötärömitta kertoo aineenvaihdunnallisesti hankalimman rasvan eli vapaan vatsaontelon rasvan kertymisestä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vyötärömitta on monien sairauksien riskin kannalta parempi mittari kuin paino, painoindeksi ja rasvaprosentti.

Raja-arvoina normaaliin vyötäröön on naisilla pidetty 80 cm ja miehillä 90 cm. Viimeistään arvoja 90 cm naisilla ja 100 cm miehillä pidetään sairauksien riskin kannalta merkittävänä rajana. Jos halutaan huomioida lantion rakenteen vaikutus vyötärömittaan, suhteutetaan vyötärömitta lantiomittaan. Jos naisella suhdeluku on alle 0,9 ja miehellä alle 1, voidaan vyötärön seutua pitää normaalina.

Kokonaiskuva tärkein

On mahdollista, että kaksi saman verran painavaa ihmistä, joilla on samat painoindeksi- ja rasvaprosenttiarvot, saavat lääkäriltä erilaiset ohjeet laihduttamiseen. Toinen voi saada ”terveen paperit” ja toinen esimerkiksi muiden terveysriskien ja isomman vyötärömitan takia tiukan ohjeen laihduttaa. Tämä ei välttämättä kuulosta tasapuoliselta, vaikka tarkoitus on juuri pyrkiä suhteuttamaan ylipainon vaaraa eri ihmisillä mahdollisimman vertailukelpoisesti.

Parhaiten mahdollisen ylipainon määrää ja sen merkitystä voidaankin arvioida, kun mitataan kaikki edellä mainitut kehon koostumuksen mittarit (paino, painoindeksi, rasvaprosentti, vyötärömitta ja vyötärö/lantio -suhde). Tällöin saadaan hyvä kokonaiskuva painosta ja kehon strategisten mittojen suhteista.

Kokonaiskuvalla pystytään entistä paremmin arvioimaan, milloin todella on kyse ylipainosta ja milloin se on merkittävästi lisäämässä riskiä sairastua tavanomaisiin sydän- ja verisuonitauteihin, aineenvaihduntasairauksiin tai vaikka uniapneaan. Terveydellisistä näkökohdista merkittävää ylipainoa määriteltäessä paras tulos saadaan, kun käytetään useita kehon koostumuksen mittareita ja arvioidaan samanaikaisesti muita merkittäviä terveyden riskitekijöitä.

Jos oman painon arviointi tuottaa ongelmia, kannattaa edellä mainittuja mittoja mittailla ja arvioida niitä – sekä muita terveysriskejä – esimerkiksi oman lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa.

Tommi Vasankari
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori. Hän toimi Kiloklubin asiantuntijana vuosina 2006-2007.