Ladataan... Ladataan...

Luuliikunta pitää osteoporoosin loitolla

Osteoporoosi eli luukato on kavala sairaus: Sen etenemistä ei usein huomaa, ennen kuin luut alkavat murtua. Paras tapa vahvistaa luustoa ja ehkäistä osteoporoosia on oikeanlainen liikunta – luuliikunta.
liikunta osteoporoosiLuita vahvistavaa liikuntaa on kaikki sellainen, jossa keho saa kunnolla kyytiä ja posket tärähtelevät. Esimerkiksi naruhyppely ja tanssiminen ovat oivaa luuliikuntaa! Luut saavat kyytiä myös kuntosalilla ja pelikentillä. Puntit puristavat luita mukavasti ja tuloksena ovat paitsi vahvemmat luut, myös vahvemmat lihakset. Maila- ja pallopelit puolestaan sisältävät paljon nopeita suunnanvaihdoksia, jotka vääntävät luita lujemmiksi.

Monipuolista liikuntaa luihin ja ytimiin

Luidensa kunnosta kiinnostunut on saanut avukseen myös teknologian. Suomessa on kehitetty laite, jolla voi tarkkailla luita vahvistavan liikunnan toteutumista omalla kohdalla. Vyötärölle kiinnitettävä Newtest-luuliikuntamittari kertoo päivän luuliikunnan täyttymisestä prosentuaalisesti ja patistaa näin kuntoilemaan.

Luidenkin kannalta parasta on monipuolinen liikunta, sillä eri lajit kuormittavat luustoa eri tavoin. Esimerkiksi juoksu vaikuttaa lähinnä alavartalon luustoon. Luissa ja ytimissä tuntuu sellainen liikunta, jossa ihminen joutuu kannattelemaan oman painonsa. Uinti tai pyöräily eivät siis ole parhaita luuliikuntalajeja.

Osteoporoosipotilaiden aloitettava varovasti

Mikäli osteoporoosi on jo päässyt kehittymään, täytyy luuliikunta aloittaa ammattilaisen valvonnassa. Luukatopotilaan ei kannata aloittaa harjoituksilla, joissa kaatumisriski on suuri. Liikunta on kuitenkin avainsana myös jo todettua luukatoa hoidettaessa.

Luut alkavat haurastua jo 30 ikävuoden hujakoilla. Naisilla viimeistään estrogeenituotannon väheneminen vaihdevuosien aikana vähentää luiden tiheyttä. Osteoporoosin tarkkaa syytä ei tunneta, mutta sen verran tiedetään, että jos luu ei saa tarpeeksi kuormitusta, luuta hajottavat solut siirtävät luuainesta sinne, missä sitä tarvitaan ja poistavat sitä elimistöstä.

Suomessa arvioidaan olevan noin 400 000 osteoporoosipotilasta. Luukadosta johtuvia murtumia sattuu Suomessa noin 40 000 vuodessa. Kustannuksia näistä murtumista aiheutuu arviolta 390 miljoonan euron verran.

Iti Verte
Kirjoittaja on Kiloklubin tuottaja.

 

Lue myös:

Hyvaterveys.fi: Luut lujiksi liikunnalla



Yhteistyössä