Ladataan... Ladataan...

Liikunta pidentää ikää

Nauru pidentää tunnetusti ikää. Mutta tiesitkö, että liikunnalla on samanlainen vaikutus? Liikunta nimittäin aiheuttaa kehossa samanlaisia reaktioita kuin nauru.
liikunnan hyödytLiikunta saa aivot erittämään endorfiineja, kehon omia mielihyväkemikaaleja. Liikuntasuorituksen jälkeinen euforinen olo johtuu juuri niistä. Endorfiinit esimerkiksi lievittävät kipua, mutta ne vaikuttavat tehokkaasti myös mieleen antaen elämäniloa ja voimia.

Virkistävän vaikutuksensa takia liikunnasta tulee monille elämäntapa. Liikunnan omaksuminen osaksi elämää tuo tullessaan muitakin myönteisiä asioita. Juoksulenkin jälkeen ei hevin tee mieli savuketta tai rasvaista ruokaa. Myös uni maittaa paremmin, kun on päivällä hieman huhkinut.

Liikunnan hyödyistä tutkittua tietoa

Liikunnan ja pitkän elämän yhteys on todistettu useissa tutkimuksissa. Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan runsaasti ja säännöllisesti liikuntaa harrastavat elävät noin 3,5 vuotta pidempään kuin paikallaan pysyttelevät lajitoverinsa. Kohtalaisestikin liikkuvat saavat noin puolitoista vuotta enemmän armonaikaa kuin liikuntaa vieroksuvat.

Eliniän lisää merkittämpi asia on, että liikunnalliset ihmiset viettävät vuotensa myös terveempinä, sillä liikunta auttaa välttämään sydän- ja verisuonitauteja, verenpainetta, kohonnutta kolesterolia, tuki-ja liikuntaelinsairauksia sekä aineevaihdunnan sairauksia, kuten diabetesta ja myös eräitä syöpäsairauksia. Reippaasti liikkuvien riskin sairastua näihin tauteihin on todettu lykkääntyvän noin kolmella vuodella liikkumattomiin verrattuna.

Lisäksi jo sairastuneet saattavat elää pitempään, mikäli he pysyvät liikunnallisesti aktiivisina. Tämä on osoitettu toisessa hollantilaistutkimuksessa aikuistyypin diabeetikoilla. Pitemmästä eliniästään johtuen liikunnallisesti aktiiviset ehtivät kuitenkin sairastaa diabetesta kauemmin.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa. Liikunta lisää toimintakykyä ja ehkäisee sairauksia, vaikka sen aloittaisi vasta ikääntyneenä. Iäkäs hyötyy kestävyys- ja lihaskuntoliikunnasta saaden lisää vireyttä ja toimintakykyä.

-Jopa hauraiden vanhainkotipotilaiden kunnon on todettu kohenevan liikunnan myötä. Kevyt punttitreeni tai kävelyharjoitukset voivat vahvistaa vanhuksen lihaksistoa niin, että hän pystyy jälleen liikkumaan itse, kertoo vanhustenhoidon erikoislääkäri Kaisu Pitkälä.

Vitsa väännetään kuitenkin helpoiten nuorena. Nuoruudessa omaksuttu aktiivinen elämäntapa säilyy yleensä vielä aikuisiälläkin. Loppujen lopuksi ihminen on luotu liikkumaan.

Iti Verte
Kirjoittaja on Kiloklubin tuottaja


Yhteistyössä