Ladataan...Kun Kiloklubia ryhdyttiin kehittämään, julkisessa keskustelussa oltiin kääntymässä siihen suuntaan, että normaalipainoisten pitäisi saada helpotuksia terveyskustannuksista.
Terveysterrorismi on kauhea sana. Se viittaa ilmiöön, jossa jokin tavallista ihmistä ylempänä itseään pitävä taho sormi pystyssä sanelee, miten pitäisi elää: syö näin ja liiku noin.
Loppujen lopuksihan ylikilot ovat jokaisen oma asia. Mitä kukaan on sanomaan toiselle, miltä tämän pitäisi näyttää. Kuka määrää, minkä muotoinen ihminen ”kelpaa”? Joku voi olla kaljamahoineen tai hytkyvine reisineen täysin onnellinen ja tasapainoinen, vaikka aavistaisi terveytensä olevan vaarassa. Toista taas voi ottaa päähän se vaivainen viisikiloinen, joka talven aikana tarttui matkaan - jos se lähtee, toiset eivät sitä välttämättä huomaa mistään muusta kuin hoikistuneiden kasvojen iloisesta ilmeestä.
Totta on, että liiallinen, terveyttä uhkaava ylipaino on myös yhteiskunnallinen ongelma - mutta pitää olla suorastaan yltiöpäisesti yhteiskunnallisesti valveutunut, jotta tieto siitä motivoisi laihtumaan. Totta myös se, että esimerkiksi mainonta luo vaativia kauneus- ja komeusihanteita, joihin vertaaminen on paitsi epäreilua myös kohtuutonta. Syyllistävän sormen voi siis osoittaa helposti itsestä pois päin. Yhteiskunta ei kuitenkaan täytä ostoskoriasi eivätkä yleiset olosuhteet pakota syömään liikaa. Sinä itse teet ne valinnat.
Voit valita myös toisin. Ole terveesti itsekäs ja mieti hetki sitä, miltä itsestäsi tuntuu. Maailmaan mahtuu ylikiloja, mutta jos olet kyllästynyt omiisi, hankkiudu niistä Kiloklubin avulla eroon. Kiloklubi tarjoaa uudet työkalut laihtumiseen ja terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseen. Päätät itse minkälaisen tavoitteen itsellesi asetat ja kuinka paljon aikaa sen saavuttamiseen haluat käyttää. Sen jälkeen käytät Kiloklubin palveluja hyödyksesi.
Me Kiloklubissa ajattelemme, että se, joka on päättänyt laihduttaa, ansaitsee kaiken mahdollisen tuen ja avun. Kun tämä tuki on aina saatavilla – yhtä lähellä kuin lähin nettiyhteys ja niin yksityisesti kuin itse haluat – ei laihtuminen ole ainakaan sen puutteesta kiinni. Kiloklubi.fi on alusta, jolle voit rakentaa oman onnistumisesi tiellä kohti itsellesi parhaiten sopivaa painoa ja uusia elämäntapoja.

Anu Mäkelä
Kirjoittaja toimi Kiloklubin tuottajana vuosina 2006-2007.