Ladataan... Ladataan...

"Kisasin kilot alas"

Ulkoinen muutos ei motivoinut laihtumaan eikä edes terveys. Wilma ”Hantta” Schlizewski pudotti 30 kiloa silkkaa kilpailuhenkisyyttään.


30 KILOA

Laihduin kolme vuotta sitten kaikkiaan noin 30 kiloa. Ensimmäinen puolikas lähti kolmessa kuukaudessa, kun menin mukaan tosi-tv-ohjelmaan, jossa minun piti päästä kuntoon keinolla millä hyvänsä. Jengi sanoi, että et mene maaliin. Mikään ei olisi silloin saanut minua lopettamaan.

Minua ajoi siis puhtaasti kilpailuhenkisyys. Se toimi minulle. Eikä se ole yhtään sen huonompi motiivi kuin se, että joku mies olisi sanonut, että rakastaa minua enemmän, jos laihdun! Suvussani on sydän- ja verisuonitauteja ja kakkostyypin diabetesta, mutta ei sekään ollut minulle mikään pelote.

Silloinen dieetti oli karsea, puhdas ketoosi. En syönyt edes vihanneksia. Elimistö meni ihan juntturaan. Joka ilta piti juosta lenkkiä 30 asteen pakkasessa. En muista siltä ajalta mitään.

Onneksi kävi niin, että uudeksi personal trainerikseni löytyi Olli – josta tuli sitten mieheni. Hänen ohjauksessaan tippuivat loput kilot.

Yhtäkkiä olin niin laiha, että kun otin kaupassa tangosta koon 40/42 vaatteita, ne roikkuivat päällä. Menin ostamaan farkut lasten osastolta.

6 VUOTTA

Sen verran on siitä, kun olin paksuimmillani. Muistan mielelläni sen lihavuuden, mutta en sitä, mitä oli sen takana: olin onnettomassa avioliitossa, oli taloushuolia ja nukuin huonosti.

Näin kyllä vaatteistani, että olen läski. Ensin piti ruveta ostamaan vaatteet isojen tyttöjen osastolta, sitten raskaana olevien osastolta. Mutta en olekaan koskaan ollut vaateihminen, rätit eivät ole kiinnostaneet. En kouluaikoinakaan päässyt siihen söpöjen tyttöjen tai sievien teinien joukkoon. Totesin jo varhain, että sanan säilä on se, jolla pärjään. Kavereita on aina riittänyt.

Läheiseni eivät kommentoineet ulkomuotoani. Vaikka minulla olisi millainen tukka, eivät ne huomaa sitäkään. Ja jos painaisin 200 kiloa ja joku äijä sanoisi, että hyi kun sä olet läski, se ei vaikuttaisi minuun. Tokihan se vähän muuttaa tilannetta, kun nyt on tuo muotovalio puolisona…

Se lihavampi minä olin myös minä. Ei minua hävettänyt mennä telkkariin sellaisena.

10 SANTSIKIERROSTA

Syy, miksi olin lihava, oli annoskoko. Söin jumalattoman ison aamupalan, koska minulla oli karsea nälkä: yleensä leipää ja metri tavaraa päällä. Sitten olin koko päivän syömättä. Nälkäisenä kaupassa tuli taas ostettua hirveästi kaikkea, ja illalla mätin sen kaiken naamaan.

Makeat eivät ole koskaan olleet mielitekojani, mutta seisovassa pöydässä hain kymmenen kertaa lisää. Jos yritin ottaa vain kerran, otin valtavat määrät. Tämän asian kanssa taistelen edelleen aina, kun jossain on noutopöytä. Siksi pikkuisen välttelen lounasbuffaa, niissä tulee aina syötyä yli tarpeen. Jos on seuraa, joka ei hae lisää, se auttaa.

60 KILOA

Keväällä 2012 kengännauha jäi liukuportaiden väliin, kaaduin ja mursin lantion ja reiden. Lantio on luutunut hyvin, mutta reisiluu ei ota luutuakseen. En itse huomaa sitä, että onnun, ennen kuin toiset sanovat, että ai, sulla on vielä klapi kipeä.

Loukkaantumisen jälkeen nostimme tietoisesti painoani, jotta elimistössä on varmasti kaikki lihasparanemiseen tarvittava. Juhannusviikolla olemme menossa Pärnuun, ja silloin aion taas painaa kymmenen kiloa vähemmän kuin nyt, eli noin 60–62 kiloa. Ei ole mitään väliä, mitä joku mittari tai tilasto sanoo – se on paino, jossa minun on hyvä olla.

15 MINUUTTIA

Olen aivan erityisen laiska, mutta onneksi Olli käskee menemään jo ennen aamupalaa treenaamaan 10–15 minuutiksi. Alakerrassa on taloyhtiön hyvä jumppahuone, siellä on irtopainot ja crosstraineri. Crossari vaan tuntuu vielä kipeään jalkaani pahalta, joten yleensä aamutreeni on soutua.

Joudun edelleen treenaamaan hirveän varovaisesti. Salilla yläkeho menee normaalisti, mutta kyykyt teen hyvin varoen. Haaveeni on vielä jonain päivänä voida juosta.

2 KANANMUNAA

Aamupalani on aina sama, se luo turvallisuutta. Siihen kuuluu kaurapuuro raejuustosilmällä ja kahden munan munakas. Munakkaaseen laitan usein kirsikkatomaatteja ja yrttejä, lautaselle kurkkua. Juon kahvin rasvattomalla maidolla sekä monivitamiiniporetabletin liuotettuna puoleen litraan vettä – se näyttää mehulta, joten aivot luulevat, että juon mehua.

Olen opetellut syömään useammin – minun pitää muistuttaa siitä itseäni. Lounas on usein raejuusto-tonnikalasössö tai edellisillan jämiä. Lisäksi syön kaksi välipalaa päivässä, usein rahkaa. Täytän 1,5 litran limupullon vedellä ja juon siitä kellon kanssa pitkin päivää. Illallinen on aina kana, kala tai liha.

Edelleenkin syön kaikkea, mutta ymmärrän, ettei voileipäkakkua voi syödä loputtomasti. Jos on sellainen hieno ja hyvin tehty, napakka voileipäkakku, täytyy ihan tietoisesti siirtää lapiota, ettei tule otettua pään kokoista palaa.

Elämääni mahtuu herkuttelupäiviä: sushitellaan tai tehdään pellin kokoinen pizza. Tässä hommassa on kuitenkin kyse loppuelämästä, ja siihen kuuluu välillä kuohuviini.

70 METRIÄ

Niin paljon on kaventunut suomalaisten vyötäröistä minun ja Ollin valmennuksessa, suurin osa pysyvästi. Toiset ostavat tsemppiä silloin tällöin, toiset pysyvämmin, toiset syömiseen, toiset liikkumiseen ja jotkut psyykkiseen puoleen.

Jos laihdutus olisi helppoa, ei kukaan olisi tahallaan läski ja huonovointinen.

99 prosenttia elämänmuutosmarkkinoista on sellaista lupailua, että kiinteydy nyt ja näytä hyvältä, niin sinua voi vielä joku rakastaa. Mutta silloin kun syy laihtua on joku ihannekuva, se on tuomittu epäonnistumaan.

Monesti kun joku on kymmeniä kiloja ylipainoinen, perhe ja kaverit aluksi kannustavat muutokseen. Kun ihminen sitten ottaa itseään niskasta kiinni ja todella muuttuu, kannustus saattaakin loppua. Työpaikalla nokitaan silmiä päästä: miten sulla on noin mustat silmänaluset, olet laihtunut liikaa. Lähipiiri alkaa paistaa pullaa.

Moni tarvitsee tuekseen ammattilaisen, joka katsoo syömisiä ja liikkumisia – ja samalla myös psyykeä. Me kaikki olemme sellaisessa uskomusten ja arvomaailman ja identiteetin rosollissa, että vaatii taitoa löytää juuri ne motiivit, jotka kenelläkin toimivat. Silloin syntyy pysyviä tuloksia.

55 VUOTTA

Kannustan kaikkia neli–viisikymppisiä katsomaan salaa itseään peilistä ja kysymään, elänkö sellaista elämää kuin haluan. Jos vastaat, että muuten kyllä, mutta tämä asia hiertää – silloin muuta se asia.

Ei kannata lyödä elämässä mitään liian lukkoon, mutta jos jotain haluaa tehdä, niin sitten tekee. Me haluamme Ollin kanssa juuri nyt elää kaksoiskaupungissa, Helsingissä ja Tallinnassa. Vielä on auki, mitä Tallinnassa teemme. Olemme jo etsineet sieltä asuntoa, ja duunineuvottelut ovat käynnissä. Meillä on jatkuvasti päällä luova kehittely – koko ajan käydään yrityspalavereja kaurapuuron yli.

JOS OLISIN...

HEDELMÄ: Kokonainen kuorellinen ananas. Se on niin kaunis.
RUOKA: Rosolli kauniista astiasta tarjoiltuna.
JUOMA: Kuohuviini. Shampanja on yliarvostettua.
HERKKU: Itseni tekemä voileipäkakku, vaikeusasteen vuoksi lihakakku. Olen galaksin paras voileipäkakun tekijä!