KAHVI
Ennen: Kahvin uskottiin kohottavan verenpainetta ja lisäävän riskiä saada sydän- ja verisuonitauti.
Sitten: Tämä oletus kumottiin 1990-luvulla kohtuullisen kahvin käytön osalta.
Nyt: Nykytutkimusten valossa kahvi saattaa ehkäistä Parkinsonin tautia ja diabetesta. Raskaana olevien naisten kannattaa silti välttää liiallista kahvinjuontia.
PUNAVIINI
Ennen: 1990-luvun alussa punaviinin uskottiin olevan erityisen hyväksi sydämelle.
Sitten: Harvardissa vuonna 1996 tehty tutkimus osoitti, että kohtuudella käytettynä kaikki alkoholijuomat olivat yhteydessä alentuneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin.
Nyt: Tämän päivän tulkinta on, että naisilla yksi alkoholiannos päivässä ja miehillä 1-2 alkoholiannosta päivässä voi alentaa sydänkohtauksen riskiä.
MAITO
Ennen: Ravintotieteilijät ovat pitkään hehkuttaneet kalsiumpitoisen maidon lujittavan luita ja hampaita.
Sitten: Vuonna 1997 Harvardissa tehdyn tutkimuksen mukaan paljon maitoa juovat iäkkäät naiset eivät säästyneet luunmurtumilta sen enempää kuin muutkaan. Kalsium on kuitenkin osoittautunut ollut luunmurtumilta suojaavaksi tekijäksi monessa muussa tutkimuksessa.
Nyt: Tiedetään, että luuston lujuuteen vaikuttavat kymmenet muutkin tekijät kalsiumin lisäksi. Muun muassa kasvisten on havaittu ehkäisevän murtumia, mutta vaikuttavaa ainesosaa ei vielä varmuudella tunneta.
PÄHKINÄT
Ennen: 1980- ja 1990-luvuilla vallinneen rasvakammon takia laihduttajia suositeltiin välttämään paljon rasvaa sisältäviä pähkinöitä.
Sitten: Pähkinöissä on kuitenkin ”hyvää”, tyydyttymätöntä rasvaa, magnesiumia sekä kuitua ja antioksidantteja, jotka voivat vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Nyt: Nykyisin pähkinöiden terveellisyyttä on korostettu aiempaa enemmän. Laihduttajien kannattaa syödä pähkinöitä kuitenkin vain kohtuullisesti niiden sisältämien kaloreiden takia.
KANANMUNAT
Ennen: Lääkärit uskoivat vuosikymmeniä, että kolesterolipitoisilla kananmunilla oli merkittävä osuus sydän- ja verisuonitautien synnyssä. 1980-luvulla Yhdysvalloissa kehotettiin rajoittamaan niiden syöntiä.
Sitten: Vuonna 1999 tehdyn tutkimuksen mukaan yhden kananmunan syöminen päivässä ei lisännyt terveiden ihmisten riskiä saada sydänsairauksia. Sitä seuraavienkaan tutkimusten mukaan kananmunat eivät useimmilla nosta kolesteroliarvoja merkittävästi.
Nyt: Nykyisin kananmunia voi asiantuntijoiden mukaan huoletta syödä kohtuullisesti.
KALA
Ennen: Kalaa on perinteisesti pidetty proteiinin ja omega-3 -rasvahappojen oivallisena lähteenä.
Sitten: Joidenkin kalojen suuret elohopeapitoisuudet kuitenkin huolestuttavat tutkijoita, ja lapsia ja raskaana olevia naisia kehotettiin rajoittamaan kalansyöntiä.
Nyt: Nykyohjeistuksen mukaan riskiryhmien pitäisi rajoittaa kalansyöntiään 350 grammaan viikossa.
Iti Verte - Kiloklubi.fi
Lähde: Newsweek 13.3.2006