Ladataan...Tuoreen parsan ilmestyminen kauppoihin ja ravintoloihin on varma kevään merkki. Parsakausi on parhaimmillaan huhtikuun lopusta juhannukseen. Suurin osa Suomessa myytävästä parsasta on kotoisin Hollannista ja Saksasta, mutta sitä voi kasvattaa myös Suomessa.
Liljakasveihin kuuluva parsa on erittäin terveellistä ja hyvin kevyttä syötävää. Parsa sisältää useita eri vitamiineja, erityisesti B-ryhmään kuuluvaa foolihappoa, sekä kaliumia ja kuitua. Parsaa on tarjolla sekä vihreänä että valkoisena. Kyseessä on sama kasvi, mutta vihreä parsa kasvaa maan pinnalla ja se korjataan juuri ennen nuppujen aukeamista. Valkoinen parsa taas kasvaa mullan alla, ja sen versot korjataan leikkaamalla ne juuri kärkien saavuttaessa mullan pinnan.
Parsaa voi syödä erittäin yksinkertaisesti valmistettuna eli keitettynä ja voisulan kera nautittuna, mutta siitä voi loihtia myös vaikka kokonaisen menun. Ohessa ehdotus keväiseksi parsamenuksi.
Keväinen parsamenu
Alkuruoka:
Pääruoka:
Yrteillä kuorrutettua uunilohta ja parsaa
tai vaihtoehtoisesti
Lisuke:Jälkiruoka:
Teksti: Virva Pitsinki
Ruokaohjeet: Kiloklubin reseptiarkisto