Ladataan... Ladataan...

Juomista turhia kaloreita

Taas se on todistettu: kaloripitoiset juomat vaikeuttavat painonhallintaa. Lue tästä miksi.
Juomista turhia kaloreitaTiedelehti Science Daily uutisoi (2.4.2009) uunituoreen tutkimuksen tuloksia, minkä mukaan nestemäiset kalorit, etenkin sokeroidut virvoitusjuomat, ovat painonhallinnan kannalta ongelmallisia.

Arvostetun John Hopkinsin yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa tutkittiin erityyppisten juomien vaikutusta kehon painoon. Tutkimuksessa nestemäiset kalorit toivat keskimäärin neljättä sataa kaloria päivittäiseen ruokavalioon ja niistä sokeroidut virvoitusjuomat vaikuttivat seurantajaksolla voimakkaimmin kehon painoon. Käytännössä juomien päivittäinen nauttiminen vaikeutti laihduttamista.

Juomista kaloreja huomaamatta

Keskustelu juomien ja etenkin niiden sisältämien sokerien vaikutuksista ylipainoepidemiaan on kiihtynyt etenkin 2000-luvulla. Vaikka sokeria ja juomia on osoiteltu syyttävällä sormella, on juomien nauttimisen yhteys ylipainoon ollut kuitenkin oletettua heikompi ja vaikeasti osoitettavissa. Tämä johtuu kuitenkin lähinnä siitä, että ylipaino on varsin monisyinen vyyhti, ja yksittäisten elintapojen haitallisuutta on vaikea osoittaa jo tutkimusmetodologisten haasteidenkin vuoksi.

Selvää on, että sokeroitujen juomien nauttiminen on kasvanut viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti. Joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 10 % nuorten ja aikuisten päivittäisestä energiansaannista tulee nestemäisistä valmisteista kuten virvoitusjuomista. Se on huikea määrä.

Näiden ruoan käytön raportointien lisäksi yhä useampi tutkimus osoittaa sen minkä jo käytännön painonhallinnassa tiedämme: nautitut nestemäiset kalorit vaikuttavat hyvin vähän kylläisyyden ja nälän tuntemuksiin. Ne lisäävät siis kuin huomaamatta päivittäistä energiansaantia, joten kohtuudessa pysyminen on suositeltavaa.

Tutkimus karua luettavaa

Tutkimuksessa seurattiin 810, iältään 25–79-vuotiaista koehenkilöä 18 kuukauden ajan. Kehon painon muutoksia tarkasteltiin sekä kuuden että 18 kuukauden seurannan jälkeen.

Nestemäiset kalorit vaikuttivat merkitsevästi kehon painoon jo kuuden kuukauden jälkeen. Vaikutukset kehon painoon olivat huolella järjestettyjen painonhallintatutkimusten tapaan tyypillisen pieniä, mutta merkitseviä. Käytännössä sokeroidut virvoitusjuomat vaikeuttivat laihtumista eniten ja toisaalta niiden kohtuullistaminen laihdutti eniten. Tutkijat uskovat vahvistaneensa osaltaan sokeroitujen juomien yhteyttä ylipainoon.

Tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen mm. virvoitusjuomia, hedelmämehuja, kevytvirvoitusjuomia ja maitoja. Lähtökohtaisesti koehenkilöt nauttivat juomina keskimäärin 356 kilokaloria päivittäin, mikä teki huikeat 19 % kokonaisenergiansaannista. Koehenkilöiden nauttimista nestemäisistä kaloreista 37 % tuli sokeroiduista virvoitusjuomista ja ainoastaan niillä oli juomista merkitsevä vaikutus kehon painon muutoksiin.

Tutkimus kertoo karua kieltä: merkittävä osa useimpien kuluttajien nauttimista juomista on sokeroituja virvoitusjuomia, joilla saattaa vieläpä olla pitkäaikaisia vaikutuksia kehon painoon, sen ohella että ne sekoittavat lyhyellä aikavälillä kehon luontaisia kylläisyys- ja nälkäsignaaleja. Tutkimus nivoutuu osaksi vankkaa näyttöä nestemäisten kalorien ongelmallisuudesta ja tukee Kiloklubin näkemystä nauttia korkeaenergisten juomia kohtuudella.

Juuso Reinikainen
Kirjoittaja on Kiloklubin ruokatietokannan hallinnoija. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa elintarviketieteitä ja keskittynyt opinnoissaan elintarviketeknologiaan, ravitsemustieteisiin ja elintarvikekemiaan sekä -markkinointiin.


Yhteistyössä