Ladataan... Ladataan...

"En osaa löhötä sohvalla"

Super-etuliitteestä tunnetusta Jutta Gustafsbergistä meinaa nelikymppisenä kuoriutua nainen, joka hyväksyy jopa parit vatsamakkarat.

Nyt on Jutta Gustafsbergillä, 40, tyhmän näköiset varpaankynnet: viimeisestä lakkauksesta on kulunut niin paljon aikaa, että väriä on enää kynsien kärjissä.

– En mää kato saa aina aikaseks kaikkee, mää oon vähän tämmönen.

Heh heh! Ei taida mennä läpi. Varpaat nimittäin omistaa ehkä Suomen aikaansaavin ihminen, Super-Jutta. Jutta on yrittäjä, fitness-valmentaja ja tv-julkkis. Hän tsemppaa työkseen taviksia terveellisen elämän tielle. Vapaa-aikanaan hän remontoi omakotitaloa Pirkkalassa. Hän ei enää käy fitness-kilpailuissa, mutta treenaa kuitenkin kuntoilumielessä neljä–viisi kertaa viikossa.

Lisäksi hän on ihminen, joka ei osaa pötköttää sohvalla.

– Olen yrittänyt, mutta siinä käy niin, että alan siivota.

Kuka onnistuu?

Jutta on tavannut työnsä puolesta paljon sohvalla viihtyviä ihmisiä. Hänen pakeilleen tulevat sohvailijat haluavat laihtua kaikkina vuodenaikoina, mutta erityisen paljon heitä näkyy kolmena sesonkina. Tammikuussa he ovat tehneet uudenvuodenlupauksia, näin loppukeväällä he haluavat bikinikuntoon. Syksyllä he huomaavat, että kesällä tuli sittenkin syötyä liikaa.

– Mutta jos sama ihminen palaa Fitfarmille kolmesti vuodessa, niin ei me silloin olla onnistuttu. En ajattele, että hähhää, pylleröipäs nyt kesä oikein kunnolla ja tule sitten takaisin!

Ketkä sitten ovat niitä, jotka onnistuvat tavoitteissaan? Mistä se on kiinni? Jutta on miettinyt ikuisuuskysymystä.

– Kyllä mä usein aistin, kuka onnistuu. Henkiseltä puolelta se on kiinni. Sellaiset, jotka ovat kypsytelleet päätöstä kunnolla ja raivanneet laihduttamiselle tilaa elämässään, onnistuvat varmimmin. Jos päätös tulee hetken mielijohteesta tai pelkän ulkonäön takia – ”vitsi, mä näytän läskiltä tossa kuvassa” – se ei riitä motivoimaan.

Välillä Jutan etiäiset menevät ilahduttavasti pieleen. Eräs ison firman johtaja aloitti vuosi sitten laihdutusurakan ja kertoili Jutalle elämäntilanteestaan: kiireinen työ, paljon matkustuspäiviä. ”Jaha, tämä kuuluu ryhmään Selittäjät”, Jutta ajatteli. Selittäjällä riittää tekosyitä ja tilanneanalyyseja, mutta varsinaisen laihduttamisen kanssa on heikompaa. Tällä asiakkaalla sujui yllättäen muukin kuin selityspuoli. Hän on nykyään kymmeniä kiloja kevyempi.
Jos joku nyt haluaisi kesäksi bikinikuntoon, kannattaa Jutan mukaan hankkia itselleen paitsi aito motivaatio myös kunnon tavoitteet. Vuoden takainen kotelomekko, parantunut urheilutulos tai kilotavoite käyvät hyvin. Eikä mitään suuntaa-antavia ohjeita vaan tarkka dieetti treeneineen.

Jutan mielestä itsekuri on lihas siinä missä hauiskin. Ei sitä näy, jos sitä ei treenaa, mutta kun vain lähtee salille kerta toisensa jälkeen, se alkaa kasvaa ja kehittyä.

– Juhannukseen mennessä ehtii tosi paljon. Minä liputan räväkän startin ja selkeän ohjelman puolesta: kun tiedät tarkasti, mitä syöt milloinkin, elämästä tulee helppoa ja tuloksia näkyy nopeasti. Ei huijaa itseään niin helposti sillä Mähän oon syönyt tosi vähän, voin vielä tänään varmasti syödä -ajatuksella. Silloin syö kuitenkin liikaa. Ilman tarkkaa seurantaa voi syödä myös liian vähän, mikä sekään ei ole hyvä onnistuneen laihdutusprojektin kannalta.

Ikä tuo armoa

Vuohenjuustosalaatin rapsakat krutongit jäävät Jutalta lautasen reunalle. Niissä on mitätön ravintoarvo, ja Jutassa taitaa olla sisäänrakennettuna ominaisuutena painontarkkailu ja terveellinen ruokavalio.

– Minulla oli sellainen äiti, joka tarkkaili aina painoaan, vaikka oli hoikka. Hän saattoi merkkailla vihkoon kaloreita. Ulkonäkö oli meillä tärkeä juttu. Minäkin olin solakka ja urheilin, eivätkä vanhemmat huomautelleet koskaan painostani. Mutta eiköhän roolimalli tullut sieltä.

Jutan isä on aina ollut enemmän herkkujen perään. Äiti taas on nyt seitsemänkymppisenäkin oma itsensä ja ahdistuu heti, jos vyötärölle tulee pari lisäkiloa.

– Hän kyseli juuri ruokavaliovinkkejä, koska hänestä hänellä on liikaa mahaa. Yritin sanoa, että näytät kyllä tosi hyvältä ja että mitä jos vain nauttisit elämästä. Mutta hän oli tyytyväinen vasta sitten, kun tein hänelle seniori-ikäiselle sopivan ruokavalion.

Jutta on viime aikoina alkanut armollisemmaksi itselleen ja ymmärtää nykyään entistä paremmin myös mukavuudenhaluista kansanosaa. Reilusti ylipainoisille hän suosittelee aina laihdutusta, mutta jos kysymys on muutamasta kilosta, Jutta saattaa ehdottaa asennemuutosta. Itsensä rakastaminen sellaisenaan on nimittäin helpompaa kuin laihdutus. Tyhmin vaihtoehto on jumittaa miettimään sitä, miksi on päästänyt kroppansa plösähtämään.

– Sieltä pitää palata tähän hetkeen! Uskon, että murehtimalla vain vetää negatiivisia asioita elämäänsä. Vaikka olisi kuinka lihava tai laiha tai rapakuntoinen, voi aina ajatella positiivisesti omasta vartalostaan. Silloin on kaunis.

Ehkä Jutta tsemppaa positiivisella ajattelulla myös itseään. Hän näkee fitnessbisneksessä jatkuvasti hyväkroppaisia ihmisiä eikä voi välttyä vertailulta.

– Totta kai haluaisin itsellenikin samanlaisen vartalon. Mutta minulla on ollut se ja tiedän, mitä se vaatii. En ole valmis sellaisiin uhrauksiin, hyväksyn mieluummin itseni vähän löysänä. Söin eilenkin kupillisen jäätelöä, kun mieheni oli tehnyt illalliseksi ensin ihanat kanafileet uunijuuresten kanssa. Sitten hän tarjoili yllättäen jälkkäriä. Siitä ei tullut yhtään morkkista!

Jojoilulle stoppi

Löysyys on suhteellista. Jutta ei näytä pehmeältä vaan hoikalta ja lihaksikkaalta – mutta entisen fitnesstähden katse on kriittinen. Jutalle laihtumisen ja lihomisen kierre on ollut iso osa elämää ensimmäisistä kisoista, vuodesta 1997 lähtien. Elämä sujui niin, että ensin katsottiin kalenterista kisapäivä ja sitten alettiin tiukalle ruokavaliolle.

– Laihduttaminen ja kisakunnon hankkiminen oli tavallaan ihanan helppoa. En tykännyt kokkaamisesta ja ruokien purkittamisesta, mutta kun sen jaksoi tehdä joka toinen ilta, elämä oli yksinkertaista. Söit vain sitä, vaihtoehtoja ei ollut.

Kisojen jälkeen kroppa muuttui hetkessä.

– Fitnessvartalo on kuin pesusieni, se turpoaa, kun alkaa heittää herkkua. Muutos oli rankka. Sitä oli tottunut katsomaan tiukkaa vartaloaan ja halunnut olla timmimpi ja timmimpi. Sitten yhtäkkiä onkin koko ajan pehmeämpi ja pehmeämpi.

Ensimmäisten kisojen jälkeen Jutta teki niin ison korjausliikkeen, että ahmi ja lihoi ylipainon puolelle. Tukevassa kehossa ei ollut hyvä olla, ja Jutan ratkaisu oli uusien kisatavoitteiden asettaminen.

– Kisojen ja niiden jälkeisen lihomisen vaihe kesti kolme vuotta, kisat tai parit vuodessa. Joka kerta dieetti oli edellistä vaikeampi. Huomasin kyllä, ettei hommassa ollut mitään järkeä.

Tukevimmillaan Jutta oli parikymmentä kiloa ylipainoinen. 2000-luvulla hän piti kymmenen vuoden kilpailutauon, ja sen aikana suhde ruokaan muuttui normaaliksi. Kun lakkasi ajattelemasta syömistä, liikakilot alkoivat lähteä itsestään. Vuonna 2010 ja 2011 Jutta kisasi vielä muutamaan kertaan. Viimeisiin SM- ja MM-kisoihin valmistautuessaan hän osasi jo valmentautua henkisesti siihenkin, ettei syöminen mene kisojen jälkeen överiksi.

– Ymmärrän, miltä tuntuu, kun on ylipainoa. Mutta tiedän myös, miten äärettömän helppoa on pitää itsensä suht ok:ssa kunnossa. Ei tarvitse syödä koko suklaalevyä, voi laittaa loput kaappiin! Ensimmäinen pala maistuu ihanalta, viimeinenkin on hyvä, mutta tarvitseeko niiden parhaiden välissä syödä niin monta palaa?

Nooo... onko se tosiaan niin helppoa? Jutta saa sen jotenkin kuulostamaan siltä.

Kotona ei herkutella arkena

Ei Jutallekaan kaikki ole helppoa. Hänen on vaikeaa ottaa rennosti. Kun hän treenaa, hän treenaa veren maku suussa, koska haluaa olla paras. Jutta vaatii itseltään aina paljon.

– Laiskottelusta nauttiminen on sellainen asia, jossa voisin ottaa mallia vaikka joltain ylipainoiselta asiakkaaltani. Minä en osaa, minun pitää tehdä sohvalla oleminenkin tietoisesti.

10-vuotiaan Max-poikansa kanssa Jutta pystyy rauhoittumaan.

– Se menee hienosti. Mutta ystävät ehkä kärsivät, kun minulla on niin vähän aikaa. Olisin ehkä kivempi ihminen, jos osaisin löysäillä.

Välillä Jutta varaa itselleen tyhjiä viikonloppuja ja kutsuu ystäviä perheineen kylään. Tai jos työt vievät Helsinkiin, hän menee mieluummin kaverin luokse yöksi kuin hotelliin. Illalla on aikaa höpöttää ja päivittää kuulumiset.

Jos oli Jutalla, myös Maxilla on painoaan tarkkaileva äiti. Jutta on yrittänyt pitää kielen keskellä suuta, jottei ruuasta tehtäisi kotona liian isoa numeroa. Dieetillä ollessaan Jutta on kertonut lapselle laihduttavansa kisoja varten. Normioloissa perheen perussääntö on, ettei viikolla herkutella. Terveellisestä ruuasta piisaa tietoa, ja Maxillekin on havainnollistettu sokeripalojen avulla, miten paljon turhaa energiaa jogurttipurkillisessa on. Jutta pitää myös kiinni siitä, että vähintään kaksi kertaa viikossa täytyy liikkua.

– Max on aina tykännyt herkuista ja iltasyömisestä. Oma lapsi on herkkä paikka, mutta kyllä se vaan on minun vastuullani, että hän syö terveellisesti. Sitä on tosi vaikeaa ohjailla niin, ettei aiheuta mitään traumoja.

Jutta hahmottaa, että teini-iässä lapsi alkaa ostaa omilla rahoillaan sipsejä, joten valistustyö pitää tehdä ennen sitä. Max onkin viime aikoina sutjakoitunut.

– En painosta häntä huippu-urheilijaksi. Mutta on ollut kiva huomata, miten poika, joka ei luonnostaan ole mikään urheilullinen, oppii nauttimaan liikkumisesta. Max lähtee tosi mielellään parkour-treeneihin ja palaa sieltä innoissaan ja hikisenä.

Perhanan rypyt

– Jos en ole kroppani kanssa enää ehdoton, vanhenemisen kanssa on vielä työtä tehtävänä.

Supernaisen uudet viholliset eivät ole makkaroita vaan ryppyjä, joita on ilmestynyt silmäkulmiin. Jutta vihaa niitä. Veitsetöntä kasvojenkohotusta, Sculptra-hoitoa, hän on jo kokeillut. Kauneusleikkauskaan ei olisi Jutasta mahdoton ajatus, mutta ei vielä ajankohtainen.

– En mä miksikään kuminaamaksi halua, mutta en sano ehdottomasti ei. Kai sitä pääsisi helpommalla, jos vain hyväksyisi, ettei ole enää parikymppinen, Jutta huokaa.

Ulkonäön muuttuminen ottaa koville, mutta muuten vanheneminen ei Juttaa pelota. Tarkkaan ottaen häntä ei pelota mikään.

– Olen vapaa peloista. Luen paljon henkisen kehityksen kirjallisuutta ja olen tajunnut sen, että jos juuri nyt on kaikki hyvin, tulevaisuutta on turha murehtia.

Jutan tulevaisuudessa näkyy mukavia asioita: uusia projekteja töissä, ehkä uusi tv-sarjakin. Jutta kokee löytäneensä oman juttunsa.

– Julkisuus on ihan positiivista. Olen kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut. Tietysti menisin mieluusti kauppaan ilman, että joku sipisee ja katsoo, mitä korissani on. Mutta pyrin olemaan suurimman osan ajasta mahdollisimman räjähtäneen näköinen – etten antaisi sen vaikuttaa, että minut tunnetaan. Ja että minäkin voin ostaa sen suklaalevyn!

Vaikka kyllä suklaalevyn ostaminen arkena on Jutalta aika epätodennäköinen veto. Se tuntuisi siltä, kuin olisi pahanteossa.

3 x Jutan kiusaus

1. Lakritsi. "Ostan, jos tekee mieli, en ajattele sitä sortumisena."
2. Tuoreet karjalanpiirakat, voisulalla. "Ostan pakastepussin ja laitan lauantaiaamuna uuniin. Vähän kuin lisi leiponut mutta ei kuitenkaan."
3. Punaviini. "Nyt kaikki tuietyti pitävät minua ihan deekuna.!